Helene Schjerfbeck
Siirtolapuutarha-alueella oli sateen jäljiltä niin runsasta ja hehkuvaa, että Arvi kysyi: "Onko olemassa vehreyden maksimia?" Mietimme hetken, voiko rajatun alueen kasvillisuus saavuttaa pisteen, jolloin se ei voi enää enentyä. Ehkä ympäristön kantokyky tulee vastaan.
Ei liene taidetta, joka ei olisi keskustelua kuoleman kanssa. Onko kuolema kankaalla, paperilla, sävelissä vai tulkitsijassa, sama se. Teosta ei ole ilman vastaanottajaa.
Kuvassa Helene Schjerfbeckin alahuuli on myyty. Voi vaaleanpunainen piste olla jäännös riemujuhlan konfettisateestakin. Olen kuullut väitettävän, että tuolla pisteellä Schjerfbeck näytti elämää olevan vielä hitusen jäljellä. Hänen elämänsä ei tietääkseni päättynyt nopeasti.
arvin kysymys tekee onnelliseksi ja vähän uteliaaksikin. tulee ujo toive tietää mitä kaikkea arville on päivien saatossa tapahtunut. samaan aikaan tekisi mieli ottaa selvää mitä oman nuoruuteni arville kuuluu. vähän niin kuin siinä leavingsien laulussa, jossa kysytään, että mitä kuuluu marja-leena vieläkö sun ihanteena on beatles ja george harrison. syntyisikö se ystävyys vieläkin ja jos, niin varmaankin sen syntyisi tai jäisi syntymättä ihan toisenlaisten asioiden vuoksi kuin silloin joskus.
VastaaPoistaEn ollut osannut odottaa, että Arvin kanssa olisi niin helppoa olla. Odotin pälyilevämpää ja vaitonaisempaa ihmistä. Lapsena hän vain katosi paikalta, kun suuttui, eikä jälkikäteenkään koskaan sanallistanut, mistä oli kyse. Ehkä juuri se on kuitenkin juuri se osa, jonka hänestä parhaiten ymmärrän. Eräällä tapaa minäkin toimin niin, en ehkä yhtä ilmiselvästi, mutta silti. Tunneilmaisussamme saattaa olla yhtäläisyyksiä.
PoistaNyt Arvi kertoi paljon lapsuudestaan, kaikesta siitä, mitä en silloin muinoin osannut aavistaakaan hänen perheestään. Hänellä ei ollut helppo lapsuus, näin minun näkökulmastani katsoen, mutta häneltä tuntui kokonaan puuttuvan katkeruus. Muutenkaan sellaiset asiat, joiden ulkopuolinen varmaan kuvittelisi olleen hänelle ongelmallisia, eivät tuntuneet painottuvan hänen elämäntarinassaan.
Me olemme eläneet hyvin erilaiset nuoruudet ja käyneet erilaiset koulut. Suhtaudumme eri tavalla uskontoon, äänestämiseen, urheiluun, sosiaalisuuteen. Silti yhteys syntyi heti. Ehkä me asetuimme niiksi ihmisiksi, joita olimme 44 vuotta sitten, kun emme vielä olleet kovin muovautuneita.