Pimeän turistit

Covereissa on se viehättävyys, että sanojaan ei päätä itse. Pitää tulkita valmiit sanat ja se, miten alkuperäinen tulkitsija on ne tulkinnut, ja etsiä siihen sitten näkökulma. Grace Jonesin versio Libertangosta oli pelottava. Kovacsin äänessä on enemmän surua. Hän ei oikeastaan tarvitsisi mitään sanoja, pelkkä ääni riittäisi kertomaan.

B toi aikoinaan matkaltaan Suomeen pääkallon. Ilmeisesti tullia ei kiinnostanut, kannetaanko maahan kuolleiden luita. En tiedä, mistä B oli kallon saanut, mutta hän säilytti sitä kirjahyllyssään. Memento mori. Silloin hän oli vielä nuori ja vahvasti elossa ja filosofiaa syntyi vaivatta sivutolkulla aiheesta kuin aiheesta. Meidän eilinen ratikkamme kulki B:n entisen kotitalon ohi. Vierusniityt kasvoivat päivänkakkaraa, koko tienoo peittyi valkoiseen. 

Monty Pythonilla on sketsi, jossa hienostunut pöytäseurue on päivällisellä, kun Viikatemies kolkuttaa oveen. Viikatemies kutsutaan mukaan syömään, mutta hän ei ole kovin kiinnostunut. Amerikkalaiset vieraat yrittävät pitää puhetta yllä ja kyselevät kohteliaasti Viikatemiehen työstä ja onko kuoleman jälkeen elämää. Viikatemies ärtyy ja haukkuu amerikkalaiset, jotka aina vain puhuvat ja puhuvat. Kun tilanne alkaa näyttää uhkaavalta, britti-isäntä ottaa esiin pistoolin ja ampuu Viikatemiestä. Eihän tämä siitä tietenkään kaadu. Lopulta seurueen kaikki eläväiset kuolevat, koska ovat syöneet pilaantunutta lohipateeta. 

Äiti oli käynyt haudalla puhumassa isälle. Kysyin, mitä hän sanoi isälle. "No, sanoin, että tämä juhannus nyt on tällainen", äiti vastasi. 

Kävelin äsken kirjastoon, joka oli kiinni. Matkalla yritin muistaa, kuinka moni mies on sanonut minua juuri oikeaksi heille. Nuoret miehet rakastavat kameleontteja. Vanhemmiten minuunkin on kasvanut ominaisuuksia. Ehkä olen silti vielä keskimääräistä tyhjempi. Sellaisen kanssa kaikki tulevat toimeen. Olen hätäverta.

Aina ja Alina käyvät tänään Seilin saarella. Minäkin haluaisin mennä sinne. Spitaaliset, mielisairaat ja kiduttaminen kiehtovat aina. Kärsimys ja medikalisaatio saavat kauhistelemaan vallankäyttöä menneisyydessä, ja onhan turvallista ja mukavaa, että nyt on nyt ja vallankäytön menetelmät ovat jo toisenlaiset, tunnistamattomat. Ehkä empatialla ei ole niin merkitystä, vaan kyse on puhtaasta dark tourismista, jossa luodaan illuusio groteskien kokemusten autenttisuudesta. Kärsimys on tuote. Baudrillard ehkä sanoisi tästä jotain, mutten onneksi enää muista hänen käsitteitään.