Olen aina ajoissa.
Olen paikalla tänäänkin.
Olen bussipysäkin mukavin.
Olen silmät ja sääret enää harvoin.
Olen potentiaalinen ikäsyrjittävä.
Olen vähän jo jäähtynyt peruna ja peräkylän vegaanileikkele.
Olen edelleen Raijalle vihainen.
Olen joskus osannut Gricen maksiimit.
Olen harmaantuva.
Olen bufferi.
Olen enkeli.
Olen vitun natsimummo.
Olen puuroihmisiä.
Olen kantanut kirjoja enemmän kuin arvaisi.
Olen märän jalan jälki laiturissa.
Olen lumihiutale, joka ei jää, ja juolukka, jota luulee mustikaksi.
Olen kisko ja pölkky ja sepeli, maisema lapsuudesta mutta ilman lehmiä, ilman perhosia, ilman ruiskukkia, ilman heinäseipäitä.
Olen rakastuttava.
Olen syönyt Rauf-koiranruokaa.
Olen säilönyt kauneimmat vaahteranlehdet kallionkoloon.
Olen laskenut jäämäkeä ja saanut oikeaan pakaraani haavan.
Olen ollut ommeltavana.
Olen pelännyt naisia.
Olen tänä vuonna epäillyt kahta luomea kuoleman aluksi.
Olen ostanut lisää B12-vitamiineja.
Olen rauhallinen synnyttäjä.
Olen resilienssin maailmanmestari.
Olen nyt katsonut nuoruuteni näkemättömiä musiikkivideoita.
Olen vähän ihastunut Boy Georgen tapaan liikehtiä.
Olen taipuvainen makaaberiin estetiikkaan.
Olen alkanut rakastaa villasukkia.
Olen oikeastaan iskelmä, vaikka tahtoisin olla jazz ja blues.
Olen sisäelimistä ehkä maksa, ja tämä saattaa olla kohtalaista hybristä.
Olen silti maksa.
Olen yllättävän vähän kunnianhimoinen.
Olen karsittu.
Olen standardivalmiste.
Olen laulu, mikä vain, mutta lastenlaulu en kyllä ole, paitsi jokin puolialakuloinen venäläistyyppinen.
Hauska lista!
VastaaPoistaOn sitä paitsi niin vilpittömän tuntuinen ja poukkoileva, yms.yms.yms. että vaikuttaa vieläpä uskottavalta! - Yleensä kun en ihmisten omaan itsetuntemukseen luota, puhuvat vaan läpiä päähänsä. Kuten itsekin.
Samaa mieltä, upea lista. Keksitkö kaikki ihan itse?
VastaaPoistaMinua tietysti kiinnosti heti nuo Gricen maksiimit. En muista niistä ikinä kuulleenikaan, joten guuglasin ja ne ovat siis keskustelun neljä sääntöä: määrä, laatu, olennaisuus, esitystapa.
Eli: 1. Anna sopivasti tietoa. 2. Puhu totta. 3. Pysy aiheessa. 4. Ilmaise itsesi selkeästi.
Mutta sopivatkohan nämä maksiimit kuitenkaan ihan näihin blogijutusteluihin, mietin nyt itsekseni.
Jussi Lehtosen romaanissa "Mies jolla on naisen sydän" teatterityyppi meni paraguaylaiseen vankilaan ja pyysi vankeja kirjoittamaan. Jokaisen virkkeen piti alkaa sanalla "olen". Sitä minäkin halusin kokeilla.
VastaaPoistaOli muuten yllättävän vaikeaa, ainakin minulle. Minulla meni tuon tekstin kirjoittamiseen varmaan kaksi kertaa niin pitkään kuin yleensä. Kokeilkaapa.
Huomasin, että minun oli vaikea liittää itseeni adjektiiveja. Substantiiveja tuli helpommin. Herkästi määritin itseäni sanoilla, jotka muut ovat minusta lausuneet.
Luukas, Gricen maksiimeja käsiteltiin kielifilosofiassa, pragmatiikan kurssilla. Kokonaiset blogitekstit eivät varmaan sovi tarkasteluun. Ajattele yksittäistä virkettä, vaikka tätä:
"Jotkut Teepussin lukijoista syövät vispipuuroa."
Jos totuus olisi se, että kaikki Teepussin lukijoista söisivät vispipuuroa, virke ei olisi epätotta mutta se olisi kuitenkin harhaanjohtava. Siinä rikottaisiin ainakin määrän maksiimia.
Olisikohan helpompaa vai vaikeampaa kirjoittaa ”en ole” -lista?
PoistaHelpompaa, paljon helpompaa. Ainakin minulle.
PoistaTätähän minun piti vielä kysyä: kuka ihme sinua on haukkunut natsimummoksi?
VastaaPoistaMuuten en kyseistä kohtaa ymmärrä, sillä sinähän nimenomaan et sellainen ole, kaukana siitä, suvakkimummo sopisi paremmin.
Höh, yläkoululaiset tietysti. Eivät omat oppilaani vaan muut, sellaiset, joiden en anna välitunnilla mennä kauppaan tai kulman taakse vapettamaan.
PoistaHeh… niillähän on huumorintajua. Jos ajattelee vaihtoehtoisia herjoja, niin natsimummohan on oikeastaan aika söpö nimitys.
PoistaKun oma tyttäreni oli pieni ja jostakin syystä suuttui minulle, niin hän huusi että isi on ”tattapötäle”. Käytämme tätä herjaa joskus vieläkin.
Kun Elo kerran pienenä suuttui minulle, hän sulkeutui vessaan ja huusi oven läpi: "Etkä sä oo yhtään kaunis!" Oli hivenen vaikea pysyä vakavana.
PoistaMinä taas kävin lapsena keräämässä itse tekemäni ja äidille lahjoittamani vohvelikangaspöytäliinat pois sänkyhyllyltä, kun olin äidille vihainen. Nyt vähän ihmettelen, minne ne oikein pistin suuttumukseni ajaksi. Joka tapauksessa: hirmuinen menetys äidille!
Outoa… tajusin vasta nyt, etten ikinä riidellyt vanhempieni kanssa, enkä ollut heille ikinä edes vihainen. En riidellyt sisarustenikaan kanssa, meitä lapsia oli neljä, minä toiseksi nuorin - ja nuorin minua viisi vuotta nuorempi, joten pikkulapsena olin kuopus.
PoistaNo, kyllähän sitä sovinnollisenakin elelee… vaikka vaimoni on kyllä toista maata, sellainen nollasta sataan -tyyppi, mutta ei pitkävihainen, leppyy vartissa.