Illalla katsoimme elokuvan Crossing. Se oli hyvä. Eläkkeelle jäänyt georgialainen opettaja Lia ja matkaoppaaksi tyrkyttäytynyt nuori Achi harhailivat Istanbulissa etsimässä Teklaa, jonka perhe oli joskus karkottanut pois kotoa. Tekla oli Lian sisarentytär, transnainen. Istanbul oli suuri ja meluisa. Sinne moni tuli katoamaan, ja kun jotakuta etsittiin, piti ensin selvittää, halusiko hän tulla löydetyksi. Ilahduin siitä, että Liaa ja Achia ei ryöstetty eivätkä he tavanneet pahoja ihmisiä. Kaikki olivat ystävällisiä, mikä osaltaan enensi surumielisyyttä. Ei Teklaa löytynyt, ei tietenkään.
Arvi kirjoitti, että kotimatkalla hänelle tuli hassu mielikuva kauan kadoksissa olleesta sisaresta, joka oli löytynyt. Se kuulosti mukavalta. Olin mielelläni löytynyt sisar. En muista kenenkään muun miehen pitäneen minua sisarenaan.
Unohdin eilen villatakkini ravintola Sylviin. Se jäi terassituolin selkämykselle, kun me lähdimme äidin kanssa Hakaniemeen. Äiti oli etsinyt amppelinkannaketta jo monesta kaupasta mutta ei ollut löytänyt, joten minä ehdotin, että mennään Etolaan. Kun istuimme bussissa, Vesa soitti äidille. Vesan ääni kuului puhelimesta minulle asti. Hän kertoi olleensa Eevan kanssa kävelemässä, mihin äiti sanoi, että hieno juttu, ja Vesa jatkoi, että Akin kanssa Eeva ei lähde kävelylle, koska tämä kyselee liikaa. Vesa ei kysele mitään, ja siksi Eevan on helpompi olla.
Hakaniemessä huomasimme, että Etolaa ei enää ollut olemassa. Ainakaan sitä ei ollut Hakaniemessä. Luulin nähneeni sen hallin vieressä vielä kuukausi sitten, mutta on mahdollista, että siitä olikin jo viisi tai kymmenen vuotta. Maisemamuistini on jälkijättöinen.
Me kävimme muutamassa liikkeessä kysymässä, olisiko heillä amppelinkannaketta, mutta missään ei ollut. Useimmat liikkeet eivät ole minun äitiäni varten, eivät enää sitä sukupolvea, joka tahtoo kukkia amppeliin ja ostaa kannakkeet fyysisistä kaupoista. Minä lupasin tutkia kotona netistä, mistä kaupasta hän voisi saada kannakkeen. Myöhemmin lähetin äidille sähköpostin, että hänen oman Prismansa toisessa kerroksessa hyllyvälissä 36 pitäisi olla monta amppelinkannaketta jäljellä.
Luen Laura Airolan Mola molaa. Siinä joku kertoo toiselle tarinaa vietnamilaislapsesta, joka halusi esitellä perheelleen, että oli oppinut uimaan. Lapsi lähti uimaan meren selkää kohti ja ui niin pitkään kuin jaksoi. Takaisin hän ei enää jaksanut uida. Koska perheenjäsenistä kukaan ei ollut uimataitoinen, he eivät voineet muuta kuin katsoa rannalta, miten kauas päässyt lapsi hukkui.
Nyt pitää lähettää sähköpostia Sylville. Ehkä joku on korjannut villatakkini talteen ja nostanut sen suureen pahvilaatikkoon, jossa muutkin unohtuneet odottavat hakijaa.
muutin helsingistä pois melkein päivälleen kuusitoista vuotta sitten. silloin parin korttelin alueella saattoi olla monta pientä palvelukauppaa. sittemmin ne ovat hävinneet tai muuttuneet muiksi. ei tästä ole kauan kun koetin nykiä tuttua kahvaa punavuoressa, mutta liike oli pistänyt lapun luukulle. yritin hakea turvaa toisesta tutusta kaupasta, mutta minulle kerrottiin, että se oli ollut tyhjänä jo useamman vuoden. en osaa ostaa netistä, kaipaan fyysisiä tuotteita. tykkään punnita kukkakaalia ja olla sidottuna lähimpänä kotia sijaitsevaan kauppaan.
VastaaPoistasag mir, wo die blumen sind, eli kerro mihin kaikki kukat ja etolat ovat kadonneet. luin että hakaniemen etola suljettiin viime vuoden helmikuussa. minua liikutti se, että sinä selvitit prisman hyllyvälinumeron ja amppelinkannakkeitten sijainnin.
ps. olen pahoillani, se olikin sahaajankadun etola, jota ei enää ole.
VastaaPoistaKun me äidin kanssa saavuimme Hakaniemessä siihen, missä Etola ennen oli, tajusin, että minäkin olen vanha. Minun lapseni olisivat salamannopeasti tutkineet älypuhelimillaan etukäteen, onko Etola olemassa, mitkä ovat aukioloajat ja onko amppelinkannakkeita.
PoistaInhoan sitäkin, että ratikoiden ja bussien reittejä muutetaan.
Kirjastojen suhteen olen alistunut tilaajaksi. Siksi kirjastokäynnit ovat nykyään lähinnä palautuksia ja noutoja. Joskus harvoin menen kirjastoon ilman etukäteissuunnitelmia ja harhailen kirjojen välissä niin kuin nuorena, herätelainaan. Se on ihmeen onnellistavaa.
Tänään kiipesin kiinnittämään äidin amppelin verhotankoon. Äiti oli nimittäin hakenut kannakkeen hyllyvälistä 36. Sitten odotettiin, että Elokin tuli paikalle, syötiin pitsat ja lähdettiin kolmisin kesäteatteriin.