Sadepäivänä

Algoritmi suositteli minulle videota, jossa kerrottiin, kuinka 50+-ikäisten naisten tulisi pukeutua. Puhuja oli syväasiantuntija, ranskalainen nainen, epäilemättä erittäin chic. Joidenkin asukokonaisuuksien päällä oli punainen rasti ja toisten päällä vihreä hyväksymismerkki, minkä tähden minäkin ymmärsin, kumpaa tuli välttää. Ohjeita oli niin paljon, etten jaksanut katsoa niitä loppuun asti. Mieleen jäi vain se, että yksivärinen vihreä mekko oli parempi kuin se, jossa oli levottomia kuvioita. Ja useimmat ruumiinosat oli syytä kätkeä. Olisi ollut myös ohjevideo 60+-naisten pukeutumisesta, mutta sen jätin väliin.

Kävin hierojalla. Danny hieroi minua viimeksi muutamaa päivää ennen isän hautajaisia. Silloin hieronta sattui enemmän kuin ennen. Eilen sujui paremmin. Yllätyksekseni Danny kertoi, että selkäni on aika hyvässä kunnossa. Hän kuitenkin suositteli minulle ylläpitohierontaa elokuun alkuun. Lisäksi minun kannattaisi kokeilla alaraajahierontaa, jos en kerran ollut koskaan aiemmin hierotuttanut jalkojani ja pakaroitani. Sanoin, että ei minun jaloissani kyllä ole koskaan ollut ongelmia. "Kyllä minä löydän niistä ongelmia", Danny lupasi. Mikäpä siinä sitten: varasin sekä ylläpitohieronnan että alaraajahieronnan. Ehkä Danny on köyhä ihminen ja syö iltaisin pelkkiä papuja.

Sataa. En jaksa lukea Jyrki Lehtolan romaania kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Se on outo havainto, sillä lähtökohtaisesti pidän Lehtolan tavasta käyttää kieltä. Mutta romaani ei ole kolumni. Sarkasmiin väsyy. Syön aprikooseja. Kun O herää, kysyn häneltä, olisiko meillä sellaista romaania, jossa ollaan vähäsanaisia ja apeita ja katsellaan harmaata merta. Ehkä tuossa vieruspinossa odottava Oksana Vasjakina osuisi tähän kategoriaan. Hylkään Lehtolan, otan Vasjakinan.

Venäjän ja arabian päiväohjelmat tein jo. Suomenkielisen ihmisen pitää jo virkkeen alussa suunnilleen tietää, mitä sanoo. Jos hän sanoo, että Turku on hyvin vanha suomalainen kaupunki, kaupungin attribuutit pitää asettaa paikoilleen ennen kaupunkia. Arabiankielisellä on helpompaa. Hän sanoo ensin, ilman kopulaa, että Turku kaupunki ja lisää vasta sen perään suomalainen, vanha ja hyvin, tässä järjestyksessä. Arabiankielinen voi jatkaa virkettään ja lisäillä jälkiattribuutteja niin pitkään kuin sielu sietää. Mutta pääsana on nakutettu paikoilleen jo virkkeen alkupuolella. Kun minä teen arabian kuunteluharjoituksia, muistan virkkeestä vain alun: subjektin ja predikatiivin pääsanan. Määritteet ymmärtääkseni minun pitää klikata kilpikonnan kuvaa. Silloin virke luetaan minulle hitaasti, sana sanalta, ja ehdin käsittää lopun attribuutitkin.