Liittymät

Santiago Ramon y Cajal

Tänään aamupäivällä käsitin, että ihoni on vanhentunut. Siksi kantapäästä jää helpommin painaumajälki reiteen ja haavat umpeutuvat hitaammin. Olin asiasta hetken surullinen. Sitten aloin lukea Oksana Vasjakinan esikoista ja katsoa venäläistä saippuasarjaa, näitä vuorotellen, ja niitä ennen tein Duolingon harjoituksia. Saippuasarjasta tunnistin sanan кухарка. Stalinin kuvia oli kaikkialla, ja ihmiset joutuivat vankilaan tai puolueen tärkeisiin tehtäviin, kuka minnekin, sattumanvaraisesti. Saattoi siirtoihin olla syitäkin, mutta minä en ymmärrä niitä alkeisvenäjälläni. Sen sijaan on helppo ymmärtää, kuka rakastaa ketäkin ja mitä siitä seuraa, sillä on merkitseviä katseita ja lohdutonta intohimomusiikkia, eikä kellekään käy kovin hyvin, vaikka olenkin vasta siirtymässä viidenteen jaksoon. Venäläiset sivelevät toisiaan yllättävän paljon tai tulevat lähelle ja tarttuvat leukaan tai poskiin ja moiskauttavat suukkoja huulille kuin olisivat lapsia, joille on annettu omena harjoitusihmiseksi.

Lasten tiedekysymyksissä kolmivuotias tahtoi tietää, miksi kaikki liittyy johonkin. Vastaajaksi oli valittu filosofi, joka puhui syistä, vastakohdista ja sillasta, jonka on yllettävä molempiin rantoihin. Filosofilla oli monta muumiesimerkkiä. Kai hän ajatteli, että liittymisasia tulisi niitten avulla selvemmäksi. Kun minä kerroin Ainalle, Alinalle ja Elolle lapsen esittämän kysymyksen Cafeliton pöydässä, he kaikki alkoivat nauraa. Nauru tuntui kumpuavan yhteisestä pohjasta, jostakin, mitä he ovat oppineet, kun ovat eläneet tietynlaisen lapsuuden ja saaneet määrätyn määrän dekonstruktiota ja ironiaa. Isla ei ollut nauramassa, sillä hän on Italiassa. Tarjoilija toi pöytään O:n chorizo-omeletin, ja minä ajattelin, että me olemme henkilöhahmoja elokuvassa, josta ei tule kassamagneettia. 

Elo ja Alina lähtivät Rosebudiin, Aina kuntosalille ja me O:n kanssa kadun toiselle puolelle bussipysäkille. Päätin, että Cafelitoon olisi tultava uudestaan. Voi olla, ettei se johtunut ruoasta, joka oli hyvää, vaan siitä, miten me kaikki nauroimme, heiluttelimme käsiämme ja puhuimme toistemme päälle niin kuin espanjalaiset tai muut eteläeurooppalaiset, niin kuin ihmiset, jotka ovat nuoria ja joilla on paljon sanottavaa maailmasta.

Malmin juna-asemalla oli eilen ihminen, joka siellä on ennenkin ollut, monta kertaa. Istuimme samalla penkillä. Ihmisen lahkeet olivat rispaantuneet ja toinen kengänpohja oli puoliksi irti. Vartijapari pysähtyi eteemme. Vanhemmalta näyttävä vartija sanoi, että täällä ei saa juoda. "Mene johonkin muualle juomaan", ohjeisti nuorempi. Kengänpohjaihminen ei sanonut mitään mutta siirsi kaljatölkin taskuunsa. Vartijat seisoivat hetken paikallaan ja odottivat, ilmestyykö tölkki uudestaan esille. Ei se ilmestynyt. He lähtivät pois, ja me jäimme penkille kahden. Äkkiä kengänpohjaihminen kääntyi katsomaan minua. Hän katsoi minua hyvin pitkään ja tiukasti. Ehkä hän arvioi minut tapaukseksi, joka saattaisi kutsua vartijat takaisin, sillä hän ei ottanut tölkkiä esiin. Olisin halunnut sanoa, etten minä tekisi niin. Minun junani tuli sitten. Hän ei junaa odottanutkaan.