Friidut

Rob Gonsalves

Tiistain kesäkerhossa joku oli sanonut äidin puseroa pariisinvihreäksi. Äiti selvästi piti juuri oppimastaan värisanasta. Hänellä oli pariisinvihreä pusero ja lierihattu. Me istuimme odottamassa pikaratikkaa, jolla pääsisimme Keilaniemeen. Meidän oli määrä tutkia, pystyisikö Hillevi seuraavalla viikolla kulkemaan sen matkan vai olisiko liikaa korkeuseroja, kun liikkui rollaattorin kanssa.

Pysäkille tuli mies, jolla oli violetti huppari ja kädessään energiajuomatölkki. Hän oli minua pari vuosikymmentä nuorempi. "Onko kova dagen efter?" mies aloitti keskustelun. Minä olisin tyytynyt vastaamaan, että eipä tuo ole kummoinenkaan, mutta äiti oli jutustelevaisempi. Hän sanoi, että siitä on kuule vuosikymmeniä, kun viimeksi oli sellainen. Hän kysyi, mikä hupparimiehen oma krapulatilanne on. Mies kertoi, että lopetti alkoholin käyttämisen 12 vuotta sitten kokonaan. Sen jälkeen hän oli kyllä käyttänyt kannabista, mutta lopetti senkin kaksi vuotta sitten, koska testosteroniarvot menivät niin heikoiksi. "Sehän on sitten hieno juttu", kehui äiti, ja mies nyökkäili. "Nyt on testot tapissa", hän sanoi, silmäili meitä ja totesi, että me olemme vetävännäköisiä friiduja. Äiti vilkaisi minua, mutta onnistuimme olemaan nauramatta. Toivotimme hupparimiehelle mukavaa kesäpäivää ja nousimme ratikkaan.

Katselimme ratikassa, missä Hillevin olisi paras istua ja mihin hän saisi rollaattorin. Keilaniemessä meidän oli tarkoitus pistäytyä ravintolassa, jossa äiti oli syönyt herkullista lohikeittoa ja joka soveltuisi myös Hilleville ruokapaikaksi, koska se oli ihan pysäkin vieressä. Lohikeittoravintola oli kuitenkin kiinni, joten ajoimme Leppävaaraan. Menimme tutkimaan, mistä vaatekaupasta Hillevi voisi ostaa mustan takin ja mustat housut. Hän oli sanonut, että sellaiset olisi hyvä olla varmuudeksi, jos "jotain ikävää tapahtuu". 

Ikävän tapahtuman mustia takkeja oli tarjolla paljon, ja äiti käski minun sovittaa muutamaa, koska olin enemmän samaa kokoa Hillevin kanssa kuin hän. Äiti otti mielestään parhaista takkiehdokkaista valokuvat Hilleviä varten. Hänellä itsellään oli mustia vaatteita kyllä. Ei äiti sanonut sitä ääneen, mutta olihan hän käynyt aika monissa hautajaisissa viime vuosina.

Viikkoa aiemmin olimme menneet kylään Almalle ja istuneet valtavalla parvekkeella katsomassa merta. Sen jälkeen Alma oli saanut keuhkosyöpädiagnoosin. Hän oli päässyt sairaalasta vielä kotiin. Luulen, että hän istuu nyt paljon parvekkeella, istuu siksikin, että istuminen on helpompaa kuin makaaminen. Hän katsoo merta ja lapsia, jotka onkivat rannassa tai leikkivät pihalla, ja kaikki se näyttää erilaiselta kuin ennen, sillä päiviä ei ole enää monta jäljellä.

Kysyin äidiltä, mitä hän itse haluaa ruumisarkkuun päälleen, sitten joskus. Äiti sanoi, ettei oikeastaan tiedä. Lupasin huolehtia siitä, ettei hänelle pueta liian kireitä sukkia. Pannaan vaikka ne, jotka hän oli saanut jalkahoitajalta. Äiti hymyili ja sanoi, että se on hyvä, oikein hyvä.