Maailma sellaisena kuin se on

Remedios Varo

Yritin selittää Armendille, mitä tarkoittaa "yksityiskohtainen kuvailu", mutta hän luuli, että minä puhun seinästä. Olin vähän epätoivoinen ja otin esiin käsinuket. Koska aiheena oli realismi suomalaisessa kirjallisuudessa, leikimme Minna Canthin Työmiehen vaimoa. Armend sai valita, mikä nukke on Risto. Hän valitsi paksun ja pörheän karhun. Minun Johannani oli pienikokoinen apina. Karhu puhui möreällä äänellä ja vaati apinaa antamaan rahaa, että pääsisi juomaan "kaikki alkoholit". Apina nyyhkytti, sillä sillä oli vain markka ja lapsen olisi pitänyt saada ruokaa. Karhu kiepsahti selälleen pöydälle ja murisi: "Alkoholi on hyvä, minä tykkään juomaa."

Oppikirja kertoi, että realistit pyrkivät kuvaamaan maailmaa sellaisena kuin se on. Ilmauksessa ei ollut lainausmerkkejä ympärillä. Mietin hetken, teenkö tästä ongelman ja alan filosofeerata, mutta koska tuntia oli jäljellä enää kymmenen minuuttia ja piti vielä jakaa vaaleanpunaiset sydänlipukkeet, joilla saisi mokkapalan ruokalasta, unohdin maailman sellaisena kuin se on. Kukin sai lipukkeensa ja sillä mokkapalansa. 

Äiti pääsi kuin pääsikin sururyhmään. Joku peruutti surupaikkansa, ja äiti sai sen. Olin vähällä kirjoittaa äidille, että sinulla on nyt uusi harrastus, mutta en sitten ollutkaan varma, olisiko muotoilu hänestä hauska, ja jätin kirjoittamatta. Sisko järjestää hänelle yllätysbrunssin isän kuolinpäivän tietämillä. Minäkin menen sinne. Sisko on kekkeri-ihminen. Minulle on varattu harmaitten päivien kävelyt äidin kanssa. Se on ihan käypä työnjako. Nyt yritän keksiä aktiviteettia sunnuntaiksi. Olisi tarjolla yhteisöllinen jäätaideteoskin. Ehkä äiti ei halua jäädyttää ja koristella litraa vettä ja kantaa jääkalikkaansa muitten jääkalikoiden joukkoon. Toisaalta hän on niin sosiaalinen olento, että ajatus yhteisestä jäästä saattaisi innostaakin häntä.

Ostin B12-vitamiinia, joka lupasi tukea ajatteluani, ja kaivoin kahvipurkin takaa esiin rautakapselit, joiden syömisen jätin joskus kesken. Nyt otan aamulla molempia. Odotan rauhan laskeutuvan ruumiiseeni. Pian hiukset kasvavat kohinalla, muisti paranee enkä nukahda kesken elokuvan. Riennän museoihin, luen pinon kirjoja, valmistan terveellisiä ja jännittävällä tavalla maustettuja kotiruokia ja osallistun yhteiskunnallisiin keskusteluihin.