Kysymyksiä

 

Miltei aina, kun luen Hesarista Lasten tiedekysymyksiä, mietin, kuka minä olisin ollut niistä lapsista. Yleensä olisin halunnut olla joku muu kuin se, joka kuitenkin olisin ollut. Tänään olisin halunnut olla se, joka kysyi, mikä on tyhmintä, mitä voi tehdä. Silti tiedän, että valitettavasti olisin päätynyt kysymään, onko ihmisiä vai puita enemmän. En ole suuri kysyjä. Vastaus kysymykseeni olisi ollut helppo. Puita on enemmän, monta sataa kertaa enemmän kuin ihmisiä. Niin minulle olisi vastattu, ja siihen keskustelu olisi päättynyt. Jokainen ihminen voi saada yksityisesti halattavakseen monta sataa puuta. Jokainen ihminen voi saada myös monta kanaa, sillä siipikarjaa on enemmän kuin ihmisiä. Tätä ei kukaan kysynyt. Minua ei lainkaan ilahduta ajatus, että voisin kyniä ja paistaa vuodessa monta kanaa omaksi ruoakseni ja muilla olisi muut kanat.

Opetan paremmin matematiikkaa kuin äidinkieltä, vaikka minulla on äidinkielenopettajan pätevyys. Kielen opettaminen äidinkielisille puhujille on vaikeaa, ja asiaa vaikeuttaa se, että itse on opiskellut alaa. Kun jouduin ensimmäisen kerran opettamaan biologiaa, sain oppilailta paljon palautetta hyvästä opetuksesta. Se ei johtunut siitä, että olisin ollut merkittävä biologi ja tiennyt suunnattomasti luonnon toiminnasta, vaan täysin päinvastaisesta. En tiennyt luonnosta mitään ja jouduin opettelemaan kaikki asiat, ennen kuin opetin ne. Ymmärsin, kuinka ajattelee ihminen, jonka tietomäärä on vähäinen. Osasin ennakoida typerät kysymykset, sillä olin juuri itse kysynyt ne, ja vastasin niihin, ennen kuin niitä esitettiinkään. Kieltä opettaessani tuskastun, kun joku ei tiedä, mitä on "riemu", eikä tunnista lauseenvastikkeita. Kielen sääntöjä on vaikea opettaa, sillä kieli on täynnä säännöttömyyttä. 

Eilen opetin tekstin sidosteisuuden keinoja ja tulin ajatelleeksi, että minun blogiteksteissäni on vähänlaisesti sidosteisuutta. Sitä voisi hämmästellä, sillä kirjoitin kyllä aikoinani kelvollisia esseitä ja tenttivastauksia. Sidosteisuuden rakentaminen liittynee lukijan palvelemiseen. Jos haluaa, että tekstiä ymmärretään, sanojen, virkkeiden ja kappaleiden väleille on syytä pystyttää siltoja. Minun palveluhaluni vaihtelee. Kun tunnen olevani täällä yksin, ei ole tarvetta varmistaa, että tekstiäni ymmärrettäisiin. Ihan sama, vaikka en itsekään tietäisi, miten kappaleet liittyvät toisiinsa. Tämän päivän teksti on luullakseni sidosteisempi kuin tekstini keskimäärin. Olen siis sosiaalinen eli jännittynyt tänään. Tarkkailen itseäni. En ole mielessäni vaan ulkopuolellani.

Kampaamossa istuessani mietin, mitä minä olisin vastannut sille kuusivuotiaalle, joka tahtoi tietää, mikä oli tyhmintä, mitä voi tehdä. Hesariin vastaajaksi oli valittu käytännöllisen filosofian tutkija, joka lähestyi asiaa siltä kannalta, mitä tyhmyys voi tarkoittaa. Minä olisin saattanut keskittyä siihen, mikä on teko ja millä ehdoin on mielekästä sanoa, että voi tehdä jotakin. Onko ajatus teko? Onko voimisessa kyse siitä, että on jonkinlainen lupa?

Nimitin taannoin muuatta lasta tyhmäksi. Hän löi lippalakin pienemmän päästä maahan, noin vain, huvin vuoksi.  Pienempi säikähti. Hän ei ollut tehnyt eikä sanonut mitään. Ajatuksista en tietysti tiedä. Mutta minä juoksin lakinlyöjän eteen ja huusin: "Miten sinä voit olla noin tyhmä!" Tai ehkä se oli kysymys: "Miten sinä voit olla noin tyhmä?" Tunsin lyöjän hyvin. Hän ei ollut tyhmä. Itse asiassa hän oli aika älykäs lapsi. Siksi minä raivosinkin. 

Lakinlyöjä ei vastannut kysymykseeni käytännöllisen eikä teoreettisen filosofian näkökulmasta. Hän sanoi: "Womp womp." Eräänlainen dadaisti siis.

Kampaaja kysyi, missä minun jakaukseni kulkee. Monet vuodet vastasin, että en minä tiedä, missä milloinkin. Nyt olen oppinut, että vähän vasemmalla se kulkee. Vastasin niin ja heilautin vielä kättäni siihen suuntaan, jotta vastaukseni olisi painokas. "Kyllähän ne jakaukset itsensä osaavat asettaa minne tykkäävät", kampaaja sanoi ja alkoi naksutella saksiaan.