Puhekuplia

Kahdeksanvuotias Noel tahtoi tietää, miten puut pysyvät pystyssä myrskytuulessa eivätkä katkea tai kaadu. Erikoistutkija ja johtava tutkija vastasivat, että puussa on kuituja, jotka asettuvat rungolle kierteisesti kuin korkkiruuvi. Siksi runko on joustava ja puu voi taipua tuulessa katkeamatta. Laholla puulla tilanne on ikävämpi. Eivät erikoistutkija ja johtava tutkija tosin näin luonnehtineet lahon puun tilannetta. He eivät myöskään kertoneet, miksi yksi puu lahoaa ja vierestä toinen ei, miksi eräät puut kaatuvat, vaikka ne eivät olisikaan sisältä lahoja, ja millaisessa maaperässä kannattaisi kasvaa, että olisi suurempi todennäköisyys olla kaatumatta. 

Historian tunnilla puhuttiin Kuuban kriisistä. Olin monistanut oppilaille kustantajan laatiman tehtävän, jossa piti keksiä Hruštševille ja Kennedylle repliikkejä. Mitä he olisivat toisilleen sanoneet, jos tuolloin olisi jo ollut kuuma linja? Kummankin pään yläpuolella oli kaksi tyhjää valkoista puhekuplaa. Oppilaat olisivat halunneet kirjoittaa kupliin haistatteluja, mikä olisi voinut olla melkein viisasta. Minun piti vähän auttaa. Yritetäänpä nyt keksiä tänne repliikkejä, joista rakentuu tarina. Mitä Hruštšev sanoo ensin? Ei voi vain haistatella, koska lukija ei ymmärrä, mitä varten haistatellaan. 

Hruštšev ja Kennedy saivat lopulta puhekuplansa. He kuulostivat yhtä tyhmiltä, mitä pidän merkkinä onnistuneesta historian opettamisesta. Heidän repliikkinsä muistuttivat kovasti kahden seitsemäsluokkalaisen oppilaan repliikkejä edelliseltä välitunnilta, kun olin ollut valvojana. 

Tätä nykyä aamuissa parasta on sumu. Näyttää kuin se nousisi metsänreunasta ja kätkisi taakseen satumaailman, josta voi ilmestyä kauriita ja keijukaisia. Kerran tietä ei nähnyt kuin viisitoista metriä eteenpäin. Ajattelin Matti Nykästä, jolta toimittaja kysyi ennen suurmäen kisaa, näkeekö tuolta ylhäältä hyppyrin päähän asti. "Ei", vastasi Nykänen, "eikä näe edes puoliväliin." Sitten hän käveli ulos kuvasta. Kai hänen ruumiinsa tunsi, missä kohtaa pitää ponnistaa ja milloin maa on suksien alla.

Voihan sieltä sumusta tulla myös Viiltäjä-Jack, joskin olen taipuvainen kuvittelemaan sarjamurhaajia pikemmin ilta- kuin aamuihmisiksi. Viiltäjä-Jackilla ei ole vahakabinetissa kasvollista nukkea, koska kukaan ei tiedä, miltä hän näytti. Hän on varjo vain. Saattaa olla, että hän ei koskaan ollut yksi ihminen. Täkäläinen sarjakakkaajakin on nyt paljastunut väärinkäsitykseksi. Oli pahvikakkaa, ja harvat todelliset kakat olivat lasten tai muitten vahinkokakkaajien häpeäjätöksiä.  

Keskipäivästä asti on satanut taukoamatta. Ei tarvitse katsoa ulos ikkunasta ymmärtääkseen, että tuolla heiluu puita. Ne ääntelevät sateen yli. Minulla olisi koulussa pitkä musta sadeviitta, joka päällä voisin kävellä illan läpi ja pysyä kuivana. Marketista pitäisi hakea tuoretta leipää.