24/08/2025

Käheä-ääninen mies kaukaa menneisyydestä

 

20 kommenttia:

  1. Onko vokalisti Harri Marstio?
    Ääni on huikea, samoin kuin itse biisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on. Omistin joskus nuorena älppärin, jossa HM lauloi muun muassa "Rakkauden jälkeen" - ja siinä iässä kaikki sellainen kosketti kovasti.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta. Ennen tehtiin sentään kunnon musiikkia.

      Poista
    3. Minäkin pidän Harri Marstiosta. Erittäin monesta nykylaulajasta ja -laulusta en pidä.

      Musiikin suhteen olen erilainen nuori, sillä yleensä en kuuntele mitään. Autossa mökkitiellä ehkä sota-ajan lauluja tai muuta rahvaanomaista.

      Kävin sentään vaimon kanssa Lohjalla kuuntelemassa kolmea tenoria. Ällistyttäviä laulajia he ovat, mutta aarioiden ohella kaipasin esim. tangoja. Nyt ex tangokuningas veti vain Satumaan.

      Poista
    4. Tämä tulkintana on hyvä:
      https://www.youtube.com/watch?v=aS1BMK_Mp-Y

      Vaikka mielestäni tämä on koskettavampi:
      https://www.youtube.com/watch?v=iae6x50Y6kw

      Tuon laulun sanoissa on paljon mun omasta elämästä, ihmissuhteistani,. Enempää en uskalla sanoa, kun ei huvita alkaa itkeä. Kaunis ääni Geor Otsilla.

      Poista
    5. On kuolleita rakkaita ihmisiä, joita on hyvä ajatella. Minun on aika helppo ajatella isääni. Hän ei jättänyt minuun tuskaa. Se kaipaus on arkista, pehmeää, vähän kuin mennyttä syksyä muistaisi huomaamattaan.

      Kuollutta N:ää en mielelläni ajattele. Ei hän minulle pahaa tehnyt enkä minä hänelle, mutta jotenkin maailma oli sen kohtaamisen kohdalta sen verran rikki ja mahdoton, että lähinnä tulen surulliseksi, jos alan miettiä, miksei siitä sitten mitään tullutkaan.

      Poista
    6. Vältän ajattelemasta kuolleita, he tulevat mieleen silloin kun tulevat, elävissä on tekemistä ihan tarpeeksi. Tuossa Jevgeni Jevtušenkon sanoittamassa laulussa kaivataan elävää ihmistä, tässä Marja-Leena Mikkolan tekstittämässä laulussa

      https://www.youtube.com/watch?v=_u9T2-uk0tc

      kaivataan kuollutta. Minulle se tuo mieleen itsemurhan tehneen veljeni, vaikka ei tapaus an sich surullinen juttu ole. Hän halusi ja tiesi, Pekka -poika.

      Poista
    7. En tarkoita laulun alkua jossa kaivataan rakastettua, vaan näitä säkeitä

      "Sinun unesi pitkä on
      on sakea viini unien
      Ja pimeys unen metsien
      et toista reunaa nää"...


      Jossain Lontoon esikaupungin hautausmaalla Pekka on, en muista missä, tuntemattomat ihmiset hänet sinne veivät. Tuskin enää siellä on. Ei se ole merkityksellistä.

      Poista
    8. En ole koskaan kuunnellut enkä lukenut erityisen tarkasti "Älä kiiruhda" -laulun sanoja, mutta intuitiivinen tulkintani on ollut, että sinä siinä on kuollut. Täytynee kuunnella uudestaan. Olen yleensäkin taipuvainen tappamaan useimpien laulujen sinät. Kun puhuu "sinästä" jollekulle kolmannelle (= yleisölle), sinä aina vähän kuolee. Eihän hän ole paikalla.

      Poista
    9. Niin, kyllä laulun 'sinä' ainakin on heikompi kuin 'hän'. Hän tulee ja tekee mitä huvittaa, Hän liekin sammuttaa ja kokot sytyttää, eikä Hänelle laulun Minäkään mahda mitään, ennen kuin Hän suostuu lähteen pois. - Mutta kyllä tuossa "Älä kiirehdi" laulussa elävää ikävöidään mutta pyydetään silti ettei tulisi, koska pelätään tulevaa. Ambivalentti tilanne. Itse siihen törmäsin usein nuorena. Tarjakin aluksi totesi että rakastaa minua eniten vasta sitten kun jätän hänet...

      no niin ja ettei vääriä käsityksiä tulisi: minä mikään vitun itsekeskeinen jättäjämulkku ollut, tai ikinä ole ollut, vaan ongelmallinen ihminen. Yhtä hento kuin nämä veden alla huojuvat kasvit ... tms.

      Poista
    10. Älä ole veden alla huojuva kasvi. Ole juureton irtokelluja. Ne ovat kivoja. Aina hämmästyttää, miten ne selviytyvät mistään, kun eivät kiinnity pohjaan.

      Poista
  2. Juureton irtokelluja on onnellisin. Sillä ei ole sidoksia menneisyydessä, ei nykyhetkessä eikä tule olemaan tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan onnen noinkin nähdä. Joku toinen ajattelisi, että onni edellyttää kuulumista johonkin. Edes hetkellistä kuulumista. Ja samalla kuuluminen tuottaa tuskaa.

      Poista
    2. Totta. Se on vähän kaksijakoinen asia. Mielestäni ja oikeastaan yhteiskunnan normeihin sisältyy se, että jos kuuluu johonkin, se edellyttää velvotteita jollin taasen ei voi olla vapaa eikä onnellinen. Tämä saattaa olla typerä ajatus monestakin mutta ei mielestäni mahdoton.

      Poista
    3. Milloin sinä olet viimeksi ollut onnellinen, Apotti? Ei ihan helppo kysymys, mutta ylimalkaiset vastauksetkin kelpaavat.

      Poista
    4. Minulta ei kysytty, mutta vastaan silti: melkeinpä joka päivä olen nykyään onnellinen, ainakin hetken.

      Poista
    5. Minä olen ollut onnellinen viimeksi eilen illalla. Päivällä koin suurta ahdistusta koska se on jatkuvaa mutta sain myöhemmin erään asian järjestymään ja olin siitä hyvin onnellinen.

      Tänään jos yksi pitkään vireillä ollut asia onnistuu, todennäköisesti sekoan onnesta, ainakin hetkiseksi.

      Poista
  3. Ikävää, että puhua pälpätän liikaa. Mutta kun menen itseeni, tässä ne vedenalaiset kasvit, jotka eivät jätä minua rauhaan, olen nähnyt ne. Kaikki mitä pelkään ja mikä on sille vastakohta. Bachin 'The Earth' soi taustalla, kohtaus on Tarkovskyn elokuvasta 'Solaris'.

    https://www.youtube.com/watch?v=vJdQU_5E_Ao

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta noissa vedenalaisissa kasveissa on jotain kammottavaa. Nehän huljuvat kuin ruumiin hiukset. Yhtaikaa ne reagoivat kaikkeen, jokaiseen veden virtailuun, mutta toisaalta jotenkin eivät mihinkään.

      Poista
    2. Nimenomaan kammottavia ne on! Mun painajaisia. (Joita yritän hallita. Useimmiten pystyn, en aina.)

      Poista