Kohtuullisia haaveita

Varmasti on niitäkin, jotka kykenevät tuoksusta erottamaan kalliin hajuveden halvasta. Minä en kykene. Antti kertoi Jonnalle typerästi käyttäytyneen miehen haisseen Lidlin deodorantilta, ja sitten he nauroivat. Olisin halunnut poistua paikalta mutta en minä minnekään mennyt, istuin vain ja ajattelin toisen koulun rehtoria, joka sanoi, että täällä on laadukasta oppilasmateriaalia.

Köyhän tuntee kengistä, kertoi Helsingin Sanomat joskus. Minulla taitaa olla yhdet kenkäkaupasta ostetut kengät. Ne ovat korkokengät, jotka ostin Irman 60-vuotissyntymäpäiville. Siellä esiintyi stand up -koomikko ja ruokatarjonta oli runsasta. Vieraat nauroivat koomikon vitseille, joiden lopun saattoi arvata jo alussa. 

Omistan kyllä kahdet muutkin kalliit kengät. Ne olen saanut Hetalta. Vaivaisenluu estää häntä käyttämästä niitä kenkiä itse. Toiset kengät ovat sandaalit ja toiset lenkkarit. Lenkkarit ovat minulle vähän liian isot, enkä juokse, joten en käytä niitä koskaan. Sandaaleissa olen kulkenut tämän kesän läpi. Jalkapöydässäni on sandaalinremmien muotoiset rusketusrajat. Lenkkarit panen joskus jalkaani eteisessä ja olen hetken onnellinen siitä, miten hyvältä kenkä voi tuntua jalassa. Sitten riisun ne.

Vaalien alla poliitikoilta kysytään, mitä maitolitra maksaa, ja jos he eivät tiedä, syntyy iltapäivälehtihäpeä. Minä en tiedä maitolitran hintaa enää, mutta tiedän, että eräistä kirjastoista saa ilmaisia teatterilippuja. Tämän kuulin ensimmäisen kerran Elolta, ja Hannelekin puhui siitä. Pitää vain osata pyytää oikeana päivänä. Hannele seuraa aktiivisesti lipputilannetta. Hänellä on kaunis sifonkihame, ja jos joku vieras kysyy, hän sanoo ostaneensa kalliista kaupasta. Minulle hän tunsi tarvetta tunnustaa, että hame on oikeasti Temusta tilattu. Siellä oli ihan samoja hameita kuin kalliissa kaupassa, ne vain maksoivat 75 euroa vähemmän. Hannele sanoi käyneensä kalliissa kaupassa hypistelemässä sifonkihameen pintaa, ja kyllä se tuntui ihan samalta.

Me veimme äidin kanssa Annikin grillijuhlaan ruoat. Kävimme Citymarketissa ja äiti nosteli koriin maissit, herkkusienet, tomaatit, tuorejuustot ja muut. Hän oli kirjoittanut etukäteislistan siitä, mitä tarvitaan. Jokaisen ostettavan perään hän oli merkinnyt hinnan viiden sentin tarkkuudella. Tavarat eivät maksaneet montakaan kymppiä. Kun kysyin äidiltä, miksi hän oli etsinyt tuotteiden hinnat etukäteen, arveliko hän kenties, etteivät hänen rahansa riitä. "Pitäähän mun tietää, mitä kaikki maksaa", äiti vastasi. Köyhyydestä ei niin vain pääse, vaikka olisi vuosikymmeniä välissä. Niin kauan kuin muistan, äiti on murehtinut yllättäviä laskuja. Lapsuuteni vaatekaupoissa hän katsoi ensin hintaa ja asetti haaveensa hintalappujen perusteella kohtuullisiksi. Kai minunkin haaveni asettuivat siinä samalla.

Kerran hän oli saanut mummin kellarista talvitakin. Se oli oikein nätti ja sopi äidille. Kun äidin työtovereita tuli kylään meille, joku kehui takkia ja kysyi, mistä äiti on sen ostanut. Koska minä olin pieni enkä vielä ymmärtänyt, millä lailla useimmat haluavat tulla nähdyiksi, tokaisin, että eikö toi ole se mummilta saatu takki. Vieraiden lähdettyä äiti sanoi minulle, että ei sitä mummijuttua olisi saanut paljastaa. 

Ihan tuossa lähellä, Citymarketin edustalla, istuu usein kerjäläinen. Kun joku kävelee siitä ohi, kerjäläinen sanoo, ei huuda: "Moi." Minusta tuntuu, että jonkun pitäisi opettaa hänelle, että "hei" on parempi kerjäläistervehdys kuin "moi". Eräänä hellepäivänä ostin hänelle Citymarketista kylmän mehun. Kun seisoin kassajonossa, pelkäsin, että hän on sillä välin ehtinyt lähteä pois enkä saakaan olla hyvä.