Etten vaikuttaisi monotoniselta mollihenkilöltä, joka pätkii virkkeensä kuin takkapuut, kirjoitan nyt tällä tavalla ja ravistelen duurin hereille, vaikka en uskokaan tajunnanvirtaan, en ainakaan omaani, sillä minulla ei ole sellaista kuin joillakuilla, että ajatusten virtaa olisi mahdoton pysäyttää, ei, minä olen patoihmisiä, tyypillinen majava, mutta pidän köynnöskasveista, erityisesti villiviinistä, joka muuttuu punaiseksi, kun syksy etenee ja ilma käy kirpeäksi, se kiipeilee seiniä ylöspäin eikä välitä, onko seinä lähiössä, jonka alueelliset huono-osaisuuspisteet ovat korkeat, vai englantilaisessa ruskeasävyisessä kartanossa, josta tulee perintöriitoja, kun joku on murhattu, yleensä vähän paha, mikä tosin käy ilmi vasta, kun asiaa vähän kaivetaan, niin, hän ansaitsi kuolla, sanoo joku, ja katsojaa houkutellaan mukaan ajattelemaan samoin, onhan vainaja ahdistellut lapsia tai ollut säälimätön koronkiskuri, tai ollaankin ruotsalaisessa sarjassa ja hänellä on kellarissa salainen natsihuone, no, siitä ainakin tietää, että hän ansaitsee kuolla, mitä ihmettelen, kun olen ihmettelytuulella, ansaitsemista, niin kuin olisi maailman yli pyyhkäisevä kaikkitietävä jury, joka luokittaa elävät niin kuin massaonnettomuuspaikalle saapuva pelastushenkilöstö, laputtaa värein, että tämä on kiireellinen, tuo vielä kiireellisempi, mutta kolmannella on vain niksahdus ja pikkuinen veriroiske ja neljäs on musta tapaus, ansaitsee kuolla, kun on kuollut jo, en minä tosin värikoodeista ole varma, mutta joku aina tietää, kenen on syytä kuolla tai kärsiä, sen täytyy olla vähän uskonnollista, maailman laki ja vakaa usko, että oikeus saavutetaan, kun tehdään jotain, anteeksi hei mutta Teidän silmänne viedään nyt, koska Tekin veitte hänen silmänsä, ei mitään armonjakoja, sillä ei täällä uskota jeesuksiin vaan kostoon, tai jos ollaan ikään kuin sivistyneitä, puhutaan karmasta ja joogataan ja tuodaan oma jumppamatto mukaan, mutta ansaitseeko tiikeri kuolla, jos se vähän raatelee vesipuhvelia, ei varmaan, koska sillä on nälkä, mutta annapa olla, jos se raatelee ihmistä tai kyy iskee hampaansa nilkkalihaan, niin kuin kävi R-kioskin myyjälle viime vuoden juhannuksena, ei ole vieläkään jalka parantunut, hän sanoi, välillä se muuttuu siniseksi ja sitten punaiseksi, nilkka turpoaa, varmaan myrkky osui hermoon, ja hän tulee pois tiskin takaa ja käskee minun katsoa nilkkaa, se on näin paksu, katso nyt ja vertaa toiseen, ja minä katson ja vertaan tai yritän ainakin, mutta se on vaikeaa, koska hänen jalkansa ovat niin kaukana toisistaan, etten yhdellä katseenkohdistamisella näe kuin jalan kerrallaan, ja kun käännän katseeni yhdestä jalasta toiseen, en enää voi olla varma, kuinka paksu toinen jalka oli, mutta minä nyökkäilen, olen asiallisella tavalla empaattinen, toivotan helpotusta tai vastaavaa, levollista mieltä, mutta kyllä se niin on, että helle tekee ihmisille kummia, koska mansikanmyyjäkin alkaa avautua minulle, sanoo, että viisitoista vuotta tätä hulluutta hän on nyt tehnyt, nukkunut muutaman tunnin ja sitten taas mennyt, juossut paikasta toiseen, soitellut ja kantanut laatikoita, myynyt, itse asiassa pikkupojasta asti myynyt, ehkä tämä työ on hänelle huume, ei hän nimittäin tätä rahan takia tee, ja sen sanoessaan hän madaltaa ääntään, niin kuin tunnustaisi minulle rikoksen, koska luottaa, etten paljasta muille, että myyjä ei myykään rahasta, ja minulla on varmaan myötätuntoilmeitä ja ääntelen pehmeästi, tai ainakin hän jatkaa ja sanoo, ettei täältä hänen tietääkseen kukaan ole saanut rahoja mukaansa, ja minä alan epäillä, että hänellä on syöpä, mitä en sano ääneen, en toki, en minä muutenkaan sano ääneen kovin paljon, olen jähmeä ja hidas olento, jonkinlainen vaikeasti kääntyvä lumensiirtokone ehkä, ja sen tähden vedän puoleeni rauhattomia ihmisiä, jotka jostain syystä rauhoittuvat, kun toinen ei reagoi mitenkään ja pysyy paikallaan, minulla on kenties jonkinlaista soluhitautta tai poikkeuksellisen vähän mielipiteitä tai kiihkoa, tuskin se apatiaa silti on, voi olla resilienssiäkin tai kameleonttia, äsken mietin ainakin kolme sekuntia, mikä sen väriään muuttavan eläimen nimi on, mutta mieleen tuli vain komodonvaraani, minun mieleni on sillä lailla tylsä, että ensimmäinen kirjain on aina sama, helle hidastaa ja lisää väkivaltaa, miten kukaan jaksaa heiluttaa kirvestä näillä säillä, kun jäätelön kuoriminenkin rasittaa, miehet syövät jäätelöä jotenkin sillä lailla, että hämmentää katsoa, väittävät vaniljajääteöä lempimaukseen, mutta luulen kyllä, että he sanovat niin ilman empiiristä näyttöä ja itsetuntemusta, ihan vain, jotta en epäilisi heitä S/M-harrastajiksi.
Hyvin sä vedät! Suolainen kinuski, muuten.
VastaaPoistaNäin joskus sellaisen tiskirätin: "Hyvin sä vedät." En ostanut.
PoistaMinä haaveilin lapsena uunijäätelöstä. Vieläkään en tiedä, miten sitä tehdään, mutta ajatus kylmän ja kuuman yhtaikaisuudesta houkutteli. Enkä pidä siitä, että kahvi jäähtyy tai jäätelö sulaa.
Heh,
VastaaPoistakun yritin päästä tälle sivustolle, F-Secure ilmoitti: "Epäilyttävä sivusto https:// ..." , eikä päästänyt. Ajatteli kai mun puolesta, että "älä Mikko lue tommosta, siällä joko hörhö pistää vaan sanoja peräkkäin. Tyhjät viinapullot vaan kilisevät” No, järjestelmänhaltijana siirsin Virustutkan hetkeksi syrjään ja tulin, kuten kuvasta kuuluu.
Kyllä,
tajunnanvirran työstäminen vaatii mielestäni hyvin harkittua kirjoittamista; ennenmuuta pitää miettiä mitä jättää sanomatta, että se muistuttaisi tajunnan virtaamista. Kyse on samasta kuin murrerepliikkien käytössä; jos kirjoitat 1:1 niin kuin murretta puhutaan, kieli on kökköä, ja pistää lukijaa silmään. Esim. Hannu Salaman mansemurre mitää puhrastaTampereen murretta ole vaan (kaunokirjalliseksi) sellaista litteroitu. Ja siks se kuulostaakin niin helkkarin aidolta, jumantsukka!
Samaa siis sanoisin tajunnanvirrasta vaikken ny tän enempää mittää sanoskaan. Enkä mikkään suamenkiälen ope ole.
Joo, tämä sivusto on muuttunut niin epäilyttäväksi, että välillä en itsekään pääse kirjautumaan tänne. Olen kuulemma yrittänyt liian monta kertaa väärällä salasanalla.
PoistaOlen samaa mieltä kaikesta, mitä sanot tajunnanvirrasta ja murteen jäljittelemisestä. Koskee kaikkea puhekieltä, josta tehdään repliikkejä kirjaan: kielitieteellisen tarkasti litteroitu puhekieli näyttäisi epäaidolta. Aitouden tuntu luodaan väistämällä aitoutta.
Yhdessä tallinnalaisessa kahvilassa opin muinoin, etteivät ruskeat sokeripalatkaan ole alun perin ruskeita. Ne ovat vielä prosessoidumpia kuin valkoiset sokeripalat. Valkoiseen sokeriin on vain lisätty jotakin, mitä siitä on välillä poistettu, ja siten luotu illuusio käsittelemättömämmästä sokerista.
Omasta mielestäni olen hyvä tunnistamaan puheesta mistä päin maata ihminen on. Vaikka hän siis puhuisi normaalia puhekieltä.
PoistaSe on se nuotti. Poljento. Oma murretaustani on pohjoispohjalainen, olen kasvanut Kainuussa, mutta en puhu kainuuta, sillä kasvoin sekamurteisessa kaivoskylässä.
Samassa rapussa asui Kannaksen evakoita, savolaisia, porilaisia, lappilaisia, pohjalaisia jne - eli missä päin kaivoksia sattui olemaan. Yhteistä oli, että lähes kaikki olivat tulleet jostakin muualta.
Entäpä kainuulaiset? He asuivat yleensä kodeissaan siinä lähiseudulla, mm. Oulujärven rannalla - ja heitä pidimme maalaisina, mitä he tietysti olivatkin.
Olen usein miettinyt missä menee kielen ja murteen raja, ja kyllähän se veteen piirretty viiva on - suomen ja viron kohdalla Suomenlahteen piirretty.