Aamulla selvisi, että yökerhot eivät enää kannata. Ei ole syytä istua yökerhossa etsimässä elämänkumppania tai lyhytaikaisempaa iloa, koska sen voi tehdä kotonakin Tinderiä selaamalla. Säästyy rahaa. Ripottelin pellava-mustikkarouhetta bulgarianjugurttiini ja olin hivenen järkyttynyt siitä, että maailma on muuttunut niin siistiksi. Ei tarvita enää lihatiskejä. Kenenkään ei ole välttämätöntä lähestyä herkullista pihviä ja kysyä, käykö se useinkin täällä. Etänä on helpompaa. Voi selailla kuvastoa ja klikkailla, että tämän minä haluan ja ehkä vähän tuotakin, jos on kotiinkuljetus. Puuttuu kasvomaailman traagisuus. Kukaan ei enää näe, kuka on aina yksin nurkkapöydässä.
Kesällä 1988 Radio Ykkösellä oli apartheidin vastainen kampanja. Kanava lähetti 24 tunnin mittaisen ohjelman, jonka veti DJ Jody. Sisko tunsi hänet, ja vaikka en muistakaan, miten minä päädyin mukaan ohjelmaan, se mitä ilmeisimmin oli Siskon rekrytointi. Minun tehtäväni oli kulkea kapakoissa ja kerätä rahaa apartheidin torjumiseksi. Menin Lean kanssa. Olimme molemmat täyttäneet keväällä 18 vuotta, joten pääsimme ravintoloihin sisällekin. Lea oli minua aktiivisempi ja lähestyi juopuvaa ravintolaväkeä rohkeasti, esitteli nopeasti rotuerottelufaktat ja rypisti otsaansa, jos puhuteltu ei ymmärtänyt antaa rahaa keräyslippaaseen. Minä hiivin hänen perässään. Kaiken aikaa minua vähän hävetti. Kapakat olivat täynnä ja kulkuväylät ahtaat. Jossakin pöytäseurueessa leveästi hymyilevä mies sanoi, että saat rahaa, jos tulet syliin istumaan. Monet koskettelivat. Kaikki se, mikä tavallisina tanssi-iltoina tuntui kuuluvan asiaan, näytti äkkiä räikeältä.
Äsken luin, että Ykkösen lähetyksen tuotto oli noin 40 000 mk. Sillä rahalla hankittiin 50 polkupyörää Namibiaan. En tiedä, kuka niillä ajoi. Etelä-Afrikan apartheidpolitiikan loppumista piti vielä odotella muutama vuosi DJ Jodyn lähetyksen jälkeen. Me ehdimme Lean kanssa käydä Bristolissa katsomassa Huudon vapaudelle ja ahdistua ylioppilaskirjoituksista. Lauantai-iltaisin tanssimme Tavastialla niissä vaatteissa, joissa uskoimme tulevamme nähdyiksi oikealla tavalla ja saavamme kelpo sieluihimme kohdistuvaa ehdotonta rakkautta. Minulla oli neljä mokkaminihametta. Luotin eniten mustaan, siihen, jonka helma oli leikattu piparkakun reunan malliseksi.
Tavastialla tanssiinkutsukappale oli lähes aina Midnight Oilin Beds Are Burning. Yleensä olimme tanssineet Lean kanssa jo ennen sitä, vaikka musiikki oli hiljaista taustaa eivätkä valot vielä välkkyneet. Kun Beds Are Burningin kitarariffi tärähti soimaan, tanssilattian valot välähtivät ja muutkin kuin me kiirehtivät näyttämölle heiluttamaan nuoria ruumiitaan.
Tässä hiljan tulin tutkineeksi, mitä Beds Are Burningissa oikeastaan lauletaan. Yllätyin. Se on protestilaulu, vahva kannanotto sen puolesta, että Australian alkuperäisasukkaiden tulisi saada elää niillä mailla, joilla he olivat eläneet kauan ja joilta heidät karkotettiin, jotta tyhjällä alueella voisi tehdä ydinkokeita tai muuta tärkeää. 18-vuotiaana Tavastialla keinahdellessani kuulin sanoissa vain palavat sängyt. Tulkitsin niiden viittaavan minulle ajankohtaisempiin asioihin.
"kukaan ei enää näe, kuka on aina yksin nurkkapöydässä"
VastaaPoistaisänpuoleiset isovanhempani asuivat meilahden kuusitiellä. samalla kadulla oli kuusihokki-niminen kortteliravintola. nurkkapöydässä istui usein sama, arvokkaasti vanhentunut mies pilsnerinsä ja ajatussykkyröittensä kanssa. kerran rohkaistuin juttelemaan hänen kanssaan. hän puhui hiljaisella äänellä siitä miten elämä on kolhinut ja millä tavalla. ja että nurkkapöydissä saa istua yllättävän pitkään ennen kuin kukaan huomaa.
Minä muistan 80-luvun puolivälin paikkeilta erään miehen Espalta. Hänellä oli aina puku päällä ja hän ilmestyi puistoon tiettyyn aikaan, istui penkille ja katsoi ohikulkijoita. Ei hän koskaan puhunut kenellekään eikä kukaan puhunut hänelle, ei ainakaan minun nähteni. Siinä hän istui ehkä tunnin ja lähti sitten.
PoistaJa olinhan siellä minäkin, yleensä yksin. Jostain syystä pidin itseäni vähemmän yksinäisenä kuin tuota miestä.
Nykyteinit muuten osaavat hankkia Instagrameihinsa valeseuraajia ja -tykkääjiä. En tiedä, miten se tapahtuu, mutta sitä harrastetaan. Jos näyttää suositulta, saa oikeitakin seuraajia.
50 polkupyörälle on saattanut käydä samoin kuin niille Massey-Fergusoneille joita hommattiin jonnekin päin afrikkaa aivan helvetin pitkä rivi. Sinne ne ruostuivat koska suomalaiset valopäät kyllä hommasivat traktorit mutta kenellekään ei tullut mieleen että paikalliset pitäisi myös opettaa käyttämään niitä. Jessus mitä touhua 😂
PoistaTyöpaikallani on eteistilan nurkassa naulakoiden takana valtavan pitkä avaamaton pahvilaatikko. Se on ollut siellä vuosikaudet, jo ennen kuin minä siirryin siihen rakennukseen. Kerran tein pienen reiän laatikon kylkeen ja kurkistin, mitä sisällä oli. Ilmeisesti puolapuut. Joku ne varmaan on joskus tilannut ja unohtanut tilanneensa, tai kenties posti on tuonut lähetyksen väärään osoitteeseen kahdeksan vuotta sitten. Lähettäjää ei näy, kukaan ei kaipaa. Siellä laatikko nyt seisoo ja seisoo varmaan vielä seuraavalla vuosikymmenelläkin.
Poista