Muun muassa sillä lailla olen sivistymätön, etten muista aiemmin kuulleeni Granaattiomenan väristä. Se on "yksi kaikkien aikojen taide-elokuvista". Nyt tiedän sen verran, että päivän musiikin taustakuvitus on pätkä elokuvaa. Pitänee kysyä Elolta tai O:lta, kannattaisiko se nähdä.
Granaattiomenan väri ja Kirsikan maku, kaksi suurta elokuvaa. Jälkimmäisen tunnen. Mutta kyllä tarvittaisiin myös Appelsiinin tuoksu, Päärynän tuntu ja Avokadon ääni. Viimeksi mainittu olisi apokalyptinen kuvaus siitä, miten veriavokadot käyvät kaupaksi, rahat siirtyvät Meksikon järjestäytyneelle rikollisuudelle ja Instagram täyttyy näteistä kevätsalaateista, joissa tärkeä ainesosa on avokado. Sen vihreä näyttää niin hyvältä. Appelsiinin tuoksu olisi romanttinen draama, joka sijoittuu 80-luvun kibbutsille. Päärynän tuntu olisi nuorisoelokuva. Teini hivelisi Citymarketissa päärynää ja kohta toista, kolmatta ja neljättä, ei osaisi päättää, minkä niistä haluaisi, ahdistuisi, säntäisi kaupasta ulos ja menisi ostarille hengailemaan tai silloille seisomaan.
Eräällä kerralla sairaalassa isä muisteli nuoruutensa tyttöystäviä. "Ketä niistä sä kaipaat eniten?" minä kysyin. Isä vastasi, että kaikkia yhtä paljon, minkä tulkitsin tarkoittavan, ettei varsinaisesti ketään, sillä kaikki suhteet ennen äitiä olivat kestäneet korkeintaan vuoden. Hän kertoi, miten mikäkin tarina oli alkanut ja miten loppunut, päälinjat, muotoili omalle lapselle soveltuvat sanoitukset. Minä istuin siinä ja kuuntelin, miten suhde lääninlääkärin tyttäreen oli hiipunut ja sitten tämä oli löytänyt toisen ja miten seuraava tai edellinen nainen oli poiminut isän nakkikioskilta. Yhdellekään tyttöystävälle isä ei antanut nimeä.
Kävi mielessä, keitä olisivat ne miehet, joita minä viimeisinä viikkoinani muistelisin ääneen, Ainalle ja Elolle kai, miten kenenkin kanssa alkoi ja miten loppui ja keitä en muistaisi tai muistelisi ja miksi. Ja entä sitten ne, joiden kanssa mikään ei oikeastaan koskaan alkanut eikä loppunut?
Katson uutta tuotantokautta Ruotsin Love Is Blindista. Olan oli vaikea hyväksyä sitä, että Millyllä oli lyhyet hiukset ja tämä joi Coca-colaa ja vapetti juhlissa. Heidän kihlauksensa purkautui juuri. Jakobilla on kirkkaankeltainen puku, ja hän odottaa yhä, että Karolina kertoisi rakastuneensa häneen. Wiktor pelkää, että pitkästyy liian vähän puhuvan Nathalien seurassa. Kaikki juovat oudoista kullatuista laseista, seuraavat sydäntään ja halailevat toisiaan. Aftonbladetista voisin lukea lisää näistä ihmisistä, mutta koska en ole maksava asiakas, näen vain kuvat, joissa kaikki hymyilevät. Jotkut jo kertoivat jossakin lehdessä pettyneensä, etteivät mahtuneet ohjelmaan, vaikka löysivät rakkauden ja asuvatkin jo yhdessä. Ehkä heidän rakkautensa ei ollut riittävän kuvauksellista.
Kirjastomatkalla jalkakäytävän reunalla oli jalkapallon kokoinen tumma möhkäle. O, joka innostuu häiriöistä maisemassa, riensi potkimaan sitä. Kuvittelin möhkälettä kiveksi, mutta se olikin jäätä, jonka pintaan oli tarttunut hiekkaa ja soraa. Ehkä pinnan hiekkakerros eristää lämpöä. En tosin ymmärrä, miksi eristäisi. Luulisi tumman pinnan absorboivan auringonvaloa tehokkaasti ja siten sulattavan möhkälettä. Siinä jää kuitenkin kökötti, vaikka muu ympäristö oli jo sulanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti