"miesystävää epäillään nelikymppisen naisen taposta. miestä epäillään parikymppisen naisen murhasta. nelikymppistä miestä epäillään kihlattunsa taposta. kolmikymppinen mies kuristi samanikäisen seurustelukumppaninsa. seitsenkymppinen mies surmasi vaimonsa pajavasaralla. mies tuomittiin ex-puolisonsa murhasta. mies tappoi naisystävänsä. viisikymppinen mies murhasi keski-ikäisen vaimonsa."
näihin ylen sivuilta poimimiini murha- ja niiden vanavedessä kulkeviin tappouutisiin liittyy kaikenlaisia kafkamaisia tarinan kaaria. voisin kuvitella että yhdessä on mukana se viisikirjaiminen, h:lla alkava sana. luin että naisille vaarallisimpia ovat miehet, joihin heillä on läheisin suhde. yleensä surmatut naiset kuolevat partnerinsa käden kautta.
Lukioikäisenä lähdin lauantai-iltana Tavastialta yhden rumpalin mukaan. Päädyttiin hänen sisarensa luokse. Siellä sisar ja tämän poikaystävä alkoivat äkkiä riidellä ja riita muuttui fyysiseksi tappeluksi. En ollut koskaan nähnyt parisuhdeväkivaltaa. Aloin itkeä. Rumpali sanoi, että voi vittu, ja vei minut pois sieltä. Käveltiin pitkään. Oli kylmä yö, pakkasta liki 30 astetta.
Parikymppisenä ihailin Venlaa, kämppistäni, joka kuuli yläkerrasta riidan ja mätkimisen ääniä ja marssi saman tien soittamaan ovikelloa. Halusin olla samanlainen kuin hän.
Sitten vuosia myöhemmin tuntematon pariskunta riiteli juna-asemalla. Minä olin radan toisella puolella ja kuulin vain, kun nainen kiljui, että älä koske minuun. "Tarvitaanko siellä apua?" huusin minä ja pelkäsin kaiken aikaa, että jos minä menen tuonne, mies työntää minutkin junaradalle. No, tämä tilanne olikin vähän toisenlainen. Nainen yritti hypätä raiteelle ja mies estää sitä. Kyllä minä sinne paikalle menin. En muista, mitä puhuttiin. En joutunut pitelemään naista. Hän rauhoittui, kun ulkopuolinen tuli paikalle.
”Suomessa naisista yli puolet (57 %) on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua. Puolet suomalaisnaisista on kokenut parisuhteessa henkistä väkivaltaa ja 29,7 % on kokenut vainoa elämänsä aikana. 16 % suomalaisista naisista on joutunut raiskauksen uhriksi.”
Löysin tuon Naisten linjalta, mikä lie, mutta nuo luvuthan ovat karseita.
Eli joka toinen teistä täälläkin kirjoittavista naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa.
(En katsonut miesten tilannetta, mutta varmaan se samoin kriteerein lähentelee sataa prossaa.)
Karseita ovat luvut, niin, mutta tuskin ne kovin monia yllättävät. Muistan naisen, joka ei itse kyennyt soittamaan ex-miehelleen, kun tämä oli katkaissut heidän yhteisen lapsensa puhelinliittymän kiukustuttuaan. Lapsi oli hukassa. Naista pelotti lapsen katoaminen mutta vielä enemmän pelotti ex-miehen ääni. Ja mies asui kokonaan toisessa kaupungissa. Minä sitten soitin sille miehelle ja sanoin, että avaapa se liittymä uudestaan. Tuntui hölmöltä.
Nuorilla aikuisilla tuntuu olevan ihan toisenlaisia keinoja väkivallan kohtaamiseen. Muistan, että kymmenisen vuotta sitten Instagramissa levisi ilmoitus Pentti Pönttösestä, joka oli tehnyt seksuaalirikoksen ja saanut siitä tuomion. Oli nimi ja kuva ja kehotus levittää tietoa eteenpäin. Minua se vähän järkytti, koska PP oli itsekin kovin nuori. Mutta varmasti oli tehokasta sellainen yhteisöllisyys. Onko se sitten oikein ja kohtuullista, en tiedä.
En hyväksy väkivaltaa, tietenkään, se kun ei ole ratkaisu mihinkään. Väkivalta fyysisesti heikompia kohtaan on vielä sitäkin anteeksiantamattomampaa. Mutta joukostamme ikävä kyllä aina löytyy psykopaatteja ja sadisteja ja mieleltään sairaita, joilla ei moraalisia estoja kiduttamiselle tai tappamiselle ole. Eikä mikään yhteiskunta, totalitaarisinkaan, heistä koskaan ole eroon päässyt.
Ps. jos tai siis kun tällainen naistappokampanja on olemassa niin totta kai kannatan sitä.
Luulen, että valtaosalla väkivaltarikollisistakin on moraali ja ns. omatunto. Näin muistelen jonkun vankilapsykiatrin arvioineen. Toki on niitäkin, joilla ei ole. Mutta heitä on aika vähän.
En usko, että väkivallan käyttämisessä useinkaan olisi kyse moraalin puutteesta. Kun katselen töissäni alaikäisiä ihmisiä, käy selväksi, että fyysiset yhteenotot syntyvät pääosin impulssikontrollin heikkoudesta. Väkivaltaa kannattaa harva, mutta moni siihen silti sortuu.
En näe fyysisesti heikompiin kohdistuvaa väkivaltaa erillisenä saarekkeena muusta väkivallasta. Oppilaille välillä väitän, että jos kohtelee kaveriaan paskasti, on todennäköistä, että kohtelee tulevaa puolisoaankin niin.
”En hyväksy väkivaltaa, tietenkään, se kun ei ole ratkaisu mihinkään”, totesi Mikis.
Harmi vain, että maailman mahtajien, suur- ja pienvaltojen johtajien sekä niiden kansojen enemmistöjen mielestä väkivalta on paras ja toimivin ratkaisu suunnilleen kaikkiin erimielisyyksiin.
olen ilmeisesti se joka toinen, joka ei ole kokenut parisuhde- eikä muutakaan väkivaltaa. olen kyllä ollut todistamassa sen monia muotoja. tuttavaperheen sauli joutui marttyyrinä hakkaamaan irmaa, koska irma ei ymmärtänyt kuinka huonosti sauli voi. irma ja lapset olivat hangessa harva se päivä. toisessa tuttavaperheessä lauri läimi mirjaa avokämmenellä useamman kerran kuukaudessa. laurikin siirsi mielellään väkivaltaisia luonteenpiirteitään itsensä ulkopuolelle. kummallekin naiselle sanottiin, että nyt aloitat sen vastarinnan jostakin. mirjan voimat riittivät barrikadeille, irman eivät. hän oli uskossa ja jaksoi odottaa, että kaikki vielä muuttuu paremmaksi. eihän sauli pahuuttaan hakannut, vaan arjen paineiden takia.
Meri, osuvasti sanallistat väkivaltaisen suhteen ajattelumalleja. Minua aina ihmetyttää se kuvitelma, että "oikea" Sauli (tms.) on hyvä ja kiva ja että se, joka hakkaa, on jotenkin vähemmän oikea, ikään kuin häiriötila. Mutta ehkä niin on pakko ajatella, jotta jaksaisi tai kykenisi selittämään jäämistä, edes itselleen.
En ole minäkään omakohtaisesti kokenut väkivaltaa. Ensimmäinen poikaystäväni erehtyi kerran kommentoimaan pukeutumistani "liian avoimeksi", kun olin lähdössä iltaa viettämään. Siinä minulla tuli raja vastaan. Minä - väkivaltaa kokematon - katsoin viileästi ja auoin nappeja vielä vähän lisää. Se suhde ei kauan kestänytkään. Jos olisin aiemmin tullut hakatuksi, olisin varmaan toiminut toisin.
Olen elänyt kahdessa pitempiaikaisessa parisuhteessa. Ekassa emme riidelleet oikeastaan kertaakaan, olimme hyvin läheisiäkin, mutta se suhde päättyi eroon, kun hän jätti minut. (Minä en halunnut jättää häntä.)
Tässä toisessa elämä on aaltoilevampaa, lämpimästä läheisyydestä on lyhyt matka kipakkaan komentoon, jopa rähinään, mutta vihanpito ei kestä varttia kauempaa ja sitten aurinko paistaa taas. Tämä suhde on kestänyt vuosikymmeniä ja kestää loppuun asti, näin uskon.
Ihmiset ovat erilaisia, eikä ole virheetöntä ihmistä, mutta laurit ja saulit ovat silti poikkeuksia, näinkin haluan uskoa.
Minä olen käsittänyt niin ettei ketään saa Suomessa tappaa, höh? Eikä saa varastaakaan. Eikä vittuilla Jumalalle.
VastaaPoista"miesystävää epäillään nelikymppisen naisen taposta. miestä epäillään parikymppisen naisen murhasta. nelikymppistä miestä epäillään kihlattunsa taposta. kolmikymppinen mies kuristi samanikäisen seurustelukumppaninsa. seitsenkymppinen mies surmasi vaimonsa pajavasaralla. mies tuomittiin ex-puolisonsa murhasta. mies tappoi naisystävänsä. viisikymppinen mies murhasi keski-ikäisen vaimonsa."
VastaaPoistanäihin ylen sivuilta poimimiini murha- ja niiden vanavedessä kulkeviin tappouutisiin liittyy kaikenlaisia kafkamaisia tarinan kaaria. voisin kuvitella että yhdessä on mukana se viisikirjaiminen, h:lla alkava sana. luin että naisille vaarallisimpia ovat miehet, joihin heillä on läheisin suhde. yleensä surmatut naiset kuolevat partnerinsa käden kautta.
hillevin lanseeraama naistappokampanja on hyvä.
Lukioikäisenä lähdin lauantai-iltana Tavastialta yhden rumpalin mukaan. Päädyttiin hänen sisarensa luokse. Siellä sisar ja tämän poikaystävä alkoivat äkkiä riidellä ja riita muuttui fyysiseksi tappeluksi. En ollut koskaan nähnyt parisuhdeväkivaltaa. Aloin itkeä. Rumpali sanoi, että voi vittu, ja vei minut pois sieltä. Käveltiin pitkään. Oli kylmä yö, pakkasta liki 30 astetta.
VastaaPoistaParikymppisenä ihailin Venlaa, kämppistäni, joka kuuli yläkerrasta riidan ja mätkimisen ääniä ja marssi saman tien soittamaan ovikelloa. Halusin olla samanlainen kuin hän.
Sitten vuosia myöhemmin tuntematon pariskunta riiteli juna-asemalla. Minä olin radan toisella puolella ja kuulin vain, kun nainen kiljui, että älä koske minuun. "Tarvitaanko siellä apua?" huusin minä ja pelkäsin kaiken aikaa, että jos minä menen tuonne, mies työntää minutkin junaradalle. No, tämä tilanne olikin vähän toisenlainen. Nainen yritti hypätä raiteelle ja mies estää sitä. Kyllä minä sinne paikalle menin. En muista, mitä puhuttiin. En joutunut pitelemään naista. Hän rauhoittui, kun ulkopuolinen tuli paikalle.
”Suomessa naisista yli puolet (57 %) on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua. Puolet suomalaisnaisista on kokenut parisuhteessa henkistä väkivaltaa ja 29,7 % on kokenut vainoa elämänsä aikana. 16 % suomalaisista naisista on joutunut raiskauksen uhriksi.”
VastaaPoistaLöysin tuon Naisten linjalta, mikä lie, mutta nuo luvuthan ovat karseita.
Eli joka toinen teistä täälläkin kirjoittavista naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa.
(En katsonut miesten tilannetta, mutta varmaan se samoin kriteerein lähentelee sataa prossaa.)
Karseita ovat luvut, niin, mutta tuskin ne kovin monia yllättävät. Muistan naisen, joka ei itse kyennyt soittamaan ex-miehelleen, kun tämä oli katkaissut heidän yhteisen lapsensa puhelinliittymän kiukustuttuaan. Lapsi oli hukassa. Naista pelotti lapsen katoaminen mutta vielä enemmän pelotti ex-miehen ääni. Ja mies asui kokonaan toisessa kaupungissa. Minä sitten soitin sille miehelle ja sanoin, että avaapa se liittymä uudestaan. Tuntui hölmöltä.
PoistaNuorilla aikuisilla tuntuu olevan ihan toisenlaisia keinoja väkivallan kohtaamiseen. Muistan, että kymmenisen vuotta sitten Instagramissa levisi ilmoitus Pentti Pönttösestä, joka oli tehnyt seksuaalirikoksen ja saanut siitä tuomion. Oli nimi ja kuva ja kehotus levittää tietoa eteenpäin. Minua se vähän järkytti, koska PP oli itsekin kovin nuori. Mutta varmasti oli tehokasta sellainen yhteisöllisyys. Onko se sitten oikein ja kohtuullista, en tiedä.
En hyväksy väkivaltaa, tietenkään, se kun ei ole ratkaisu mihinkään. Väkivalta fyysisesti heikompia kohtaan on vielä sitäkin anteeksiantamattomampaa. Mutta joukostamme ikävä kyllä aina löytyy psykopaatteja ja sadisteja ja mieleltään sairaita, joilla ei moraalisia estoja kiduttamiselle tai tappamiselle ole. Eikä mikään yhteiskunta, totalitaarisinkaan, heistä koskaan ole eroon päässyt.
PoistaPs. jos tai siis kun tällainen naistappokampanja on olemassa niin totta kai kannatan sitä.
Luulen, että valtaosalla väkivaltarikollisistakin on moraali ja ns. omatunto. Näin muistelen jonkun vankilapsykiatrin arvioineen. Toki on niitäkin, joilla ei ole. Mutta heitä on aika vähän.
PoistaEn usko, että väkivallan käyttämisessä useinkaan olisi kyse moraalin puutteesta. Kun katselen töissäni alaikäisiä ihmisiä, käy selväksi, että fyysiset yhteenotot syntyvät pääosin impulssikontrollin heikkoudesta. Väkivaltaa kannattaa harva, mutta moni siihen silti sortuu.
En näe fyysisesti heikompiin kohdistuvaa väkivaltaa erillisenä saarekkeena muusta väkivallasta. Oppilaille välillä väitän, että jos kohtelee kaveriaan paskasti, on todennäköistä, että kohtelee tulevaa puolisoaankin niin.
”En hyväksy väkivaltaa, tietenkään, se kun ei ole ratkaisu mihinkään”, totesi Mikis.
PoistaHarmi vain, että maailman mahtajien, suur- ja pienvaltojen johtajien sekä niiden kansojen enemmistöjen mielestä väkivalta on paras ja toimivin ratkaisu suunnilleen kaikkiin erimielisyyksiin.
luukas ja mikis ja teepussi
VastaaPoistaolen ilmeisesti se joka toinen, joka ei ole kokenut parisuhde- eikä muutakaan väkivaltaa. olen kyllä ollut todistamassa sen monia muotoja. tuttavaperheen sauli joutui marttyyrinä hakkaamaan irmaa, koska irma ei ymmärtänyt kuinka huonosti sauli voi. irma ja lapset olivat hangessa harva se päivä. toisessa tuttavaperheessä lauri läimi mirjaa avokämmenellä useamman kerran kuukaudessa. laurikin siirsi mielellään väkivaltaisia luonteenpiirteitään itsensä ulkopuolelle. kummallekin naiselle sanottiin, että nyt aloitat sen vastarinnan jostakin. mirjan voimat riittivät barrikadeille, irman eivät. hän oli uskossa ja jaksoi odottaa, että kaikki vielä muuttuu paremmaksi. eihän sauli pahuuttaan hakannut, vaan arjen paineiden takia.
Meri, osuvasti sanallistat väkivaltaisen suhteen ajattelumalleja. Minua aina ihmetyttää se kuvitelma, että "oikea" Sauli (tms.) on hyvä ja kiva ja että se, joka hakkaa, on jotenkin vähemmän oikea, ikään kuin häiriötila. Mutta ehkä niin on pakko ajatella, jotta jaksaisi tai kykenisi selittämään jäämistä, edes itselleen.
PoistaEn ole minäkään omakohtaisesti kokenut väkivaltaa. Ensimmäinen poikaystäväni erehtyi kerran kommentoimaan pukeutumistani "liian avoimeksi", kun olin lähdössä iltaa viettämään. Siinä minulla tuli raja vastaan. Minä - väkivaltaa kokematon - katsoin viileästi ja auoin nappeja vielä vähän lisää. Se suhde ei kauan kestänytkään. Jos olisin aiemmin tullut hakatuksi, olisin varmaan toiminut toisin.
Olen elänyt kahdessa pitempiaikaisessa parisuhteessa. Ekassa emme riidelleet oikeastaan kertaakaan, olimme hyvin läheisiäkin, mutta se suhde päättyi eroon, kun hän jätti minut. (Minä en halunnut jättää häntä.)
PoistaTässä toisessa elämä on aaltoilevampaa, lämpimästä läheisyydestä on lyhyt matka kipakkaan komentoon, jopa rähinään, mutta vihanpito ei kestä varttia kauempaa ja sitten aurinko paistaa taas. Tämä suhde on kestänyt vuosikymmeniä ja kestää loppuun asti, näin uskon.
Ihmiset ovat erilaisia, eikä ole virheetöntä ihmistä, mutta laurit ja saulit ovat silti poikkeuksia, näinkin haluan uskoa.
Luukas, jos laurit ja saulit ovat poikkeuksia, kuten haluat uskoa, miten sinä tulkitset noita väkivaltaprosentteja, jotka ekassa repliikissäsi esität?
PoistaOikeastaanhan tulkitsin ne tavallaan jo sen ekan kommenttini loppulauseessa.
Poista