Suola

Kukahan oli se, joka Raamatussa keräsi kyyneleensä pulloon ja antoi Jumalalle? Samapa tuo, kyyneleet kuin kyyneleet. Mutta muistan nähneeni kuvia kyynelmaljoista. Niihin murheen murtamat ties millä vuosisadalla tipauttelivat kyyneleensä. Kun kyyneleet olivat haihtuneet maljasta, suruaika oli ohi. Tarina ei varmaankaan ole totta, mutta pidän siitä. Kyynelmaljoiksi kuvitellut pikku pullot ovat saattaneet olla todellisuudessa hajuvesipulloja. Totuus väistäköön tässä tarinaa. Kyyneleet ovat parfyymia runollisempia.

Tiedän keramiikkataiteilijan, joka kerää maljaan kohtaamiensa ihmisten suruja. Ne voivat olla yksityisiä, paikallisia tai globaaleja suruja. Koska surua ei voi ottaa sormiin ja pudottaa maljaan, ihmiset antavat keramiikkamaljaan suolanmuruja. Taiteilija kuljettaa suolasurut Euroopan halki ja laskee ne Pohjoiseen jäämereen. Sinne päätyvät kaikki surut mereen muun suolan joukkoon. Sieltä niitä ei enää mittaa millään.

Vuosia sitten luin lapsille kansansatuja, joiden pohjalta eräitä Shakespearen näytelmiä oli kirjoitettu. Kuningas Learin satuversiossa oli suolaa. Kuningas päättää jakaa valtakuntansa tyttäriensä kesken sillä perusteella, kuinka paljon kukakin häntä rakastaa. Nuorin tytär Cordelia ei halua makeilla eikä liioitella. Hän sanoo rakastavansa isäänsä kuin suolaa. Tästä isä pahastuu ja jättää Cordelian perinnöttömäksi.

En muista, millä lailla totaalisen onneton Shakespearen näytelmän loppu on. Kansansadussa oli lasten kuvakirjaan sopiva loppu. Kuningas, jonka nimi ei sadussa ehkä ollut Lear, joutui syömään suolatonta ruokaa. Siitä hän lopulta ymmärsi, kuinka oleellista suola oli. Cordelia palasi linnaan, katuva isä syleili tytärtään, ja symmetrisistä syistä he epäilemättä vuodattivat muutamia kyyneleitä toistensa poskille.

Seuraan Elon bussin etenemistä. He ovat nyt Trnavassa. Elo ei tee päivityksiä, ei varmaan ennätä, mutta onneksi linja-auto on täynnä taiteilijoita, joille hetkien ikuistaminen on tärkeää. Olen katsellut kuvia värikkäästä leijasta, gargoilista, slovakialaisesta automaattikahvista ja kirsikkapuun pienestä oksasta, joka on taitettu ja kannettu linja-autoon. Tie juoksee ikkunan takana ja kirsikkapuu huojahtelee pitelijän kädessä. Toisessa kädessä on kai kamera. Muutamassa videossa vilahtaa Elokin.