Ymmärtääkseni en ole uskonnollinen ihminen. Silti monet hengelliset laulut liikuttavat minua. Se ei johdu sanoista. Sävelkuluissa on jotakin, mikä resonoi minussa. Voi olla, että kyse on yksinkertaisesti epämusikaalisuudestani. Monet virrethän ovat aika monotonisia. Sävelten väliset hyppäykset ovat pieniä ja melodiat ennakoitavia, rytmikikkailut puuttuvat. Virsiä on helppo laulaa mukana, vaikka ei olisi edes kuorotasoinen muusikko. Ehkä se onkin virsien yhteisveisuu, joka osuu minuun. Vakavakasvoiset ihmiset laulavat yhdessä hitaita ja apeita lauluja, hengähtävät samassa kohtaa, jatkavat taas tasaista yhteistä ikävää.
Siitä on yli 20 vuotta, kun kuulin koulun kevätjuhlassa ensi kertaa laulun On laiva valmiina lähtöön. Sitä laulettiin jäähyväislauluksi kuudesluokkalaisille, jotka olivat siirtymässä suureen maailmaan tai ainakin yläkouluun. En tuntenut yhtään kuudesluokkalaista, mutta laulu alkoi itkettää minua välittömästi. Nolotti oma reaktioni. Kun myöhemmin tutkin asiaa, kävi ilmi, että sävelmä on alun perin ruotsalainen kansanlaulu ja siihen on kirjoitettu hengelliset sanat, joissa vilisevät nardukset, sahramit, sielut ja Salomo. Tekstin minä kaipaa itäiseen maahan ja kohtaa rakkaansa pimeässä yössä. Rakas on epäilemättä Jumala.
Sittemmin laulun sanat ovat maallistuneet ja enimmät jumalallisuudet on karsittu pois. Kaipaus on kuitenkin jäänyt ja myös rakas, joka on ikuisesti kaukana. Laulu tunnetaan Ruotsissa nimellä Till Österland vill jag fara. Minua hämmentää sanojen Österland. Sehän on aikoinaan tarkoittanut Suomea (eli nykyistä Etelä-Suomea). Luulisi, että ruotsalainen kaipuu olisi kohdistunut vähän kauemmas kuin Pohjanlahden toiselle puolelle. Toisaalta meri on meri, ja jos rannalla seisoo eikä vastarantaa näy, välimatka voi tuntua loputtomalta. Siellä jossain on Itämaa, joka jatkuu ja jatkuu ikuisesti, sinne, missä ei itse ole.
Suomalaisella sanoittajalla on toisenlainen näkökulma laulun suruun. Hän ei ole tehnyt kaipaustarinaa, ikuista pyrkimystä toisen luokse. Suomeksi laulussa on kyse hyvästeistä. Laiva on valmiina lähtöön ja sinä menee sen mukana. Sinä ei matkusta minnekään lähiseudun saarelle vaan kaukomaille, "missä taivaalla illan tullen ei Pohjantähteä näy". Laiva vie sinän eteläiselle pallonpuoliskolle. Siellä katsellaan toisenlaisia tähtikuvioita.
Laulu tunnetaan myös "Peppi Pitkätossun jäähyväislauluna". Tarkkaan ottaen en tiedä syytä tähän. Tiedän, että Peppi lähtee merille ja Tommi ja Annika jäävät vilkuttelemaan, mutta eihän kirjoihin lauluja saa. Luultavasti Till Österland vill jag fara on soinut jossakin Peppi-filmatisoinnissa, kun Peppi on lähtenyt ystäviensä luota ja yleisön on tahdottu vähän kyynelehtivän.
Ylle valitsemani versio on sanaton ja sillä lailla letkeä, ettei se aiheuta minussa suuria tunteita. Kaipaus on pois ja kaipaus on luokse, samapa tuo. Österland on yhtä kaikki kaukana.
Monet koskettavat sävellykset, etenkin klassisella puolella, ovat yhteydessä uskontoon; merkittävämpänä tietysti J. S. Bachin sävellykset. Vaikka itse olen uskonnoton - en siis ole ateisti vaan uskonnoton, niin ei se minua haittaa. Musiikki on musiikkia, ja minä sen suhteen amatööri, kuuntelija pelkästään.
VastaaPoistaYksinkertainen on kaunista – usein, kuten tässä "Till Österland vill jag fara". En ole tätä aiemmin kuullut, mutta en ihmettele, että jos melodiaan lisää kauniit sanat, niin... harrasta on. Tuo sovitus on taas kivasti miksattu, basso tulee iholle.
Tämä laulu
https://www.youtube.com/watch?v=af4_gelVSzs
on Oiva Paloheimon runoon sävelletty ja herättää toisenlaisia muistoja. Joo. Kun viimeksi Hangon satamassa katselin laivan (suomalaisen laivan) lähtöä merelle, piti jäädä tuijottamaan sitä siihen asti etrtä se häipyi näkymättömiin, ennen eivät mun jalat suostuneet käynnistymään. Pala vielä nousi kurkkuun, koska tiesin tasan tarkkaan mitä porukat botskissa sillä hetkellä ajattelivat, kyllä! on satamasta lähtö helppoa tai vaikeaa niin vasta merellä mieli rauhoittuu.
Ps. Tämä
Message by Roya Bahrami
oli mieluisa tuttavuus myös. Yksinkertaista ja kaunista.
Tuo Paloheimon runo on minulle hyvinkin tuttu. Olen joskus yrittänyt etsiskellä siitä nättejä lauluversioita, mutta en oikein ole löytänyt. Tuo sinun linkkaamasi on aika kaunis. En tuntenut sitä tätä ennen. Kiitos.
PoistaTässä iässä nousee mieleen usein (= turhan usein) kaikenlaisia muistoja, mutta kai on hyväsyttävää se. P. Saarikosken runosta muistan säkeen "nostalgiani tuntosarvet ovat poikki" ja vaikka en ole varma mitä hän sillä tarkoittaa, olen samaa mieltä. En kaipaa nostalgiaa! Eilisestä on vain täsmällisempi puhua kuin huomisesta, joka on futuuria. Ja kun preesens koko ajan muuttuu imperfektiksi, uskottavampaa on perfekti... tai pluskvamperfekti. On turha kuvitella muistavansa kaiken mitä uskoo muistavansa, ainakaan oikein, historioitsijatkin koko ajan riitelevät siitä mitä tapahtui todella ja heittelevät toisiaan kuluneilla kengillä ja huonoilla herjoilla, hyvin riitaisaa porukkaa ovat. Enemmän luotan runoilijoiden käsityksiin vaikka he ovat usein humalassa ja kävelevät horjahdellen ja omiaan mutisten ihan väärään suuntaan... Mutta kun maapallo on pyöreä (ja pitää äänetöntä meteliä kiitäessään rataansa avaruudessa), niin niinkin kävellen he jos ketkään pääsevät perille, hyvin väsyneenä tosin hekin, mutta kumminkin.
VastaaPoistaÄsch,
minun piti muistella jotain, jota nyt en enää muista mitä, ja tämän piti olla alkulause sille. Olkoon! Kamalan paljon kivempi on lukea muitten kommentteja.
Elo ihmisen huolineen, murheineen - se on vain pluskvamperfekti.
Poista(Tätä mikismiä ryhdyn käyttämään.)