Valitut kuvat

Peter Eliscu

Uusi vuosi alkaa pakkasella. Ikkunassa on samanlaisia jääkukkasia kuin oli lapsuuskotini kaksoisovien lasiosissa. Ovet olivat olohuoneen ja eteisen välissä. Harvoin niitä suljettiin. Minä pidin niistä ovista ja jääkukista. Meitä edeltäneet asujat olivat vanhoja ihmisiä. Rouva Jalavalla oli pieni paperikauppa Koskelantiellä. Herra Jalavalla oli ruskea villatakki ja siistit housut sisälläkin. Hän oli jo eläkkeellä. Heillä oli paljon vanhoja huonekaluja ja kauniita jalka- ja pöytälamppuja, hämäriä nurkkia, tummia tapetteja, paksuja mattoja ja hyvää pölyä kerääviä koriste-esineitä, verhoilukankaita, piirongin päällä mustavalkoisia kuvia sukulaisista, joita ei enää ollut. Jalavat sopivat jääkukkaovien maisemaan paljon paremmin kuin me.

Kun me muutimme heidän tilalleen, kapeaan vessanedusvälikköön asennettiin heti käytännöllinen naulakko. Heillä oli ollut siinä kirjoituspöytä, jonka päällä oli ollut kangasvarjostiminen lamppu. Seinät päällystettiin vaaleilla tapeteilla ja keittiöön hankittiin astianpesukone ja Huurre-merkkinen jääkaappipakastin, joka oli valtava. Se kannettiin neljänteen kerrokseen yhtenä kappaleena. Me toimme mukanamme modernin maailman ja kirkkaat kattolamput, joita vihasin. Ikkunalaudat päällystettiin pienin mosaiikkilaatoin. Olohuoneeseen ostettiin nahkasohva ja -nojatuolit, koska oli 80-luku ja isä vakuutti meille epäilijöille, että nahka on mukava ja lämmin materiaali. Kamalathan ne olivat mutta kalliit, joten kukaan ei kehdannut ehdottaa pikaista luopumista.

Nykyään siinä asunnossa asuu Mirva ja hänen pieni perheensä. Seinät ovat ajanhenkisesti rapatut ja sisutus mietitysti boheemia. Minun huoneessani on Ainon pinnasänky ja katosta roikkuu mobile, jossa perhoset pyörivät unen yllä. Jääkaappipakastin on yhä paikoillaan, eikä sitä kukaan välitä kantaa minnekään, koska se painaa jumalattomasti.

Karkeasti arvioiden alle 25-vuotiaat tekevät Instagramiin päivityksiä, millainen mennyt vuosi oli. Heidän vuotensa ovat valittuja kuvia, jotka ovat väreiltään ja tunnelmiltaan instagrammable. Ehkä muistoihin voi vaikuttaa valitsemalla kivoja kuvia julkaistavaksi. Minulla ei ole itseni ottamia kuvia. Jos olisi, talvelta olisi ollut sairaalakuvia. Isällä oli yleensä sinisävyinen sairaalapyjama, minulla jalassa Islan kutomat sukat ja harteilla viininpunainen poncho. Olisi monta kuvaa äidistä. Kävelisimme ja katuja ylitettäessä äiti tarttuisi minua käsipuolesta, ei oikeastaan siksi, että se olisi välttämätöntä, vaan siksi, että se tuntuisi turvalliselta. Hautajaiskuvassa kirkkosali kylpisi valossa. Ruokapöydän pöytäliina olisi ryppyinen, mikä vähän haittaisi äitiä ja Sisko neuvottelisi siitä cateringfirmalta alennusta. 

Olisi kuva Ainan ja Alinan häistä, ehkä Siskon ja Jaakon häistäkin. Elon valmistujaisjuhlasta olisi kuva. Oikeastaan siinä kuvassa olisi hetki ennen juhlan alkua. Isla koristelisi kakkua, Elo söisi keittoa elokuvalämpiön pöydän ääressä, Erkka ja Noel virittäisivät soittimiaan tai vaihtaisivat vaatteitaan. Minä asettelisin sipsipusseja ja lautasliinoja värien perusteella sopiville paikoille. 

O taitaa olla ainoa ihminen, josta otin menneenä vuonna kuvia. Niitä on ehkä kaksi tai kolme, enkä ole varma, otinko ne varmasti viime vuonna vai jonakin aiemmista. Mutta O on työkännykkäni galleriassa monena, kaikkina vuodenaikoina. O istuu pipo päässä talvisella penkillä ja polttaa piippua. O istuu kevätmaisemassa ja polttaa piippua. Hän istuu myös kukkivien syreenien edessä ja pudonneiden vaahteranlehtien keskellä. Aina hän istuu ja polttaa.