Vessajuttuja

Lapsia oli viisitoista. Anni meni joskus äidin mukaan vessaan, että saisi olla hetken tämän kanssa kahden. Äiti kakkasi ja Anni istui lattialla.

Tämän kuulin viikonloppuna Keski-Suomessa. Meitä oli yksitoista ihmistä. Mökki oli kuin lasilaatikko, eikä pimeässä nähnyt, kuinka lähellä järvi oli. Jarin kriisit olin kuullut jo menomatkalla autossa. Hän haki minut koululta. Löysimme toisemme, koska olin kertonut, että minulla on musta takki ja punainen kaulaliina. Neljässä tunnissa oppii vieraastakin paljon. Autossa ei pääse pakoon. On vain tie, pimeyttä ja sanoja, joita yrittää järjestää ymmärrettävästi, kun tuulilasinpyyhkimet siirtelevät pisaroita pois näköalueelta.

Käsilaukun tarranauha tarttui sukkahousun polveen, ja siihen tuli sellainen silmäpako, että olisin ollut vähän liian rock teatteri-iltaan. Jari painoi napista auton takaluukun auki. Pääsin kaivamaan matkalaukustani ehjät sukkahousut, ennen kuin kävelimme teatterille. Riisuin teatterin vessakopissa riekaloituneet sukkahousuni pois ja vedin uudet jalkaan. Työnsin rikkinäiset sukkahousut käsilaukkuuni, niin kuin niissä olisi ollut kätkettynä hankala asia, jota päättää ajatella myöhemmin, sillä nyt ei ehdi. Halasin Annan, halasin Annin, halasin kaikki, nekin, joita en ollut ennen nähnyt.

Teatterissa ensimmäisen näytöksen jälkeen oli väliaika. Olimme ehtineet asettua pyöreän pöydän ääreen, kun tuli kuulutus. Kaikkia katsojia pyydettiin siirtymään lämpiöön. Siellä mustiin pukeutunut nuori mies nousi seisomaan laatikon päälle ja ilmoitti, että toista näytöstä ei tule. "Esitys on peruutettu sairaustapauksen vuoksi", laatikkomies sanoi, ja me aloimme pohtia, oliko hänen äänensä vähän värähdellyt ja oliko joku kuollut tai saanut sydänkohtauksen. Ilmeisesti oli kuitenkin kyse vain toisen päänäyttelijän kurkkutulehduksesta. On vaikea laulaa, jos ääni pettää. Meiltä jäi näkemättä, kuinka onnettomalle rakkaudelle kävi New Yorkissa, eikä sitä oikeastaan voinut päätellä ensimmäisen näytöksen perusteella. Äänestimme, haemmeko lippurahamme takaisin kassalta, vaihdammeko liput uusiksi lipuiksi vai lahjoitammeko rahat teatterille. Lahjoitimme rahat, koska se oli yksinkertaisinta ja me halusimme jo päästä mökille.

Minä istuin Jarin autossa lopunkin matkan. Ajoimme letkan ensimmäisen auton perässä viimeisten satojen metrien kohdalla harhaan, pimeälle pihalle. Vihainen naapuri tuli lamppu otsassa pihalle kysymään, mitä varten kukaan ei osaa oikean talon pihaan vaan kaikki tulevat tänne. Emme osanneet vastata. Naapuri kehotti meitä olemaan metelöimättä, sillä kanat ja lampaat häiriintyvät yllättävistä äänistä. Hänen oli pitänyt hankkia niille taustanauha, jossa melu oli tasaista hurinaa. Kuuntelimme nämä kaikki asiat, ja sitten autot yrittivät kääntyä ja ajaa pois. Ne, jotka eivät mahtuneet kääntymään, joutuivat peruuttamaan. Tien enemmän aavisti kuin näki. Yksikään auto ei kuitenkaan suistunut ojaan.

Perille päästyämme Anni meni vessaan. Välittömästi sen jälkeen alkoi piipitys. Se oli sakokaivon hälytysääni. Sissi soitti mökin omistajalle, joka oli Kyproksella. Omistaja käski olla välittämättä sakokaivohälytyksestä: kyllä sinne vielä mahtuisi monen päivän kakat. Sitä paitsi voisimme hätätapauksessa käydä rantasaunan vessassa. 

Minä en uskaltanut kakata kahteen päivään. Kun sunnuntaina tulin kotiin, menin ensimmäisenä vessaan. Istuin pöntöllä ja muistin äkkiä, miten kannoin sinne Ainan  turvaistuimessa, ettei hänen tarvitsisi olla yksin sitä aikaa, kun minä olen vessassa.