Korealaiset

Annalla oli tänään nahkahousut ja kopisevakorkoiset saapikkaat, sillä hänet oli valittu vastaanottotoimikuntaan, joka seurusteli apulaiskaupunginjohtajan kanssa. Kaikki oli kaunista ja hyvää kuten Pohjois-Koreassa. Annan mukaan kukaan ei oikeastaan sanonut mitään. Tai toki sanoi, huulet liikkuivat, mutta kaikki oli yleistason ympäripyöreyttä. 

Kiinteistövälittäjät tietävät, että uunipellillä kannattaa lämmittää kanelia, jos haluaa saada katsojat ihastumaan asuntoon. Koristetyynyt ja hedelmäasetelmat saattavat niin ikään edesauttaa myymistä. 

Olen miettinyt poliittisen laulun rajoja. Eihän niitä ole, ei voi olla. Jokainen heterorakkauslaulukin on politiikkaa. Tänään, kun aloitin kirjallisuushistorian jakson, pistin oppilaat kirjoittamaan ranskalaisia viivoja yhteiskunnan ja kirjallisuuden suhteesta. "Kirjallisuus näyttää arvojen rajat", minä väitin. Sitten kerroin Juhannustansseista. Harva kuunteli, sillä piti seurata ikkunasta lumitilannetta ja pohtia, tuonko tänä vuonna luokkaan joulukalenterin.

Intensiivisempää osallistuminen oli terveystiedossa, kun aloin väitellä oppilaitten kanssa siitä, voivatko he tietää minun olevan hetero. "Sulla on lapsia ja mies!" Jalmari huusi. "Se ei kerro yhtään mitään siitä, ketä himoitsen ja millaisia unia näen", minä sanoin. Oppilaat mulkoilivat minua epäluuloisesti. "Kyllä sen näkee siitä, miten katsoo", yritti Miika vielä. Hän ei kuitenkaan osannut selittää, miten katson häntä heterosilmillä ja miten homosilmillä, muista suuntauksista puhumattakaan. Miika oli saanut edellisenä päivänä Ninniltä neilikkakimpun, joten hän oli leppeällä tuulella ja suhtautui seksuaalisiin mahdollisuuksiin poikkeuksellisen suopeasti. Aapo tahtoi tietää, mitä mieltä olen ihmisistä, jotka identifioivat itsensä korealaisiksi, vaikka eivät ole korealaisia.

Citymarketissa ajattelin kappaletta, jonka O soitti aamukahvini aikana, ja sitä, onko ihmisen mahdollista pitää itseään pahana. Useimmilla lienee taipumusta kuvitella, että kuuluu niihin, joilla on luontaista sisäishyvyyttä ja korkea moraali. Ainakaan minä en ole tavannut ketään, joka vilpittömästi ja painokkaasti pitäisi itseään pahana. Moni teini ja vähän vanhempikin pyrkii toki esittelemään pahoja tekojaan, koska sellainen on muodikasta tai näyttää  itsetuntemukselta. Mutta aina se pahuus kiertyy hyvyyden ympärille. Pahaksi ilmoittautuva ilmaisee olevansa ei-hyvä, jolloin hän samalla hyväksyy hyvyyden yleiset kriteerit. 

Pahuutta on yllättävän vaikea ajatella ilman hyvyyden käsitettä. Jos hylkää dikotomian, jäljelle ei jää hyvyyttäkään. On vain ihmisten tekoja, järjettömyyttä ja välinpitämättömyyttä, ja kymmenen mittatikkua laudalla. Tikut sinkoutuvat joka suuntaan, kun joku potkaisee ja muut juoksevat pakoon minkä pääsevät.