Elo, Isla, Erkka ja Maria kävivät kylässä. Katoin pöydän niin kuin olisi merkittävä juhla, silitin liinankin ja asettelin pöytäkynttilät lasilyhtyihin. Palestiinalaista linssikeittoa oli suuri kattilallinen, se höyrysi ja yrtit tuoksuivat, ja hetken sain olla ihminen, jolla on kutsuva keittiö ja luonteva suhde korianteriin ja sormisuolaan. Istuin sivupöydällä, koska keittiön tuolit loppuivat enkä viitsinyt hakea muista huoneista (ja sitä paitsi oli ihanaa olla olevinaan pöydällä istuva nuorisokansalainen). Linssikeittokattila tyhjeni, ja vieraat olivat pidempään kuin kynttilöissä riitti tulta. He olivat teräviä ja hauskoja, siirtyivät luontevasti kuvataiteista filosofiaan ja tositeeveeseen. Olin vähällä sanoa, että juuri nyt te olette älyllisen elämänne huipulla mutta muutaman kymmenen vuoden kuluttua te muistatte kaikesta opiskelemastanne korkeintaan 50 %.
Koulussa maalattiin revontulia. Koska Elmeri ei muistanut sanaa "revontuli", hän puhui "niistä taivaalla olevista homojutuista". Siinä vaiheessa putosin roolistani ja aloin nauraa, nauroin niin, että vedet virtasivat silmistä. En päässyt selvyyteen siitä, miksi revontulet olivat homojuttuja. Ehkä Elmeri sekoitti revontulet ja sateenkaaret. Aika kivoja homojuttuja yhtä kaikki saatiin seinälle.
Kauppamatkalla kylmä tuli hihoista sisään. Kohta on joulukuu ja minä pääsen kantamaan huonekaluja kahteen asuntoon, kun molemmat lapset muuttavat. Täällä on vielä nahkapäällysteinen nojatuoli, jonka Elo teininä osti. Se ei oikeastaan olisi mahtunut minnekään, mutta yhtä kaikki hän halusi silloin sellaisen. Ei sillä kovin monta kertaa ole istuttu. Nyt hän inhoaa sitä eikä missään tapauksessa halua itselleen. Minäkin inhoan sitä, muttei ole sydäntä heittää sitä poiskaan, koska Elo osti sen aikoinaan omilla rahoillaan. Täällä se sitten seisoo, ruma nojatuoli, ja jos penkoisin sängynalustaa, voisin vetää sieltä esiin monta pölyistä pahvilaatikkoa, joihin on säilötty rakkauskirjeitä, tarpeettomia joululahjoja, muistilappuja, puhelinpiirroksia, pääsiäismunista saatuja koottavia leluja, koko teini-ikä, jota kukaan ei enää hallinnoi.
Viime yönä näin unta, jossa olin sairaalassa töissä. Minun piti auttaa Ann-Marieta – reaalimaailmassa en tunne ketään sennimistä – kantamaan ulos pieniä ruumisarkkuja. Kun kannoin yhtä, horjahdin ja arkku lävähti auki. Siellä ei maannutkaan kuollut lapsi vaan elävä vauva, joka avasi silmänsä. Ann-Marie hätkähti, mistä ymmärsin, että hän yritti rikastua myymällä sairaalan vauvoja. Tässä vaiheessa herätyskello soi enkä ehtinyt pelastaa myytäviä vauvoja.
Näetkö sinä oikeasti noin tiedostavia unia?
VastaaPoistaToisaalta ymmärrän sen, kun linssikeittokin on palestiinalaista, eikä esim. syyrialaista. No, se on varmaan sen keiton oikea nimi, vähän kuin Karjalan piirakat, en epäile.
Fiksusti päätelty, että Elmerillä meni revontulet ja sateenkaaret sekaisin. Suhtauduit myös aikuismaisen järkevästi - eli nauroit katketaksesi - kun hän puhui ”homojutuista”.
Tai ehkä vain kuvittelen Elmerin äänensävyn väärin.
Tiedostavia unia? En ymmärrä, millä lailla uneni oli tiedostava. Minusta se oli tavanomainen sekoitus huvittavia ja ahdistavia aineksia.
PoistaElmerin äänensävy oli ihan neutraali. Hänellä on puheessa paljon homoa, jos jokin sana ei heti tule mieleen. Sateenkaari on sen verran tuttu juttu, että oikeastaan luulen hänen vain unohtaneen sanan "revontuli" ja korvanneen sen homojutulla.
Suosittelen palestiinalaista linssikeittoa sinullekin. Vegaanista, herkullista. Päälle heitellään muun muassa kuoritun sitruunan palasia. Löytyy eräästä tunnetusta ruokablogista. Olisin minä tehnyt sitä, vaikka se olisi ollut israelilaista linssikeittoa. Ruoat ruokina, musiikit musiikkeina.
60-luvun lapsuudessani helsingin kaupunki järjesti leikkikenttätoimintaa, johon kuului ilmainen annos keittoruokaa joka päivä. joskus joku kaatoi pahan keiton pensaan juureen, mutta minä en tohtinut, sillä olin lukenut orpotarinan oliver twististä. siinä oliver pyytää köyhäintalossa lisää soppaa ja ylivahtimestari bumble rankaisee häntä tästä yksilöllisestä vastarinnasta.
VastaaPoistapitkään keitto edusti minulle köyhyyttä ja vähäosaisuutta. köyhällä oli rahahuolien takia aina pussikeittoa kaapissa, meilläkin oli. muistan myös pelastusarmeijan soppatykit, joista jaettiin kesäkeittoa pultsareille ja asunnottomille alkoholisteille. junnu vainion laulussa sanotaankin jotenkin niin, että mitä? taas keisäkeittoa!
pidän hurjasti tuosta kuvauksestasi, jossa on keskusteleva humaaniseurue palestiinalaisen keittokattilan ympärillä. ja sinulla luonteva suhde korianteriin ja sormisuolaan.
jos olisin ruoka, olisin luultavasti keitto. se muuntuu moneksi ja sitä voi tehdä kerralla ison annoksen ja pakastaa loput toiseen kertaan. jos kaapista löytyy puolikuntoisia tai parhaat päivänsä nähneitä vihanneksia, ne voi nakata myöhemmin joukkoon.
yksi keittokokemukseni liittyy ulkona pakkasessa syötyyn tulikuumaan misokeittoon. koin sen äärellä oivalluksen, joka on varmaankin lähellä hengellisten ihmisten uskoontuloa.
Kommenttisi luettuani tajuan, että minullakin on monia keittomuistoja lapsuudesta. Hapankaalikeitto oli talvilauantairuoka. Ensin piti hiihtää, ja sitten tultiin kotiin syömään hapankaalikeittoa, joka oli hautunut tuntitolkulla. Se valmistui aina valtavan suuressa punaisessa kattilassa. Monta päivää sitä syötiinkin.
PoistaIsä ja äiti vitsailivat usein pussikeitoista. Heille pussikeittoja syövät ihmiset edustivat avuttomuuden huippua. Ihmisen tuli olla kätevä ja valmistaa ruokansa alusta loppuun itse. Ja kyllä keittoja meillä tehtiinkin. Herneitä liotettiin yön yli hernekeittoa varten. Ja pakastesei, se piti muistaa nostaa sulamaan, kun tulin koulusta, jotta äiti sitten pääsi nopeasti työstä palattuaan tekemään kalakeittoa.
Kesäkeittoa inhosin lapsena. Nykyään se maistuu taivaalliselta. Muutenkin keitoista tulee minulle oudon onnellinen olo. Sydänala ikään kuin lämpiää, kun syö kuumaa keittoa ja ulkona on vähintään kylmä mutta mielellään myös pimeä.
Rakastan sun realistista asennetta sillä kymmenen vuoden päästä minä (=tosi vanha käpy) tuskin muistan mistä olen tulossa ja minne menossa.
VastaaPoistaLinssikeitosta, aikoinani pidin sitä "homojuttuna" tai vähintäänkin ituhippien saatanallisena keitoksena, mutta sitten yks muija pakotti mut syömään linssikeittoa ja oikeasti pidin siitä. Olen jopa itsekin tehnyt, en osaa mitään fiksuja variaatioita mutta kummiskin.
Oman muistin hapertuminen jaksaa tämän tästä vähän järkyttää minua. Muitten heikkenevät muistit sen ovat sen sijaan sympaattisia ja luonnollisia.
PoistaMinä tilasin juuri jouluksi kassikaupalla ituhippien saatanallisia keitoksia. Aion keskittyä kynttilöiden tuijotteluun ja muuhun kivaan ja antaa ammattilaisten valmistaa sössöt ja soosit.