Unohtuvat

Yasushi Inouen romaanissa Äitini tarina on muistisairas äiti, joka vähä vähältä unohtaa elämäänsä. Unohtaminen ei ole sillä lailla järkevää ja oikeudenmukaista, että aviomies, lapset ja muu oleellisena pidetty jäisivät muistiin viimeiseksi. Äidin mieli tyhjenee kuin pyyhekumi poistaisi siitä alueita. Vuosikymmeniä kestänyt avioliitto pyyhkiytyy pois, kun taas näennäisesti merkityksettömämmät muistot jäävät.

Minulla on hyllyssä Äitini tarina. En hae sitä tähän. Se oli aikoinaan lempikirjojani, mutta kun nyt yritän muistaa, mitä siinä oli, muistan vain pyyhekumiasian. Sitäkään en muista sitaattitarkasti. Ostin romaanin omalle äidilleni joululahjaksi kauan sitten. Silloin äiti vielä näki lukea ilman suurennuslasia. Hänellä oli isä, auton etupenkki, vireää seuraelämää, mahdollisuus pyytää isää ajamaan sinne, missä tapahtui ja oli ystäviä.

Kun me taannoin kävelimme Pohjolankatua pitkin, äiti muisteli, kuka oli asunut missäkin talossa hänen lapsuudessaan ja ketä hän oli odottanut tuossa kulmassa, kun oli kuljettu yhtä matkaa kouluun, ja miten oli pitänyt astua katulaattojen päällä joko viivoille tai niiden väliin. Hän ei muistellut mitään minun lapsuuteni vuosista, vaikka silloinkin oli kuljettu samaa katua. Ensimmäiset kerrat ovat tunteellisesti merkittävämpiä kuin seuraavat ja jättävät siksi vahvan muistijäljen. Näin sanoi Aina, kun istuimme Café Amoressa ja purkutyömaalla räjäyteltiin. Minä muistan repliikit paikkoihin. Elokuvien ja sarjojen henkilöiden nimiä en enää muista kovinkaan hyvin. Usein puhun henkilöistä näyttelijöiden nimillä tai näyttelijöiden aiempien roolihenkilöiden nimillä, ja olen alkanut unohtaa niitäkin.

Hiljattain kuoli äidin opiskeluaikainen ystävä Raija. Äiti kirjoitti Raijasta muistelun. Se oli sympaattinen feelgood-muistelu, ja kun oikoluin äidin lyöntivirheitä, minuakin heidän spiritismileikkinsä ja muut kommelluksensa hymyilyttivät. Äiti kysyi, pitäisikö siihen lisätä jotain. "Raijahan opetti sinut tanssimaan twistiä pyyhetekniikalla", minä sanoin, "muistatko?" Äiti vastasi, että ei hän olisi muistanut mutta nyt muistaa, kun muistutan. Ja niin hän lisäsi muisteluun sen, miten oppi twistin lanneliikkeet, kun Raija sanoi, että kuvittele kuivaavasi pyyhkeellä selkääsi. 

Ehkä jollakulla on Raijasta tummempia muistoja. Sellaisia tuskin kuullaan hautajaisissa tai kirjoitetaan nekrologiin. Jäljelle jääneet haluavat lämpimiä kertomuksia, vaikka ne olisivat vain viipale totuudesta. Vainaja ei halua enää mitään, joten elävät saavat rakentaa menneen toivomakseen. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellista elämää.

Sisko on hyvä kertomaan tarinoita, toisin kuin minä. Hän saa aikaan sujuvia juonia, yllätyksellisiä äkkikäänteitä, hauskojen hahmojen seikkailuja. Välillä hän vetää mutkia suoraksi, liioittelee jotakin kohtaa, väittää epätarkasti ja ripottelee mukaan jutunparannetta. Kun hän puhui hautajaisissa isästä, minulla tuli muutaman kerran mieleen, että ei se noin mennyt, mutta yleisö nauroi, sillä se oli myös hauska puhe. Minun puheeni oli vähäeleisempi. Yritin muistaa isän repliikit täsmällisesti. Kirjoitusvaiheessa mietin puoli tuntia, sanoiko isä minua "urheaksi" vai "urhoolliseksi". Hän istui saattohoitohuoneen nojatuolilla ja muisteli, millainen minä olin ollut lapsena hänen sylissään, kun oli pitänyt lähteä yöllä lääkäriin ja korva puhkaistiin.

Väitetään, että onnettoman lapsuuden eläneet eivät muista siitä paljon. En ole varma, uskonko väitettä. Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat vastahakoisia muistamaan lapsuusaikojaan, eivätkä he minusta poikkea oleellisella tavalla niistä, joiden lapsuus oli pelkkää ihanuutta. Ihanuuden kokeneet toistelevat ja kertovat kahta suloista sattumusta kerta kerran jälkeen, eikä muuta ole.

On vaikea löytää erinomaista pyyhekumia. Hyvälläkin kumilla pyyhittäessä paperiin jää yleensä haalea aavistusjälki siitä, mitä siinä luki. Jos päälle kirjoittaa uutta tekstiä, aavistus peittyy. Liian kovat kumit suttaavat ja liian pehmeät murenevat. Pitäisi jo kirjoitusvaiheessa ymmärtää, että tämä pitää ehkä pyyhkiä kokonaan pois, ja osata olla painamatta kynällä liikaa.