31/07/2025

Vuoto

Vaaleanpunaisessa pantterissa oltiin metsässä ja sieltä nenäukko huusi aina TIMBER enkä minä tiennyt mitä se tarkoitti koska olin lapsi mutta puut kaatuivat aina ne kaatuivat ja tänään ei tule yhtään pilkkua sillä yritän olla irtonainen ja lupasin Apotille käsi sydämellä joka ei kyllä ollut minun sydämeni eikä minun käteni mutta lupasin kuitenkin tai otin haasteen vastaan challenge niin kuin nuoriso sanoo ja on yhä kauempana minusta vuosi vuodelta etten poista mitään en ajattele lyöntivirheitä vaan ajatus tai vastaava vain ryöppyää niin kuin valtimoveri ranteesta Joka kodin lääkärissä jota seurasin silloin samoina vuosina kun puut kaatuivat ja metsurit huusivat kieliä joita en ymmärtänyt mutta vähän kyllä pitää ihmetellä että heillä oli ääni sillä ei Vaaleanpunaisessa pantterissa puhuttu yleensä ja pantteri on varmaan Pantteri minun on aika vaikea hyväksyä sitä että suomen kieleen tulee kirjoitustapoja toisista kielistä sillä pidän säännöistä otsikon ensimmäinen sana saa olla isolla ja muut eivät koska olen perusneurootikko enkä jännittävämpi psykootikko josta on sanottava että hän ja hänen toverinsa voisivat joskus olla vähemmänkin jännittäviä ja pysytellä siellä mihin on piirretty ääriviivat niin kuin amerikkalaisissa poliisisarjoissa joissa ruumis on jo viety ja etsivät tuijottavat asvalttiin piirrettyjä liiturajoja joita ei IRL ole sanoi joku joka tiesi me luulemme todellisuudeksi kaikkea mitä sarjoissa on ja elokuvissa ja Vaaleanpunaisessa pantterissa josta harva muistaa muuta kuin tunnusmelodian jota muuten kaikki yläkouluikäiset tahtovat käyttää kevätjuhlanäytelmiensä hiipimiskohtauksissa ja aina joku hiipii aina joku eksyy se on teatteria näytelmä minä näin sen yli 30 vuotta sitten ja Tiina Lymillä oli samanlaisia vaatteita kuin minulla lapsena miten eksytään kysyi eräs enkä minä vastannut kovin hyvin mutta sen tiedän että miehistä jää viimeiseksi tuoksu kun kasvot ovat jo kadonneet ja iho jota en varmaan tunnistaisi ruumishuoneella joten yritän etukäteen tarkata luomia sillä niistä voi luulla tunnistavansa ketä on rakastanut jos poliisi kysyy onko se hän mutta tuoksua ei koskaan tiedä muistavansa vaikka sitten muistaakin kun joku vieras kävelee ohi ja hänessä on häivähdys samaa partavettä tai tupakkaa joka katoaa sillä lailla nopeasti että tietää olevansa maailmankirjallisuudellisesti merkittävässä romaanissa jossa henkilöillä on paljon ohikiitävyyttä ja surujen kerrostumia niin kuin omenaleivoksissa tai ihossa jonka osat on nimetty rumasti paitsi marraskesi ja Joka kodin lääkäristä piti sanoa se että valtimo oli ikkunanpesijällä joka onneksi pysyi hengissä sillä ensiapuihminen oli toimelias ja hallitsi sidonnan perusteeet

14 kommenttia:

  1. Kiitos Teepussi 💕!!
    Tämä oli sulle varmasti traumaattinen kokemus mutta eikös ollutkin vapauttavaa?
    Myös opettavaista koska nyt mä tajuna miltä mun tekstini näyttää (nimenomaan kieliopillisesti) teidän silmissä jotka osaatte kirjoittaa.🤣🤣
    Minullahan otsikoissa on kaikki kirjaimet isolla, ainakin melkein aina. Tahtoo lisää, voisit avautua hieman pimeästä puolestasi koska se on asia joka kiehtoo mua ihan jokaisessa ihmisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sinun tekstisi näytä tuollaiselta, Apotti. Sinulla on pisteitä, kappalejakoja ja ajatus ikään kuin etenee ja haarautuu, kun minä taas jään pyörimään yhden kuvan ympärille. Oli pilkkuja, pisteitä ja editointia sitten tahi ei.

      Useimmille paljon kirjoittaville ihmisille lienee helpohkoa muuttaa virkerakenteita, tekstin rytmiä, puhekielisyyden astetta ja sanastoakin. Mutta kuvankäyttöä on vaikea muuttaa. Se on tapa, jolla näkee maailman, eikä siitä oikein pyristele eroon, vaikka miten yrittäisi. Siitä tunnistuu, jos tunnistuu.

      Poista
    2. Mutta lupaathan että vielä joskus teet postauksen jossa annat mennä, kerrot siitä pimeästä puolestasi ja niin edelleen?

      Poista
    3. Jos tuntisin pimeän puoleni, se ei ehkä olisi pimeä. Mutta voin minä taas joskus kirjoittaa tavalla, joka ei ole minulle luontainen.

      Poista
  2. Olenkohan kertonut jossakin muinoin, että myöhäisteininä muutin päiväkirjani sellaiseksi, että kirjoitin koneella liuskan kerrallaan tiheällä välillä ja ihan viimeistä riviä ja pistettä myöten.

    Niitä liuskoja kertyikin muutaman vuoden sisällä varmaan sata. En ole niitä sen jälkeen lukenut. Vielä.

    Tuli äkkiä vaan mieleeni, että nimesin sen Pussiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistan Pussisi. Nyt voisi olla hyvä hetki lukea Pussi. Voisit yllättyä siitä, millainen olit. Luultavasti ihan erilainen kuin muistat olleesi.

      Poista
  3. Huh, hengästyin.
    Piti käydä tarkistamassa, että luinhan ja ymmärsinhän varmasti oikein: olet koulutukseltasi äidinkielenopettaja. En ota siitä stressiä enkä paineita, en ollut kovin hyvä äidinkielessä ja ystäväni Riesa on huonontanut taitoa entisestään.
    Mutta ei, Apotti ei kirjoita tuolla tavalla, kyllä hänen kirjoituksissaan on pilkut, pisteet ja muut paikoillaan. Minähän käytän en-niin-sujuvasti kaikkia näppäimistössä olevia välimerkkejä, eikös ne käytettäväksi ole tarkoitettu 😉

    Eilen juuri puhuin Äidin kanssa kirjailija Karin Smirnoffin kirjoitustyylistä: hän ei käytä pilkkuja lainkaan tai ei käyttänyt ainakaan siinä sarjassa jonka me luimme. Ensimmäinen kirja meni kirjoitustyylin lukemisen ymmärtämisen opetteluun. Kahden muun kirjan lukeminen ja ymmärtäminen oli jo helpompaa.
    Tällä hetkellä luen Pojalta saamaani kirjaa jota hän käytti maisteritutkielmansa teossa Sōseki Natsume: Unta kymmenen yötä ja muita kertomuksia. Osa lauseista on niin pitkiä ja mystisiä, että kun on päässyt loppuun, on aloitettava lause alusta ja jäsenneltävä se uudelleen, jotta ymmärtää mitä siinä oikein sanotaan.

    Suomen kieli on muuttunut paljon mielenkiintoisemmaksi, kun olen seurannut Pojan japanin kielen opiskelua ja siinä sivussa keskusteltu suomen kielestä ja kieliopista.

    Hups, kommentti taas venähti. Mutta en enää peruuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Pöllö, olen koulutukseltani äidinkielenopettaja. Tätä nykyä toimin erityisluokanopettajana, ja se tuntuu monin tavoin mielekkäämmältä. Äidinkielen opettamisessa inhosin sitä, että hirveän harva oppilas oikeasti rakastaa kieltä. Ja sellaiset opetussuunnitelman kriteerit täyttävät tekstit ovat keskenään kovin samanlaisia eli tylsiä.

      Sōseki Natsume, oi! En osaa japania mutta olen lukenut suomeksi (vai englanniksi?) hänen romaaninsa Kokoro. Nuorena olin muutenkin kallellani japanilaisten kirjailijoiden suuntaan. Jotain tuttua tunne-elämässä kai. Karin Smirnoff on minulle vieras.

      Riesastasikin olen lukenut. Ensirakkaudellani oli sama juttu.

      Poista
    2. Arvostan työtäsi; sisarenpoikani Britanniassa, Ötökkätutkija 8v, sai viime syksynä pitkän taistelun ja monien tutkimusten jälkeen mm. ADHD-diagnoosin ja sitä myöten oman henkilökohtaisen avustajan kouluun. Fiksu poika, ei ainakaan tätiinsä tullut 😊

      Minäkään en japania osaa, mutta Poika valmistui (saa paperit nyt syksyllä) fil. maisteriksi ennen juhannusta ja kääntää tällä hetkellä ensimmäistä kirjaa japanista suomeksi.
      Poika on opiskelunsa aikana saanut minut kiinnostumaan japanilaisesta kirjallisuudesta.
      Kokoron minäkin olen joskus lukenut, nyt kun sanoit, niin muistin sen.
      Mielenkiintoinen sattuma oli, että minusta kaunein suomen kielen sana on onomatopoeettinen - en tiedä miksi.
      Pojan kandityö vuodelta 2020 on "Translating Japanese Onomatopoeia into Finnish in Literature:A Case Study"




      Poista
    3. Ohoh, onpa Britanniassa kouluasiat paremmin, jos ADHD-diagnoosilla saa oman avustajan. Se on iso apu. Se on itse asiassa paras mahdollinen apu, jos avustajan kanssa vain synkkaa.

      Poista
    4. Puutun tähän vanhaan keskusteluunne, kun sen nyt satuin lukemaan - minullahan oli hetken koko blogi kadoksissa.

      Kaikkein eniten suhtautumiseni suomen kieleen muuttui, kun aloin opiskella viroa. Se havahdutti näkemään suomen eri kulmasta, ihmettelemään, sellainen on terveellistä, luulen.

      Japanikin on siinä mielessä minulle ”tärkeä”, että kun suuri ensirakkauteni jätti minut, hän muutti Japaniin, perusti perheen, asui siellä vuosikymmenet, erosi, palasi Suomeen - ja tiemme kohtasivat uudelleen.

      Nyt olemme hyviä ystäviä. Sydänystäviä.

      Poista
    5. Miten sinä, köpelö, voit yhtenään hukata minut? Yritä nyt opetella osoite ulkoa. Poistin profiilistani tämän blogin näkyvistä, koska en halua tänne kansainvaellusta. Juuri nyt on sopiva määrä ihmisiä.

      E:kö muutti Japaniin? Jostain syystä kuvittelin hänen muuttaneen ihan toiseen suuntaan.

      Poista
    6. Köpelö… sepä hauska sana! Sopii minulle… tavallaan.

      Alussa hän muutti vain Hesaan (asuimme Kuopiossa) ja sieltä jonkin ajan kuluttua Japaniin. Kuulin asiasta jo silloin tuoreeltaan kotikyläni naapurin rouvalta, jonka tytär oli myös Japanissa. Oli lähettänyt terveisiä.

      Poista