Täällä ollaan hauskoja ja kutsutaan postia rakkaudeksi. “Tuliko rakkautta?” kysyy O, kun postiluukku kolahtaa. Tänään hänelle tuli The New Yorker, minä sain laskun.
19-vuotiaana asuin kesän Korsossa. Käärin päiväkirjapinon voimapaperiin, sidoin paketin sukkahousuilla, koska teippiä ei ollut, ja kannoin sen pitkän tien toiseen päähän, I:n postilaatikkoon. Kun paketti parin viikon kuluttua palasi, makasin pihanurmella. “Näin sinusta vilauksen”, kirjoitin I:lle. Mutta palauttaja olikin ollut hänen isänsä.
Joskus mietin, hävittikö N kaikki minun kirjeeni, kun ei voinut niitä kotonakaan säilyttää. Minä sain häneltä kaksi kirjettä, molemmat Hollannista. Hän kirjoitti, että huorilla ikkunoiden takana on monenlaisia erikoistarjouksia. Kirjeet lienevät kellarissa, muovikassissa.
Saisipa rakkautta pstilaatikossa mutta pelkkää vihaa syytää tuo reikä asunnon ovessa: pelkkiä laskuja, ei mitään muuta. Taidan peruuttaa mainospostikiellon.
VastaaPoista..perkele. Postilaatikossa (yritän olla nopeampi kirjoittaja mitä taitoni edellyttää)
VastaaPoistaÄlä nyt, saithan taannoin suolistosyöpäseulontakutsunkin. Silkkaa rakkautta!
PoistaMinulla ei ole ovessa mainospostikieltoa. En minä niitä mainoksia tosin katso vaan nakkaan suoraan jätekeräysloodaan täällä kotona. Mutta silti: kiva on, kun postiluukku kolahtaa ja joku on niputtanut ne mainokset minua varten. Tiedän, että mainosnipun järjestäminen on iso homma. Kun kuopukseni teki sitä 14-vuotiaana, minä autoin. Niin sujui pikaisemmin.
Kyllähän mainospostin mukana tulee minuakin kiinnostavaa postia; IKH:n lehti, Motonetin, Biltema:n ja muutama muu mutta loppupelissä sitä paperisaastetta on niin paljon ettei siitä ole kuin harmia enkä viitsi hypätä paperinkeräyslaatikolla.
PoistaUteliaisuudesta, oliko N suuri rakkautesi?
PoistaOli joo. Ja myös opettajani, yliopistossa.
PoistaDamn! Klassinen opiskelija - opettaja juttu. Mä olen niin vaikuttunut Teepussi susta, sä taidatkin olla aika tapaus!
PoistaEn ehkä pistäisi tätä osaa menneisyydestäni ansiolistani kärkeen. Nuorena jaksaa monenlaista epämukavaa.
PoistaSiskorakkaan isä vei päiväkirjani kaatopaikalle. Pitkään pelkäsin, että joku "pelastaa" ne sieltä ja salaisuuteni paljastuvat Suomen Chicagolle, suuret rakkauteni.
VastaaPoistaSekin, kuinka yksi poikakirjepoikaystäväni kävi 9. luokalla luokkaretkellä kaupungissa ja halusi nähdä. Nähtiin ja nähtiin. Kun heidän bussi oli linja-autoasemalla ja tekivät poislähtöä, pojat pistivät meidät oman luokkansa tyttöjen kanssa riviin ja antoivat meille arvosanat. Meille tuli punatukkaisen ystäväni kanssa kiire, kun me saatiin arvosanaksi 10 ja heidän luokan tytöt 6 ja 7. Tyttöjen katse oli murhaava.
Kirjeenvaihto loppui siihen.
Maaseudulle ei jaeta enää edes mainoksia. Meille tulee postia kerran kahdessa viikossa. Ehkä. Kahdessa viikossa on kuusi postinjakopäivää. Joskus posti on tuotu portaille, jos mukana on sopivan kokoinen paketti 😉
Kauheaa viedä toisen päiväkirjat kaatopaikalle! Nyt et koskaan voi olla varma, kaivoiko joku päiväkirjasi kaiken ryönän alta ja luki sydämesi salaisuudet.
PoistaMinä en teini-iässä paljastanut rakkausasioitani edes päiväkirjalle. Jokuhan olisi voinut tiirikoida lukon auki ja nähdä, kenestä tykkään. Hirmuista.
Teini-iässä luotin vain ainoastaan päiväkirjaani.
PoistaNyt voin sentään luottaa teihin.
Vieläkin silloin tällöin tulee mieleen, että mitä jos joku tekee jonkun omakustanteen "Kaatopaikan salaisuudet" tai vastaavaa ja paljastaa esimerkiksi sen, että ensimmäisen ihastukseni etunimi oli sama kuin Mursun oikea nimi.
Nomen est omen?
Täytyy tunnustaa Pöllö että Kolavan kaatikselta löytyi kaikkea mukavaa, Finnblue - olutta peltitölkeissä (tosin sianpaskan alta), päiväkirjoja ja muuta 😉
PoistaDÄÄÄM - et kai MUN päiväkirjoja löytänyt??? 😓😭
PoistaNo en, se oli jotain ihan muuta 😎
PoistaOlenkohan jotenkin outo, kun minulla on tallessa kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni ja miehuuteni ja vanhuuteni päiväkirjat.
PoistaKaikki ne ovat koulun puutöissä omin pikkukätösin nakertamassani* isohkossa kolhossa puulaatikossa, lukittuna munalukolla.
Jonain päivänä avaan sen.
* Ruotsinkälyni ihasteli kerran tekemääni puujuttua (en muista mitä), että ”sinähän olet oikea nakerrusmestari”.
Lapsesi sen puulaatikon vielä joskus avaavat. Millaisena he mahtavat sinut nähdä päiväkirjojesi perusteella?
PoistaTai lapsenlapseni paremminkin, sillä luulen lasteni kuvan minusta olevan aika oikea - ehkä seksipaljastuksia lukuun ottamatta, niitäkin jossakin vaiheessa jätettynä kirjoitin.
PoistaTuo on kyllä hyvä syy lukea ne ensin itse. En ole kyllä kovin hanakka sensuroimaan. Erityisesti tässä tulee kyseeseen se minun Pussini - se on silkkaa psykoanalyysia.
En ole lukenut sitä kirjoittamisen jälkeen. Jonain päivänä avaan lukitun puulaatikon.
Miten mä pärjään ilman teitä!!
VastaaPoistaLuukaksenkaan en ole päössyt tutustumaan lainkaan ja teitä muita on jo ikävä kun en pääse kunnolla vastaamaan kommentteihin.
Mursu, mä haluun kotiin!!!!
Voi, Pöllö!
PoistaKun minä olin pieni ja siskokin oli ja yöllä omassa sängyssä alkoi pelottaa, me huusimme lastenhuoneesta yhteen ääneen kohti pimeyttä: "Tulkaa hakemaan!" Sitten isä tai äiti tuli hakemaan meidät heidän sänkyynsä.
Terveisiä vaan Mursulle, jos hän täällä on lukemassa toivettasi.
Elin lapsuuteni isossa vanhassa puisessa koulurakennuksessa, sen opettajanpäädyssä asuimme. Yläkerrassa oli vintti, koko rakennuksen mittainen, ja sinne johti kapeat synkät portaat. Välillä kun en yöllä saanut unta aloin kuvitella, että niitä portaita pitkin laskeutuu leijonia... oikein isokokoisia ja nälkäisen näköisiä, ja vaikka ne yrittivät olla ihan hiljaa, kuulin miten ne tassuttelivat mun huonettani kohti. Pakko oli pompata sängystä ylös ja juosta vanhempieni makuuhuoneeseen. Unisen ääninen äiti vain kysyi "Taasko ne leijonat vainoaa sua?", ja kun vastasin että "Joo", pääsin äidin ja isän väliin nukkumaan.
PoistaMiten voi pelätä pehmeätassuisia leijonia, kun maailmassa on myös vampyyreita, Soittorasian ikkunastakurkistaja, Pahatar ja Jeesus? He ovat paljon vaarallisempia.
PoistaTunnen tosin toisenkin leijonia pelänneen. Hän kuvaili monisanaisesti ja värikkäästi, kuinka leijonat olivat jahdanneet häntä koulumatkalla. Siellä vaan koivikossa vaanivat ja murisivat. Tämä pelkääjä ei kyllä päässyt vanhempien viereen, vaikka miten olisi pelännyt.
Leijonilla on niin iso ja äkäinen naama, kun ne aukaisee suunsa ammolleen.
PoistaMuistan, että Allen Ginsbergillä oli runo jossa hänen sänkynsä alla piileskeli muriseva leijona. Hän pelkäsi sitä tosissaan, enkä minä siitä runosta muuta muistakaan.
Minä pelkäsin pienenä karsuja. Asuimme lapsuudessamme setäni perheen kanssa saman talon eri puolilla, eteinen oli yhteinen, ja muistan miten keskellä yötä herätessäni kipitin N-sedän ja R-tädin väliin ja sopersin, että ”karsu turree”.
PoistaSuomeksi ”karhu tulee” - olin oppinut juuri ärrän.
PS. Pöllö, olet oikeassa, emmehän me tunne ollenkaan toisiamme! Mukava tutustua. (Teepussin ja Mikiksen kanssa meillä on yhteistä blogihistoriaa jo 10 vuoden takaa.)
Miksi, Luukas, kipitit sedän ja tädin väliin etkä isän ja äidin?
PoistaMaailma ON pelottava paikka tai olisi, ilman ystäviä.
VastaaPoistaLuukas, kunhan palaan reissultani, niin tutustutaan :)