Videolla näkyy Harjun vanha ruumishuone. Luin hiljan, että sinne avattiin elokuussa pop up -kahvila. En tullut käyneeksi, vaikka piti, kun olisi ollut muutenkin asiaa Dallapénpuistoon. Ehkä kahvila on vielä olemassa. Ennen kahvilakäyttöä ruumishuone ehti toimia nuorisotalonakin. Sitten tuli sisäilmaongelmia ja rakennus suljettiin.
Keväällä en ollut kovinkaan tarkkaan selvillä siitä, missä isä kuoltuaan oli minäkin hetkenä. Kai hän oli aluksi sairaalan suuressa jäähdytyskaapissa, makasi siellä oman ovensa takana kuukauden tai vähän alle, siirtyi sitten hautaustoimiston tiloihin puettavaksi ja arkutettavaksi, matkasi Viikin kirkkoon, sai kukat ja virret, jäi vielä sinne, kun me surijat poistuimme. Sitten hautaustoimiston ihmiset kuljettivat isän krematorioon. Ehkä hänellä sielläkin oli oma odotustilansa ja jonotusnumero, ennen kuin oli uunivuoro. Tuhka lapioitiin uurnaan ja uurna hyllytettiin. Sen piti odottaa pari kuukautta. Luultavasti isän tuhka ei pannut pahakseen sitä, että joutui odottelemaan muutaman kuukauden muitten tuhkien kanssa. Isä oli sillä lailla sosiaalinen olento, että mieluusti jakoi kuolemankin.
Vasta kesäkuussa seurakunta kaivoi kuopan, jonne tuhkaisä laskettiin. Talvella routaista maata ei kaiveta, ja kun kevät alkaa, maahanpanojonossa ovat ensin kaikki marraskuun vainajat, sen jälkeen joulukuun, tammikuun ja helmikuun. Talven surijoita ehkä vähän helpottaa, että krookukset ja narsissit jo nousevat maasta, kun rakas painuu mullan alle.
Kävin ompelijalla hakemassa mekkoni. Se oli siellä lyhennettävänä Ainan ja Alinan häitä varten. Mekko on viininpunainen. Tahdon olla syksyn väreissä, sillä häät ovat lokakuussa. Pitäisi löytää poncho tai villatakki vielä, ehkä keltainen tai poltettua oranssia, ruskeakin kelpaisi. Ompelija pakkasi minulle mekon pienenpieneen muovipussiin ja pani mukaan helmasta pois leikatut suikaleet. Pussi oli niin niin kevyt, että kerran piti matkalla katsoa, pidänkö siitä yhä kiinni.
Äiti kirjoitti olleensa kuuntelemassa, mitä Longinojalle suunnitellaan. Nuoret oppaat olivat selostaneet, mitä tehdään sille peltoalueelle, josta kävellään hautausmaalle, ja kuinka turvataan liito-oravien elinmahdollisuudet. Työpajassa äiti oli kysynyt, mistä Longinoja alkaa ja mihin päättyy, mutta kukaan ei ollut osannut vastata. Pienryhmissä oli pitänyt miettiä, miten aluetta elävöitettäisiin. Äiti toivoi selostettuja tarinakävelyitä ja lampaita syömään viheralueita. Nämä kirjoitettiin muistiin. Toivottavasti äiti saa maisemointilampaita.
Mitä hautaamiseen tulee, siis omalla kohdallani, olisin toivonut että salittaisiin räjäyttäminen jossain tarkoitukseen sopivalla pellolla tahi vastaavalla aukiolla. Siinä sitä kappaleiden lentäessä ikään kuin palautuisi luonnon ikuiseen kiertokulkuun lintujen ja muiden elikoiden syödessä hajalleen lentäneet kappaleet mutta se ei valitettavasti ole sallittua.
VastaaPoistaEhkä syynä on se että krematoriot nettoavat polttohautauksissa, tässä taannoin oli uutisointia kun Hämeenlinnan krematoriopuolelta oli viety metallin keräykseen tekolonkkia ym. vajaan yhdeksän tuhannen arvosta. Että semmosta.
Yksi nuoruuteni ystävistä, buddhalainen, toivoi, että kuoleman jälkeen hänen ruumiinsa pilkottaisiin palasiksi ja syötettäisiin merikotkille.
PoistaNo, hän kuoli muutamia vuosia sitten. Syvästi alkoholisoituneena ja unohdettuna. Tiettävästi kukaan ei pilkkonut hänen ruumistaan eikä vienyt merikotkille. Tokko siinä olisi ollut paljon lihaakaan syötäväksi.
Sääli ettei hänen viimeistä toivettaan toteutettu, tosin se olisi ollut suomen lainsäädännön puitteissa hieman hankalaa.
PoistaSitä minä en oikeasti ymmärrä että onko vainajan räjäyttäminen tuhannen juttusen päreiksi sen epäkristillisempi tapa kuin polttohautaus tai multiin pano? Ei se hautaustapa varmasti ole se syy jos ihminen päätyy helvettiin tai pääsee taivaaseen, näin luterilaisesta näkökulmasta katsottuna. Uskon että enemmän merkkaa mitä ja miten tyyppi on aikoinaan maan päällä touhunnut.
Eikös se nyt ole jo ihan perus kristillisyyttä, että jeesus on syntimme kantanut, että kun tulee viimeinen kutsumus , nii ylös nousettaan
Poistaperkelettääs saataanaa, ja jotain budhalaisuuutta, kaikki sielun mädännäisyys ja muu
Jaa, minut pitää temmata taivaaseen elävältä, jos sinne on pakko mennä, noin niin kuin Neitsyt Maria -tyyppisesti. Enkä kyllä mitään tylsää ruumista ota mukaan. Minulla on kiva tuore sielu, ei yhtään mädännäinen.
PoistaMieluiten kyllä rupean ihan tavalliseksi sieluttomaksi tuhkaksi tai yleismullaksi edulliselle asuinalueelle.
Minä en usko, että on mitään taivasta tai helvettiä - ehkä on joku paikka mihin kaikki sielut, mitä ne sitten onkaan, kootaan ja siellä sitten voidaan jatkaa siitä mihin on kukin jäänyt.
VastaaPoistaKaksi toivetta on, mitkä olen omasta lähdöstä esittänyt: tuhkaus ja jos kuolen ennen äitiäni, niin äitini toive mahdollisesta muistotilaisuudesta ja tuhkan sirottelusta tai uurnan hautaamisesta otetaan huomioon.
Muutoin tehkööt mitä tahtovat, en tule kummittelemaan.
Kun tuossa laulussa mainittua pulloakaan ei voi tuhkaukseen laittaa mukaan...
Isän tuhkat on avovaimonsa vanhempien ja ex-miehen kanssa samassa haudassa. Kivessä on vain laatta, johon oli ensin kaiverrettu väärä syntymäaika. Jos olisin tiennyt millaiseksi kotkaksi se avovaimo lopulta osoittautuu, en olisi suostunut viemään uurnaa sinne.
A-nopin tuhkat on täällä Pöllönkulmalla.
Kuuntelin tuon laulun vasta nyt - ja tykkäsin siitä, ihan kuin joku vanha tuttu kansanlaulu. Sanoja oli aika vähän, mutta sitäkin nostalgisempia… tunnistin siinä nuoruuteni asenteen elämää kohtaan.
VastaaPoistaOikeastaan asenteeni ei ole siitä muuttunut. Me emme tiedä onko kuoleman jälkeen mitään vai ei, mutta se mitä meille siitä kerrotaan, on taatusti hölynpölyä. Näin uskon nyt.
Jossain minusta vilahti teksti, että sanat olisivat jostain vanhasta kansanlaulusta, mutta sellaista en löytänyt vaikka etsin - minustakin tuo on tuttu.
PoistaSelailin kuitenkin youtubea ja sieltä löytyi vanhaa iskelmää (..vanhan kitarani saat) ja sitten Juha "Watt" Vainion isojen poikien laulua.
Mutta kuuntelemastani kolmesta versiosta - joista tämä oli ennestään tuntematon - tämä on ehdottomasti paras.
Kiitos Teepussi!
(Ja koeta kestää kirjoitusvirheeni; aina kun oikein tökkii ja ahistaa, istuta olkapäälle Otus Scops, joka on ollut aikanaan tiukkapipoinen kielipoliisi 😉)
Kansanlauluthan usein kuulostavat merkillisellä tavalla tutuilta, vaikka kuulisi ne ensi kertaa. Tiettyä yhtäläisyyttä kaikissa? "Kun minä kerran kuolen" -laulua en ole kuullut kuin yllä olevan videon alusteksteissä mainitulta levyltä "Kaale Dzambena - Suomen mustalaiset laulavat". Siinä sen mitta on ehkä 20 sekuntia. Löytyy Youtubesta. Ei ehkä ole etsimisen arvoinen.
PoistaOmaa kuolemaani ajattelen aika vähän. Kun ajattelen, mietin lähinnä sitä, miten eloon jäävät läheiseni selviävät (ilman minua, ilman minua!). Se, mitä ruumiilleni tapahtuu tai miltä hautani näyttää, on minulle yhdentekevää.
Edesmennyt estetiikan professori sanoi kerran yhdessä praktikumissa, että jokainen normaaliälyinen ihminen on joskus ajatellut itsemurhaa. Tuli hetken hiljaisuus. Yritimme kai kaikki pohtia, olemmeko normaaliälyisiä.
Oletan proffan tarkoittaneen, että harkinnut itsemurhaa, kevyemmin tai raskaammin.
PoistaNo, en muista harkinneeni. Enkä suostu sen takia epäilemään älyni normaaliutta, vaan yleistyksiin sortumisen helppoutta.
"Harkitseminen" on turhan kapea ja latautunut sana. Ajattelu on rajattomampaa.
PoistaNimenomaan.
PoistaUskon professorini tarkoittaneen ajattelulla ajattelua.
PoistaVoinen siis lukea (vai laskea?) itseni normaaliälyisiin.
PoistaKun joku ajattelee itsemurhaa, hän ei välttämättä ajattele tekevänsä itsemurhaa? Vaan ylipäätään vain sitä prosessia - kuten vaikkapa minä teen nyt.
PoistaAjattelen, jotta professori voi sanoa kaikkien joskus ajattelevan?
Ai niin… hänhän puhui normaaliälyisistä.
Luulen, että professori lähestyi kysymystä itsemurhasta ennen muuta älyllis-filosofisesti. Oli Camus'n ja Kierkegaardin lukenut. Ja Schopenhauerin. Kun kerran mainitsin hänelle, että olen pohtinut, lähtisinkö opiskelemaan psykologiaa, reaktio oli oudon voimakas: "Psykologiaa, hmph. Älä lue psykologiaa, siitä ei saa mitään. Lue filosofiaa."
PoistaSilloin olimme jo sinutteluväleissä. Mainittakoon, että professori itse oli opiskellut nuoruudessaan psykologiaa.
Parikymppisenä Kuopiossa luin Achté, Alanen & Tienarin Psykiatrian. Samaan aikaan luin paljon muutakin, mm. Steineria ja tähtitiedettä ja runoja.
PoistaKun käyn hoitamassa kissoja Käpylässä, kahden psykologin kotona, katselen jääkaapin sivuseinästä aivokaaviokuvia. Viimeksi oli uudenlainen aivokuva. Epäilen, että se liittyi neuropsykologian alkutenttiin. (Aina on neuropsykologian erikoistumiskoulutuksessa.) Minua jotenkin ällistyttää, että aivoja voi lähestyä niinkin, yksityiskohtaisesti. Istun pöydän ääressä, juon kahvia ja katselen heidän aivokuviaan. Kun kyllästyn aivoihin, siirryn lukemaan jääkaapin ovesta irtosanamagneetein luotuja runoja. Niitä ymmärrän paremmin.
PoistaIrtosanamagneettirunous… herra siunaa mikä mahtava idea!
PoistaTarpeeksi rajattu, tarpeeksi vapaa puoleensa vetävien runojen luomiseen. Tunnen jo nyt itseni jumalaksi luomisen aamuna - tässä tykötarpeet, puhku ja puhalla niihin henki!
Tästä saisi upean runokisan. Jokaiselle jaettaisiin samat esim. parikymmentä sanamagneettia, aikaa vartti ja menoksi.
PS. Toisaalta en kyllä muista nähneeni kuin kirjainmagneetteja jääkaappien ovissa. Olen katsellut vääriä jääkaappeja?
Olet katsellut vääriä jääkaappeja. Näillä aivoihmisillä on jopa ruotsinkielisiä magneettisanoja, vaikka kummankin äidinkieli on suomi.
PoistaPyydät joulupukilta magneettisanoja. Oli niitä joskus täälläkin. Tuli leikittyä.
Väärä jääkaappi… siinä onkin tulevan runoteokseni nimi, uraauurtavan irtosanamagnetismin nerokas luomus.
PoistaOlen puoliksi tosissani.
Sisätautilääkäri voisi liimata sisuskalujen kuvia pesukoneeseen. Koneen lingotessa niitä olisi mukava katsella.
PoistaMikis; sinun ajatuksesi yhdistettynä Teepussin mainitsemaan aivokaaviokuvaan:
Poistahelpottaisikohan mun epilepsiaa, jos laittaisin kuvia aivoista (omista ei ehkä kannata) pesukoneeseen ja katselisin niitä? 🤔
Ei ehkä uskois, mutta mulla todistetusti ON aivot, yksi neurologeistani on näyttänyt niistä kuvan ja sanonut, että ne on mun aivot. Vaikka niissä onkin monttu.
Ensirakkauteni, jolla oli epilepsia, taisi julkaistakin kuvan omista aivoistaan eräässä pienlehdessä. En minä niissä mitään kummallista tietenkään nähnyt. Lääkärit epäilemättä näkivät.
PoistaAina oli joskus muinoin unitutkimusryhmässä. Tutkittava nukkui laboratoriossa piuhat päässä ja yön aikana tapahtui järjestetysti monenlaista. Aamulla sitten aivokäyristä näkyi, miten mihinkin ärsykkeeseen oli reagoitu. Aina oli itsekin koehenkilönä.
Minulta on leikattu hyvänlaatuinen aivokasvain 24 vuotta sitten, se ehti kasvaa n. golf-pallon kokoiseksi. Aivot on kummaa ainetta, ne eivät palaa ennalleen ja siksi siellä on se monttu, kuin musta aukko.
PoistaMutta kummasti lääkärit osaavat kuvia tulkita: minä en niissä kuvissa näe muuta kuin sen mustan "aukon", lääkärit näkevät sen, että kohtaukset saavat alkunsa oikeasta ohimolohkosta.
Ja että noilla kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään.