Vein isälle kukkakimpun. Ostin myös vankkatekoisen maahan tökättävän muovimaljakon, johon sain kukat. Haudalla muistin, että äiti oli sanonut unohtaneensa pyyhkiä pölyt kiven toiselta puolelta. Kostutin sitten nenäliinan puutarhaletkun vedellä ja pyyhin kiven taustan. Tein sen huolellisesti, vaikka puolivälissä alkoi hymyilyttää. Äidille ja isälle sellaiset asiat olivat tärkeitä. Jos pölyt poistettiin, ne oli poistettava huolellisesti.
Etsin myös Silmun haudan. Ensin olin ajatellut viedä sinnekin kukan, mutta se oli alkanut tuntua tungettelevalta. Voisihan olla joku läheinen, joka ihmettelisi minun kukkaani ja loukkaantuisi siitä, että hänen suruaan on etuiltu. Ei ihmisistä koskaan tiedä. Haudan kukat olivat vähän villiintyneet. Nupullaan olevan korkean kasvin oletin keisarinkruunuksi. Joku oli laskenut hautakiven päälle pienemmän kiven. Otin sen hetkeksi käteen. Se oli lämmin ja siihen oli piirretty jotakin. Luulin ensin, että kivessä oli punainen kukka, mutta ehkä se olikin anarkistimerkki. Laskin anarkistikiven takaisin paikalleen. Silmu olisi varmaan pitänyt sellaisesta muistamisesta.
Kävelin muurin vierustaa, että löytäisin toisen portin ulos. Kuljin hautausmaalta pois tunnelia pitkin ja saavuin melkein suoraan sille kirkolle, jossa isän hautajaiset pidettiin. Kirkko näytti tyhjältä, ovea en kokeillut. Ostin supermarketista O:lle raakoja ulkofileepihvejä ja kuljin kaksi tuntia auringossa niiden kanssa. Paluubussissa oli kantokopassa naukuva kissa ja nuori mies, jolla oli sylissään muovinen kulho. Yritin vaivaihkaa kurkistella, oliko kulhossa taikinajuuri vai mitä, mutta en onnistunut näkemään. Kissa jäi pois ennen kulhomiestä. Maisemointilampaita ei ole tänä kesänä näkynyt. Jos minä joskus vielä menen puhumaan anonyymina vieraisiin blogeihin, haluan olla Maisemointilammas.
Vanhalla ostarilla on purettu taloa pitkään. Nyt työ seisoo ja purkujäte on korkeana vuorena siinä kohtaa, jossa joskus oli talo. En tiedä, mitä kaupunki aikoo. Luultavasti siihen ei kuitenkaan rakenneta täyttömäkeä. Kaupunkisuunnittelun vihertoimi varmaan jo pohtii, täytetäänkö entisen talon paikka auringonkukilla vai kirsikkapuilla vai saadaanko tämän kesän trendipäivänkakkaroihin edullisia siemeniä. Lampaita ei kuitenkaan tule. Se on sääli. Ne voisivat vähentää stressiä. Vanhan ostarin alkoholistit eivät uhittelisi toisilleen vaan silittelisivät lampaita, jotka käyskentelisivät tuoreella nurmella. Sähköpotkulautailijat unohtaisivat kulkuvälineensä ja pysähtyisivät ihailemaan sitä, miten verkkaisasti lampaat nyhtävät ruohoa, pureksivat sitä hetken, nielaisevat, ja ruoho kulkeutuu pötsiin ja alkaa hajota, mutta sitten lampaat röyhtäisevät ja osittain hajonnut ruoho palaa suuhun, lampaat pureksivat sitä uudestaan ja nielaisevat taas. Tämä toistuu ja toistuu, ja yleisö katsoo eikä voi käsittää, miten lampaalla on aikaa olla niin hidas. Välillä lammas syö apiloitakin ja ruiskaunokkeja, päivänkakkaroita, kaikkia niitä niittykasveja, joita kaupungin maisemointiosasto on sille antanut. Apilat roikkuvat lampaan suupielestä ja katoavat sitten pötsiin ja nousevat taas ja laskevat, kunnes ovat kokonaan hajonneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti