Käskin ChatGPT:n selittää minulle, miksi mollien sävelkulut mieltää alakuloisiksi ja duurien iloisiksi. Se käytti vastauksessaan monia sellaisia musiikkitermejä, joita en ymmärtänyt. Mutta luulen ymmärtäneeni sen, että mollissa on pienennettyjä intervalleja, jotka resonoivat epävakaammin kuin suuremmat. En tosin käsittänyt, missä mollin intervallit resonoivat epävakaasti, mutta uskoin siihen silti. ChatGPT kertoi myös, että kun ihminen puhuu iloisesti, sävelkorkeus on toinen kuin surullisen puheen ja vaihtelua on enemmän. Murhepuhe on matalampaa ja tasaisempaa. Mollin sävelkulut muistuttavat surullista puhetta, ja siksi ne saattavat aktivoida aivoissa empatiaan liittyviä alueita.
Minulla ei ole aavistustakaan, perustuivatko ChatGPT:n väitteet mihinkään järjelliseen, mutta tällä kertaa se kuulosti uskottavalta. Omaksuin molliasian nyt totuudeksi. Uskottavasti kerrotut mahdolliset totuudet muuttuvat mielessä nopeasti täysiksi totuuksiksi.
"Vaarallinen muistomerkki", niin luki Hietaniemessä monella haudalla. Hautakivien ympärille oli kiepautettu varoitusnauhaa. Kai kivet olivat kallistuneet eikä kellään ollut aikaa oikaista niitä. Me kuljimme O:n kanssa hautausmaan poikki, ja minä hihkuin joka kerran, kun näin vaarallisen muistomerkin.
Tänään olin äitiä vastassa juna-asemalla. Hän tuli maalta, mökiltä, joka oli joskus hänen. Hänellä oli kangaskassissa Bluetooth-kaiutin ja paperikassissa kantarelleja. Minä sain kantaa kaiutinkassia, mutta kantarellit äiti kantoi itse. Hänellä oli kiire kotiin. Mirvan kissat olivat tulossa hoitoon, ja koti piti saada kissakuntoon: siirtää pöytälamppu kirjahyllyn päälle, levittää viltit sohvalle ja nojatuolille, kaivaa ruokakupit esiin. Saatoin äidin lähijunaan. Illalla hän kysyi minulta sähköpostissa, muistanko sen artjärveläisen humalaveikon, joka yritti mennä Hillevin aittaan joskus 70-luvulla.
Anetteakin tapasin. Hän oli huolestunut aivotoimintojensa heikkenemisestä. "Mä oon tyhmistynyt kaikkien mielestä", Anette sanoi. Hän selvensi tyhmistymistään esimerkillä. Hän oli ollut kutsuilla, oikein hienoilla kutsuilla. Kesken ruokailun hän oli pudottanut viinirypäleen lattialle. Anette korosti, että normaalisti hän ei olisi toiminut siten kuin nyt toimi. Hän poimi viinirypäleen lattialta ja söi sen. Kutsujen jälkeen häntä hävetti, että oli toiminut näin. Jokuhan oli saattanut nähdä. Hänen lääkärinsäkin oli ollut järkyttynyt! Miten hänen itsekontrollinsa olikin voinut pettää niin? Kerroin Anetelle, että minä syön jokaisen viinirypäleen, jonka pudotan lattialle. "Mutta sä ootkin erilainen ihminen", hän sanoi.
Istuimme kahvilan ulkopöydässä kaksi ja puoli tuntia. Sovimme, että menemme yhdessä johonkin museoon, koska meillä kummallakin on museokortti. Anette kertoi käyvänsä joskus samassa museossa kaksi kertaa peräkkäin. Ateneumissakin on huoneita niin paljon, ettei niitä yhdellä kerralla jaksa katsoa. Ensimmäisellä kerralla hän kulkee yhteen suuntaan ja toisella kerralla päinvastaiseen. Sillä lailla tulee kaikki maalaukset katsottua ja osa niistä jää mieleenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti