Rahasta

Kauppamatkalla minulle tarjottiin ilmaista kahvia. Olin nähnyt ennenkin kahvikärrynuoret, mutta aiemmin oli ollut olevinaan kiire enkä ollut pysähtynyt. Nyt ei ollut kiirettä. Otin tarjotun kupin vastaan ja kysyin, keitä kahvi-ihmiset oikein olivat ja mistä hyvästä sain ilmaista kahvia. Nuorten kielitaito ei riittänyt selvittämään minulle toiminnan taustaideologiaa, joten toinen kipaisi hakemaan viereisestä toimistosta iloisen suomen puhujan, joka selitti minulle yhdistyksen toimintaperiaatteen. Yhdistys ostaa kahvit ja palkkaa kesätöihin nuoria, joilla ei ole työkokemusta ja on siksi heikko työllistymismahdollisuus. Nuoret saavat palkkaa, ohikulkijat kahvia, ja kaikilla on hyvä mieli. En kehdannut kysyä rahoittajatahoja.

Jäin miettimään kahvinuorten tulevaisuutta. Hyvällä tuurilla jostakusta tulee ns. menestyjä. Hän saa opiskelupaikan korkeakoulusta, löytää työn ja yllättäen rikastuu sillä. Luultavasti heistä ei kuitenkaan tule menestyjiä. He haaveilevat influensserin urasta mutta päätyvät hoitoalalle tai pätkätöihin ja iltaisin katselevat ikkunasta takapihalle ja toivovat toisenlaista elämää.

Olen syntynyt väärälle vuosisadalle. Minun on vaikea ymmärtää työnteon ja rahapalkan kyseenalaistamatonta liittämistä toisiinsa. Historiantuntemukseni on sen verran heikkoa, etten tiedä, kuinka monta sataa vuotta minun pitäisi mennä ajassa taaksepäin, jotta ei olisi rahapalkkaa. Teollisuuden vallankumouksen aikaan raha oli epäilemättä jo säännöllisesti käytössä, keskiajalla ei varmaan vielä kovin laajalti. Joka tapauksessa rahapalkkio työstä on aika myöhäinen keksintö ihmiskunnan historiassa. Kivikautiset ihmiset ymmärsivät työskennellä yhdessä, vaikka mitään ei maksettukaan.

Väittelin kerran erään kirjailijan kanssa siitä, kirjoittaako paremman lehtikritiikin, jos siitä maksetaan hyvin. Hänestä oli täysin selvää, että juttu on parempi, jos siitä saa kunnollisen palkkion. Minusta ajatus oli outo eikä pätenyt ainakaan minuun. Emme kyenneet ymmärtämään toistemme kokemusta. Kyse ei ollut poliittisista asenteista vaan kokemuksesta. 

Raha on tietysti kätevä keino järjestää kansa luokkiin. Jos on rahaa, on mahdollisuuksia. Voi sitä vapaudeksi tai vallaksikin kutsua. Mikäli rahaa ei olisi, kätevät ja ahkerat ihmiset olisivat halutuimpia työtovereita. Laajaan laiskuuteen en usko. Ilman rahaa muodostuisi pieniä yhteisöjä. Arvostuksen kriteerit olisivat toisenlaiset kuin nykyisessä maailmassa. Itsekäs omaisuuden hamuaminen olisi häpeä.

Tämä tietysti kuulostaa kommunismilta, mutta en minä mitään keskusjohtoista hierarkkista systeemiä haluaisi. Ehkä olisin anarkokommunisti. Luultavasti sellainen ei kyllä missään ole toiminut sen paremmin kuin keskusjohtoinen kommunismikaan. Vaan samapa tuo. Kun lapsena leikimme Siskon kanssa maailmaa, me rakensimme leluille pieniä yhteisöjä. Leluissa ei ollut työttömiä. Kaikilla oli tehtävä, ja lapsilelut kävivät koulua tai leikkivät. Ei ollut presidenttilelua, ei lainsäädäntö-, toimeenpano- eikä tuomiovaltaa, ei vankiloita eikä liian surullisia leluja. Oli ruokakauppa, kemikalio, koulu, maatila ja ooppera. Huolet olivat pieniä ja ratkaistavissa yhden leikin aikana. Usein kaupungin rakentaminen oli niin hidasta ja vaivalloista, että emme jaksaneet enää leikkiä, kun kaikki oli saatu koteihinsa.