Olin sillä tuulella, että kun Amnestyn feissari pysäytti minut Ala-Malmin torilla, jäin keskustelemaan. Kyllä, pidin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ikävänä asiana. Pidin muutakin väkivaltaa ikävänä, mutta sitä ei kysytty. Ei, en yllättynyt tiedosta, että tilastojen mukaan Suomi sijoittuu heikosti naisiin kohdistuvan väkivallan osalta. Feissari kehotti minua katsomaan ympärilleni ja kertomaan, millainen mielikuva minulla on Malmista. Minusta Ala-Malmin torin elämä näytti aika tyypilliseltä lähiötouhulta. Vasta kun feissari kysyi, olinko seurannut uutisia Malmin sairaalan tytön tapauksesta, ymmärsin, mihin hän pyrki kysymyksillään. Pian hän tahtoikin tietää, mitä mieltä olin siitä, että raiskaajat saivat niin lieviä rangaistuksia. Sanoin, että tietääkseni rangaistuksen koventaminen ei vähennä rikosten määrää. Jos halutaan rikollisille ankarampia rangaistuksia, ollaan hammurabilaisella linjalla. Tai ehkä se on japanilainen linja. Mutta Malmin tytön tapauksessa ei kai kuitenkaan ollut kyse siitä, että rangaistukset olisivat lieviä, vaan siitä, miten lakitekstiä sovelletaan käytännön tapauksiin.
Emme löytäneet feissarin kanssa yksimielisyyttä kovin monista asioista. Koska oli lämmin päivä ja minä olin saanut herkullista sieniruokaa, lupauduin kuitenkin kuukausilahjoittajaksi. Ilahtunut feissari alkoi näpytellä tabletillaan tietojani. Näytin hänelle passiani, jotta hän saattoi todeta väittämäni tiedot oikeiksi.
Ongelmaksi muodostui se, että en muistanut pankkitilini numeroa ulkoa. Minulla ei myöskään ollut kännykkää, jolla olisin voinut käydä verkkopankissa, eikä tilinumeroa pikku lapulla. Ehdotin, että voisin kotona käydä Amnestyn sivuilla ja ryhtyä sitä kautta kuukausilahjoittajaksi. Feissari näytti pettyneeltä. Hän sanoi, että käyhän se periaatteessa niinkin, mutta koska Amnesty on international, en voi verkkosivujen kautta kohdistaa lahjoitustani nimenomaan Suomelle ja tähän kampanjaan. Suomen murheiden ensisijaistaminen hätkähdytti minua. Sanoin, että ei minulle merkitse se, missä asuvat ne ihmiset, joiden auttamiseksi lahjoitukseni menevät. Feissari vastasi, että juuri tähän kampanjaan lahjoitetun rahan kohdentumisesta voisin saada tarkkaa informaatiota. Minua alkoi kiinnostaa, miten se olisi mahdollista. Jos lahjoittaisin kuukausittain 25 euroa, lähetettäisiinkö minulle todella raportteja, että tällä summalla raiskattu juupajokelainen nainen on saanut 10 minuuttia psykoterapiaa? Vai voisinko itse klikata vaihtoehdoista, ketä haluan auttaa ja ketä en? Feissari alkoi puhua minulle siitä, että tietenkään raportteja ei tarvitsisi lukea, jos lukeminen ei ole sillai oma juttu.
Koska pankkitilini numeroa ei ollut mahdollista kirjata feissarin tablettiin, hän ehdotti, että soittaisi minulle illalla ja kertoisin puhelimessa tilinumeroni. Kielsin häntä soittamasta. Väitin, että periaatteellisista syistä en kerro kenellekään tilinumeroani puhelimitse. Ei minulla mitään periaatetta ole, mutta feissarin arvomaailma tuntui vieraalta. Hän alkoi fiinisti pilkata minua ja kysyi, arvelinko, että joku pääsisi viemään rahani, jos kertoisin tilinumeroni. En maininnut, että muutamaa viikkoa aiemmin olin sanonut äidille juuri samoin.
Sanoin tutkivani mahdollisuuksia Amnestyn verkkosivuilta ja jätin ärtyneen feissarin torille. Junassa mietin, kuinka paljon henkilökohtaista bonusta hän olisi saanut, jos minusta olisi tullut lahjoittaja. Suomen hakatut naiset joutuvat nyt kärsimään siitä syystä, että feissarin maailmankatsomuksessa oli piirteitä, joista en pitänyt.
Muistan Amnestyn vetoomukset 80-luvun lopulta. Tasaisin väliajoin Amnesty postitti minulle ikäviä tapauksia maailmalta: kidutettuja ihmisiä, vankiloissa kurjistuvia ihmisiä, joilla oli vakaumus tai vääränlainen seksuaalinen suuntaus. Minä leikkelin tapaukset irti toisistaan katkoviivaa pitkin, allekirjoitin ja kannoin postilaatikkoon. Kymmenisen pientä mustavalkoista korttia joka kuukausi. En muista yhtään tapausta. En muista, mitä korttien osoitekentässä luki. Pari vuotta tein sitä. Sitten kerran huomasin unohtaneeni postittaa vetoomuskortit. Joskus Amnestyn jäsenmaksu jäi maksamatta, kun tuli muutama yllättävä lasku muualta. Kai minussa oli liian vähän uskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti