Kävin hakemassa ruusut. Niitä on neljä. Yhden jättää O, toisen minä. Ylimääräiset ruusut ovat siltä varalta, että jotkut unohtavat ottaa omat ruusunsa mukaan. Tietenkään kukaan ei unohda ruusua. Meidän sukumme on sellainen. Kaikki tulevat ajoissa, jokaisella on ruusu. Oikeastaan minä olisin halunnut viedä isälle keltaisen ruusun, sen värin, jolla lapsena piirrettiin auringot paperin yläkulmaan, mutta kukkakaupassa ei ollut kuin kolmea punaisen sävyä ja valkoisia. Valkoista en halunnut. Perinteisellä syvänpunaisella sitten mennään.
Surun organisoimisessa on minulle paljon uutta. Aiemmin en tiennyt, että on suruliputus ja siunausliputus. Virsiä pitää olla vähintään kaksi, mutta toisen sai korvata kitaristilla, joka soittaa Soi vienosti murheeni soitto. Lähiomaisten kannattaa tuoda mukanaan laatikoita, sillä jos kahvileipiä jää yli, ne kannetaan koteihin. Minä tosin en mene omaan kotiini vaan äidin luokse, koska hän saattaa murentua hautajaisten jälkeen, ensimmäisen kerran. Pukukoodi ei ole ehdoton musta, ja silti me kyselemme toisiltamme, paheksuuko joku, jos on lilaa tai kultaa tai viininpunaiset sukkahousut. Unohdamme itse olevamme potentiaalisten paheksujien paikalla, niitä, joiden tunteita vähän vieraampien tulisi ajatella.
Kävin eilen hieronnassa. Hierojani nimi oli Danny. Ensin hän tunnusteli lihakseni vaatteitten läpi ja teki toimintasuunnitelman. Kun makasin hierontapöydällä, ostoskeskuksen aulassa tehtiin elokuvaa tai ainakin kuvattiin jotakin. Olin nähnyt kuvausryhmän hierontaan saapuessani. Useimmat kuvattavat istuivat pyörätuolissa ja ohjaaja komensi minut pois alueelta. Kamera näytti painavalta. Kuulin hierontapöydälle kohtauksen äänet. Pyörätuoli-ihmiset ilmeisesti vyöryivät eteenpäin ja mekastivat. Viereisen hierontahuoneen nainen tuli kertomaan Dannylle, että vielä tulee yksi otto ja sitten kuvausryhmä lopettaa. Ja Ulla käy hakemassa tulppaaneja myös Dannyn asiakkaalle meluhaitan tähden.
Hieronta teki kipeämpää kuin olin osannut aavistaa. Danny käsitteli lihaksiani huolellisesti 90 minuuttia. Tunsin olevani vaikeasti työstettävä puutavara, jota hän höylää. Kuulin hänen hengityksensä, ja minusta oli ikävää, että minun ruumiini vaati niin paljon voimia. Hieronnan päätteeksi Danny kertoi löytäneensä jännityksiä pitkistä selkälihaksista, lapojen välistä, niskasta ja rintalihaksista. Hän sanoi, että saisi minut luultavasti kuntoon kolmella kerralla, ihan maksimissaan siihen menisi viisi kertaa. Lupasin varata netistä uuden ajan. Naapurihuoneen nainen ojensi minulle kimpun vaaleanpunaisia korvaustulppaaneja.
Ompelin O:n paitaan kolme nappia ja silitin sen ja housut. Suruvaatteemme roikkuvat nyt tuossa vieressä henkareilla, kerrossängyn laitapuusta. Näyttää siltä kuin kaksi päätöntä ihmistä seisoisi hiljaa ilmassa ja odottaisi, että on lokakuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti