Äiti sanoi nukkuneensa viime yönä hyvin, ilman unilääkettä. Ylikulkusillalla mies soitti kännykästä Besame muchoa ja veteli itse panhuilulla päälle. Välillä hän helistelli marakasseja. Minä en kyllä suutelisi ainuttakaan panhuilistia. Tiedän, mistä antipatiani panhuilua kohtaan johtuu, mutta tieto ei muuta tunnetta. Äiti oli aika monta vuotta nuorempi kuin minä nyt, kun hän alkoi kärsiä unettomuudesta. Hän jumppasi, kävi akupunktiossa ja makasi pimeässä huoneessa kuuntelemassa panhuilumusiikkia, mutta silti uni ei tullut. Ehkei sitä aikaa kestänyt vuottakaan, vaikka silloin se tuntui ikuisuudelta. Olin teini.
Kävin tänään äidin kanssa kävelyllä. Kevätvedet virtasivat puroissa, aurinko oli kirkas, ja käveltyämme muutaman kilometrin me istuimme penkille syömään jäätelötuutit. Äiti luetteli, ketkä kaikki olivat viime aikoina kuolleet ja kuka mihinkin. Huttusen Einolta olivat limakalvotkin irronneet. Olimme yhtä mieltä siitä, että mukavaa, kun isän limakalvot eivät irronneet.
Paluumatkalla äiti kuvaili isän arkulle tulevat kukat. On paljon valkoisia krysanteemeja ja punaisia gerberoita, alla vihreää ja reunoilla rönsyilee murattia. Arkun nimi on Loiste, uurnan Tyrsky. Kaikki tuhka menee hautaan, eikä siitä eroteta pieniä eriä luvattomasti eikä luvallisesti siroteltavaksi muualle. Superkitaristi oli ollut pyöräonnettomuudessa ja loukannut kätensä. Siksi hän ei voikaan soittaa Soi vienosti murheeni soittoa hautajaisissa, mutta onneksi Jaakolla on niin paljon muusikkoystäviä, että kyllä niistä joku kykenee tuuraamaan.
Ylikulkusillan mies oli siirtynyt Yesterdayhin. Nainen, joka saattoi olla samoilta seuduilta kotoisin, pudotti hattuun kolikon. Minä kirjoitin kuolinilmoituksen äidin sanelun mukaan, ja äiti tarkasteli suurennuslasilla, näyttikö jälki oikealta. Hän yritti työntää mukaani isän vaatteita, mutta kieltäydyin ottamasta niitä. Maanantaina äiti tarjoaa pullakahvit kaikille, jotka pääsevät käymään, sillä on isän syntymäpäivä. En syö pullaa, mutta menen silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti