Vieraita kieliä

Tänään opin, että Sibeliuksella oli matkoillaan mukana pieni rasia, jossa oli havunneulasia ja sammalta. Niitä nuuhkimalla hän tavoitti metsän rauhan. Tai mitä nyt tavoittikin; vähän epäilen tarinaa. Tämän merkittävän taideseikan jäljille pääsin joka tapauksessa Lasten uutisista. Siellä oli ekaluokkalaisia, jotka opettaja vei koko koulupäiväksi ulos opiskelemaan. He laskivat käpyjä yhteen ja välillä erottelivat ja keräsivät tyhjiin tulitikkurasioihin kaikkea, mikä tuoksuisi sitten, kun he eivät enää olleet ulkona. 

Opetan ensimmäistä kertaa elämässäni musiikkia. Se vaatii vähän esityötä, koska ei ole soittimia, ei asiaankuuluvaa luokkatilaa ja minun muusikontaitoni ovat rajalliset. Soitin minä lapsena pianoa eräitä vuosia, joten nuotit osaan, mutta musiikillista luovuutta minussa on hyvin vähän. Enkä muista, kirjoitetaanko sävelten nimet isolla vai pienellä kirjaimella. Se ei taatusti kiinnosta yhtäkään oppilastani eikä vallankaan jazzia, mutta koska olen pedantilla tavalla neuroottinen, jään miettimään tällaisia. Eilen etsin virtuaalipianoja, rytmiharjoituksia ja oikean käden yksinkertaisia sävel- ja nuottiharjoituksia. Törmäsin sellaiseen seikkaan, että sävel h on englanninkielisessä maailmassa b. Miten tällainen ihmeellinen asia on mennyt minulta kokonaan ohi? No, viimeksi olen ajatellut nuotteja lapsena ja silloin näki vain ne asiat, jotka olivat paperilla silmien edessä. Nykyiset lapset soittavat pianoläksynsä varmaan etäkouluissa ja englanninkielisistä nuottivihkoista, joten heille sävelten nimien heilunta on alusta asti selvää. 

Olen halunnut uskoa, että musiikin ja matematiikan kielet olisivat kaikille yhteiset. Tai jos eräiden biljoona onkin toisille miljardi, olisi sentään musiikki kaikille samaa. En ihmettele, että Sibelius tunsi tarvetta välillä haistella neulasia. 

Ranskaakaan en osaa. Kuulustelin kyllä muinoin yläkouluikäiseltä Ainalta ranskan sanoja ja luin oppikirjan lyhyistä vuorokeskusteluista toisen osan puolisujuvasti. Ainan piti ensin opettaa minulle, miten sanat äännetään. Ranska on kuulemma alussa vaikeaa ja on korkea kynnys uskaltaa puhua sitä. Yhdeksännellä luokalla Aina jähmettyi, kun näki ranskanopettajansa ostoskeskuksessa. Lukiossa hänen oli pakko puhua, koska oli sellainen kieltenopettaja, joka pani puhumaan. Kai hän oppi. Hän rohkenee altistaa itseään kaikelle vaikealle. Opiskeluaikana hän oli puoli vuotta Sveitsissä ja suoritti ranskankielistä kurssia, josta ei oman kertomansa mukaan alussa ymmärtänyt mitään. Vapaaehtoistyössä hän ilmoitti haluavansa mieluusti ruotsinkielisiä tuettavia, jotta kielitaito kehittyisi.

Minä olen päinvastainen. En uskalla riskialueille. Lapsena minulla oli erikoismuovailuvahaa, joka paineltiin muotteihin. Se kovettui. Sen oli tarkoituskin kovettua. Sitten sydämet, tähdet ja puolikuut irrotettiin muoteistaan, niihin pistettiin reikä, reiän läpi pujotettiin lanka ja kaulakoru oli valmis. Muovailuvahaa oli monenväristä, mutta kaikki ne jäivät muotoonsa. Sellainen minä olen, kertaluontoinen tähti.

Eksyin aiheesta. Piti sanoa, että en ymmärrä päivän musiikin sanoista mitään. Näen, että videolla on kukkiva kirsikkapuu. Setelit ja ne, jotka näyttävät lakuilta mutta ovat luultavasti hylsyjä tai luoteja, lentelevät maasta taivasta kohti. Sateen suunta on toinen, aluksi, mutta hetkin pisaratkin lähtevät takaisin taivaaseen. Maassa olevat lehdet ovat syksyssä, vaikka kirsikka on keväässä, ja nekin nousevat. Hiphophenkilöllä on tunnistamattomuushuppu ja genretyypillisiä käsiviittomia, joita en muuten osaa tehdä, vaikka kerran harjoittelin peilin edessäkin. Joku soittaa koskettimilla matalia ääniä. En kuule, mitä säveliä ne ovat, mutta niissä on osumia.