Blogiteksti vuodelta 2008

Nainen

Minä se sitten olen hyvä synnyttämään. Niin kertoi kätilö, kun olin synnyttämässä esikoistani. Harrastinko joogaa, hän tahtoi tietää, kun osasin rentoutua niin hyvin supistustuskien välissä. Tuskien välissä pitää osata levätä, hän sanoi. Tieto ei yllättänyt minua siinä vaiheessa elämää.

(Mun miehet käyttää käsitteitä, joita mä en ymmärrä, ja mä luen niiden outoja runoja enkä ymmärrä, mutta se ei haittaa, sillä mulla on niin kiva luusto ja sitä paitsi tulee parhaat tulkinnat, kun ei ymmärrä mitään ja silti pitää sanoa jotain ja tarttua kiinni sanoista, joissa on ainakin aikamuotoja ja sijamuotoja ja liitepartikkeleita. Jos ymmärtää liian hyvin, ei tartte sanoa mitään, seisoa vain jossain aukiolla ja myhäillä, eikä kukaan halua semmoista naista. Mä oon kaikkinaaras niitten kaikkien runoista, mä seison aalloissa helmat märkinä ja kattelen kauas ja kaipaan ja viljelen viljat ja kudon lapaset sillä aikaa, kun ne sotii, ja niillä on rintataskussa mun kultainen kihara ja syntinen kenkä, ja mä istutan pieniä puita ja kukkasia ja mun sormet on mullassa, sillä nainen on lehmä ja elämä. Niillä on kauheita eksistentiaalisia tuskia ja ne on yksin avaruudessa, josta mä en tiedä mitään, kun mä vaan shoppaan ja teen lettejä ja oon tosi lämmin. Mut ne ei osaa asua yksin. Ne väittelee toistensa kanssa historiasta ja kirjallisuudesta ja filosofiasta, ja ettei puhe loppuis, on vielä tää metataso ja kauhean monta nimeä ja ne sanoo toisilleen: Sun kannattais perehtyä Heideggeriin. Mulle annetaan Nyt-liite, kun siellä on värikuvia. Itsenäisyys on vain yksinäisyyden sietämistä, ja niillä on aina toisensa kertomassa, miltä tänään pitäisi näyttää, kuka kuoli jo ja kuka saa kohta turpaan. On mullakin pylly, joka ehkä repsahtaa, ja rintoihin tulee syöpiä. Mä nousen pöydän päälle ja sanon, että hei kato onks nää korvikset hyvät ja näkyyks alkkarit, jos mä kumarrun pikkujouluissa, ja ne kysyy, pitääkö näkyä vai ei. Ja mä: Niin.)