Osuin myyjäisiin, jotka levittäytyivät kahden entisen kouluni alueelle. Pihat olivat täynnä myyntipöytiä. Olisin voinut ostaa omenakompottia, paellaa, pitsaa, hilloja, puuroa, kahvia, arpoja, ja grillimakkaraakin eräs mies yritti houkutella minut ostamaan, mutta en ostanut vaan suuntasin rakennuksen sisälle. Siinä rakennuksessa minä olin käynyt yläasteen ja lukion.
On mahdollista, että edellisen kerran olin käynyt sisällä vuonna 1989. Silloin minusta oli tullut ylioppilas. Käytin Siskon ylioppilaslakkia, koska en halunnut omaa. Kävelin puhujanpönttöön ja olin kompastua matkalla. Olin ohut kuin rihma, ja minun päälläni oli aprikoosinvärinen löysä mekko, jonka äiti oli valinnut Hämeentien vaatekaupasta. Matematiikanopettaja tuli rukousaulassa sanomaan minulle, että se oli hyvä puhe. En muista enää, mitä puhuin, mutta rehtori yritti etukäteen sensuroida puheestani sanan "kuukautiset".
Siinä samassa rukousaulassa olin kahdeksannella luokalla kantanut kahvipannua. Oli ollut vanhempainilta, ja minun kotitalousryhmäni oli joutunut huolehtimaan vanhempien kahvituksesta. Vanhemmat olivat olleet vielä juhlasalissa, sillä puhetilaisuus oli kesken. Minä seisoin pimeässä rukousaulassa kahvipannu kädessäni, kun äkkiä Eero Heikkinen tuli minun taakseni ja pani kätensä minun takapuoleni päälle. En osannut sanoa mitään. Seisoin paikallani ja katsoin ikkunan läpi pihan lamppuja. Sitten joku muu tuli rukousaulaan ja tilanne oli ohi. Muutaman viikon kuluttua kuulin Eero Heikkisen kertovan muutamalle luokkansa tytölle, että minä olin huora.
Siinä rukousaulassa oli pidetty monia myyjäisiä. Meidänkin luokkamme keräsi rahaa. Myyjät pöytiin oli helppo saada, mutta kun myyjäiset olivat ohi, siivoamaan eivät jääneet kuin Antti, Leo ja minä. Antti ja Leo asuivatkin demarikommuunissa. Siellä kai oppi vastuuta. Minä olin vain tunnollinen.
Maanantaisin rukousaulaan oli pitänyt mennä kuuntelemaan kirkon edustajan aamunavausta. Minua hävetti papin puolesta, jos hän erehtyi lukemaan saman tekstin, jonka hän oli jo aiemmin lukenut. Kuvanveistäjästä, joka yritti veistää Jeesuksen kuvan, kuultiin ainakin kolmesti. Kerran Lotta Antikainen pyörtyi aamunavauksessa. Hänet kannettiin jonnekin pois, mutta pappi jatkoi puhettaan.
Ylioppilaskirjoitukset olivat olleet juhlasalissa. Takit ja laukut piti jättää rukousaulaan. Minulla oli viimeisissä kirjoituksissa eväänä puolikas omena, jonka olin viipaloinut pakasterasiaan. En syönyt sitä, koska en halunnut syödä mitään. Heitin omenanpalat roskikseen, kun lähdin kirjoituksista. Kävelin rakennuksesta ulos Mäkelänkadun puolelta. Kevätaurinko paistoi, ja minä olin helpottunut ja kuljin takki auki, sillä en ollut halunnut jäädä sisälle enää edes napituksen ajaksi.
Eilen koulu näytti yllättävän paljon entiseltään. Oppilaat istuivat porrastasanteiden ikkunoiden edessä, niin kuin mekin olimme joskus istuneet. Kaikki oli kuitenkin pienempää, hämärämpää ja ahtaampaa kuin ennen. Rukousaulaan kurkistin vain ovelta. Sinne oli nyt rakennettu kammokuja myyjäisten vetonaulaksi.
Kävin vielä ala-asteen pihalla. Yritin muistaa, mitä puita pihalla oli kasvanut 70-luvulla. Ei siellä ainakaan pihlajia ollut, niin kuin nyt oli. Pukuhuoneen ikkunalaseissa oli ollut peittävää koristekuviointia, ettei kukaan voisi kurkistella riisuutumista.
Kävelin Käpygrilliin vartin etuajassa. Sisko istui jo pöydässä. Hän sanoi, että tiesi minun tulevan sovittua aiemmin.
"Komppania... Asento! Lepo! Iltahartaus!"
VastaaPoistaJa PU (= päivystävä upseeri, joka on ylivääpeli Ahonen) astelee riikinkukkomaisin askelin käytävän seinustalle (riikinkukkomaisin askelin, koska hän oli lyhyt, hyvä jos 160 cm, ja haluaa näyttää pitemmältä). Satakunta alokasta seisoo kasarmin käytävällä kusiluistimet (= armeijaslangia; eräänlaiset syylinkimäiset sukat) jalassa ja vanhuuttaan venyneet pyjamat roikkuen, ja odottavat. Niin, mitä he odottavat? No, jumalansanaa, tietysti, sitä he odottavat. Tapana näetsen on, että heille yhtenä iltana viikosta luetaan raamatusta jotain tekstinpätkiä, ja käytäntö on, että kuka tahansa varusmies saa ilmoittautua tähän tehtävään. Harvempi koskaan halusi. Niinpä tällä kertaa komppanian vääpeli oli määrännyt ’vapaehtoiseksi’ minut. Ja koska meillä oli juuri tulossa sotilasvalan vannominen, niin luin (koska mua vitutti aika paljon) Raamatusta Matteuksen Vuorisaarnasta tämän kohdan:
" Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi”, etc.
Tämä on tosijuttu. Vähän pelkäsin, että tästä tulee vielä sanomista kun sillain yllytän porukkaa olemaan vannomatta... kun en minä nyt mikään rohkea kapinoitsija ole. En ole. Mutta ei siitä mitään sanomista tullut, luulen että kantahenkilökuntakin näitä pakollisia tilaisuuksia piti yhdentekevänä hölynpölynä. Ja myöhemmin sain korpin jämät ja minusta tehtiin kirjuri. - Amen.
Mahtaako armeijassa olla vielä iltahartauksia ja muita jumalallisuuksia? Lähipiirissäni ei ole ketään armeijan käynyttä, jolta kysyä. Minusta uskonnon ja armeijan yhdistäminen on kornia. Perinteikästä toki.
PoistaSiellä rukousaulassa, jossa eilen piipahdin, seinät ovat täynnä valkoisia muistolaattoja. Kai ne nimet olivat koulun entisten oppilaiden, niiden, jotka olivat sodassa kuolleet. Viipurin kaksoisyhteislyseohan se alun perin oli, siirtyi vain Helsinkiin sodan myötä.
Kajjaanissa ja Oulusa tuo päivystäjän (joku varusmies) iltahartauskutsu kuului ihan oikeasti about näin: ”Komppania, iltahartaus, asusteet virsikirja, runkkupuku, kusiluistimet, valmistautukaa!”
PoistaHerregud, mikä on runkkupuku? Kalsarit?
PoistaYöpuku.
PoistaPS. Ihan sattumalta jotain etsiessäni eksyin 20 vuoden takaiseen Kemppilään ja siellä kirjoitukseen, jossa Professori listasi Suomen kaikkien aikojen kymmenen parasta runoilijaa:
o Kivi (ei Härkä-Tuomo)
o Leino
o Haavikko (vuoteen 1966)
o Saarikoski
o Eeva-Liisa Manner
o P. Mustapää (vuoteen 1948)
o Kailas
o Gunnar Björling
o Juice Leskinen
o Pertti Nieminen
Moniko olisi sinun (ja muiden) listalla?
Tätähän minun piti kysyä:
PoistaOnko lähipiirissäsi yhtään uskovaistakaan? Äitisi ehkä?
Omassa lähipiirissäni on sekä armeijan käyneitä että sivareita, mutta uskovaisia ei, lähimmät ovat vaimon helluntalaisserkut.
En pidä äitiäni uskovaisena. Hän on sellainen tavallinen joulukristitty, joka kyllä lapsen tavoin olettaa lähivainajien enkeleinä seurailevan meidän elämäämme - tai ainakin hän puhuu niin. Mutta ei uskonto ole järin tärkeä juttu hänen elämässään. Hän paheksui uskovaista serkkuani, joka kysyi, saisiko antaa siunauksen isälle, joka vielä eli.
PoistaTätivainajani perhe on täynnä uskovaisia, mutta he eivät ole lähipiiriäni. Lestadiolaistaustaisia tunnen jonkin verran, yhden aika läheisestikin, mutta en oikeastaan tiedä, mitä hän tätä nykyä jumalista tuumii. Aina, suuri tiedeihminen, vierastaa kaikkea uskonnollista. Elo on suunnattoman kiinnostunut uskonnollisista kokemuksista ja käyttää teksteissään kielikuvina erinäisiä Jeesus-juttuja, mutta ei hänkään usko. Kumpikaan heistä ei kuulu kirkkoon. O kuuluu, liittyi ehkä 25-vuotiaana, mitä en aivan käsitä, koska ei hänellä ole vakaumusta. Kai hänestä oli hauskaa heilua rippikoulupapin kanssa kahden kirkossa. Tosin hän on paljon kiinnostuneempi juutalaisuudesta kuin kristinuskosta.
Runoilijoiden top ten -listoja en osaa enkä halua tehdä. Ne ovat pöljiä. Jos runoilijoiden paremmuus tarkoittaa sitä, että minä olen lukenut ja tykkään - ja mitä muuta se voisikaan tarkoittaa, kenelläkään? -, nostaisin esiin Sirkka Turkan ja Mirkka Rekolan. Haavikolla pidän lähinnä rakkausrunoista. Saarikoski sopii tiettyyn mielialaan. Kailas jäi nuoruuteen. Leinon käsittelin jo. Kiven runoihin en ole milloinkaan uponnut, vaikka Rekola rakasti niitä ja lausui "Niittua" ääneen ja vaikka itse esitin penskana kevätjuhlassa "Kaukametsän". Kemppisen listassa minulle vierain taitaa olla P. Mustapää.
Nykyrunoilijoita tunnen huonosti mutta tykkään melkein kaikista, jos satun avaamaan kirjaan. Outoa lämpöä tunnen Sanna Karlströmiä kohtaan.
Kai tämä sentään on tuttu:
Poista”Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,
niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö.
On sillä siniset tossut ja niillä se sipsuttaa,
se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.”
Se on siis P. Mustapään eli Martti Haavion runo.
PoistaTotta kai on tuttu! Sitä minulle lapsena laulettiin. Kun tultiin kohtaan "hyppää kaapin taa", pyysin äitiä näyttämään sen hyppyliikkeen.
Poista