Kopulat

Olen tehnyt Duolingossa venäjän ja arabian harjoituksia reilun kuukauden ajan, noin kymmenen minuuttia päivässä kumpaakin. Luultavasti ei ole järkevää opiskella kahta kieltä perä perää, mutta juuri niin minä teen. Niin sääntöorientoituneelle ihmiselle kuin minä kielen oppiminen ilman rakenneopasta on hermostuttavaa mutta myös hedelmällistä. Sääntöjä voi vain arvailla, kun niitä ei opeteta. Ilmeisesti ei venäjässä eikä arabiassa käytetä kopulaa. Suomenkielinen sanoo, että Urpo on poliisi ja ruusu on kaunis, mutta venäjää ja arabiaa puhuvat eivät sido subjektia predikatiiviin olla-verbillä. En tiedä vielä mitään kummankaan kielen menneistä aikamuodoista, mutta oletan, että predikaatti tarvitaan, jos kerrotaan, että Urpo oli poliisi ja ruusu oli kaunis. Venäjässä nollakopulan paikalla on preesensissä joskus viiva. En ole käsittänyt, milloin viivaa käytetään ja milloin ei.

Yritän ymmärtää, millä tavoin maailmani hahmottuisi eri tavoin, jos äidinkielessäni ei käytettäisi kopulaa. Joku kielitieteilijä sanoi, että kielten oleelliset erot eivät synny niinkään siitä, mitä ne kykenevät ilmaisemaan, vaan siitä, mitä ne tavallisesti ilmaisevat ja mitä ohjaavat ilmaisemaan. Äkkiä minusta on murheellista se, että puhun kieltä, joka käyttää kopulaa. Olen varma, että ruusun kauneus olisi kokonaisvaltaisempaa ja kiistattomampaa, jos olisin venäjän- tai arabiankielinen. Tyhjä olla-verbi etäännyttää. 

Kello on nyt puoli viisi aamulla. Linnutkin ovat hereillä. Muutaman tunnin kuluttua minä kävelen kilometrin tai pari lähimpään kukkakauppaan. Ostan Annalle surukukkia. Kukkakaupan täsmällisempi termi taitaa olla "osanottokimppu". Niille on alaotsikoitakin, myyntinimiä, jotka määräävät kimpun väriskaalan. On lempeä ajatus, hiljainen myötäelämä, rauhallinen läsnäolo ja muita adjektiivin ja substantiivin hillittyjä yhdistelmiä. Näistä voi valita pienen, keskikokoisen tai suuren osanoton. Ehkä kukkakauppias suostuu myymään minulle osanottokimpun, jossa on viininpunaista. Sellaisen haluan Annalle. Me menemme syömään. Anna haluaa maistaa uuniperunaa. Se on oikein sopiva sururuoka: pitkään hautunut ja auki leikattu.

Tämä kirjoitus katkeilee. Kävin välillä tekemässä kieliharjoituksia. Nykyään voi käydä toisaalla, vaikka istuu kaiken aikaa paikallaan. Osaan jo muodostaa lauseen, jossa Judy on fiksu amerikkalais-tunisialainen professori. Pitää ymmärtää feminiinimuotoja ja sanajärjestystä. Ehkä Aina osaisi kertoa minulle, miten aivoni toimivat toisella tavalla, kun joudun käyttämään opiskelun tukikielenä englantia enkä äidinkieltäni. Hän kirjoitti, että hänen tutkimuksensa posteriesitys oli hyväksytty Tanskan konferenssiin. Minä kuulin ensimmäistä kertaa, että maailmassa on posteriesityksiä. Ehkä niitä ei ollut vielä silloin, kun minusta olisi voinut tulla tutkija.