02/06/2026

Kopulat


Olen tehnyt Duolingossa venäjän ja arabian harjoituksia reilun kuukauden ajan, noin kymmenen minuuttia päivässä kumpaakin. Luultavasti ei ole järkevää opiskella kahta kieltä perä perää, mutta juuri niin minä teen. Niin sääntöorientoituneelle ihmiselle kuin minä kielen oppiminen ilman rakenneopasta on hermostuttavaa mutta myös hedelmällistä. Sääntöjä voi vain arvailla, kun niitä ei opeteta. Ilmeisesti ei venäjässä eikä arabiassa käytetä kopulaa. Suomenkielinen sanoo, että Urpo on poliisi ja ruusu on kaunis, mutta venäjää ja arabiaa puhuvat eivät sido subjektia predikatiiviin olla-verbillä. En tiedä vielä mitään kummankaan kielen menneistä aikamuodoista, mutta oletan, että predikaatti tarvitaan, jos kerrotaan, että Urpo oli poliisi ja ruusu oli kaunis. Venäjässä nollakopulan paikalla on preesensissä joskus viiva. En ole käsittänyt, milloin viivaa käytetään ja milloin ei.

Yritän ymmärtää, millä tavoin maailmani hahmottuisi eri tavoin, jos äidinkielessäni ei käytettäisi kopulaa. Joku kielitieteilijä sanoi, että kielten oleelliset erot eivät synny niinkään siitä, mitä ne kykenevät ilmaisemaan, vaan siitä, mitä ne tavallisesti ilmaisevat ja mitä ohjaavat ilmaisemaan. Äkkiä minusta on murheellista se, että puhun kieltä, joka käyttää kopulaa. Olen varma, että ruusun kauneus olisi kokonaisvaltaisempaa ja kiistattomampaa, jos olisin venäjän- tai arabiankielinen. Tyhjä olla-verbi etäännyttää. 

Kello on nyt puoli viisi aamulla. Linnutkin ovat hereillä. Muutaman tunnin kuluttua minä kävelen kilometrin tai pari lähimpään kukkakauppaan. Ostan Annalle surukukkia. Kukkakaupan täsmällisempi termi taitaa olla "osanottokimppu". Niille on alaotsikoitakin, myyntinimiä, jotka määräävät kimpun väriskaalan. On lempeä ajatus, hiljainen myötäelämä, rauhallinen läsnäolo ja muita adjektiivin ja substantiivin hillittyjä yhdistelmiä. Näistä voi valita pienen, keskikokoisen tai suuren osanoton. Ehkä kukkakauppias suostuu myymään minulle osanottokimpun, jossa on viininpunaista. Sellaisen haluan Annalle. Me menemme syömään. Anna haluaa maistaa uuniperunaa. Se on oikein sopiva sururuoka: pitkään hautunut ja auki leikattu.

Tämä kirjoitus katkeilee. Kävin välillä tekemässä kieliharjoituksia. Nykyään voi käydä toisaalla, vaikka istuu kaiken aikaa paikallaan. Osaan jo muodostaa lauseen, jossa Judy on fiksu amerikkalais-tunisialainen professori. Pitää ymmärtää feminiinimuotoja ja sanajärjestystä. Ehkä Aina osaisi kertoa minulle, miten aivoni toimivat toisella tavalla, kun joudun käyttämään opiskelun tukikielenä englantia enkä äidinkieltäni. Hän kirjoitti, että hänen tutkimuksensa posteriesitys oli hyväksytty Tanskan konferenssiin. Minä kuulin ensimmäistä kertaa, että maailmassa on posteriesityksiä. Ehkä niitä ei ollut vielä silloin, kun minusta olisi voinut tulla tutkija.

9 kommenttia:

  1. Kopula kiva termi. Kapula monimerkillinen. Käpylä kyläpahanen.

    Surukukat, surusukat, surutukat. Posteri tuttu, se juliste.

    Se täytetty. Kopulointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posteri tuttu, mutta miksi tutkimus posterissa? Käyntikorttina? Ihmeellisiä konferenssit.

      Käpylä ei kyläpahanen. Se vehreä ja trendikäs aluehyvänen.

      Poista
  2. Muistan lukeneeni joskus 70-luvulla Tampereen Kieli-instituutin lehdykästä eräästä ukosta (nimi unohtunut) joka oli auktorisoitu kielenkääntäjä 42:lle eri kielelle! Eli osasi näitä kieli siis sujuvasti. Haastattelija, joka ihmetteli tämän taitoja, kysyi miten tämä oli mahdollista? Mies selitti opettelevansa aina yhden kieliryhmän kerrallaan ja valitsee ko. ryhmästä sen vaikeimman kielen ensiksi opeteltavaksi, esim. slaavilaisista kielistä hän ensimmäiseksi opetteli puolan. Sen jälkeen hän - näin äijä väitti - oli helpompi oppia ryhmän muut kielet, venäjät ja tšekit ja ukrainat yms. Toimittajan lopuksi kysyessä tältä herrasmieheltä että oliko koskaan käynyt niin, ettei hän olisikaan oppinut jotain kieltä, niin hän vastasi että "Kyllä."


    Ps. Jos haluatte tietää minkä kielen opinnot hän jätti kesken... vastaan teille kohteliaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluamme tietää.

      Syväkyvykkäät kieli-ihmiset ovat ehkä vähän kuin kellosepät tai koneiden korjaajat: kun hahmottaa perusrakenteet ja kaltaisuudet ja on sopivasti kokeilevainen, on helppo lähteä etenemään.

      Olin kerran kurmandžin alkeiskurssilla, oikeastaan vahingossa. Se oli kamala kokemus. Ensinnäkään ei ollut oppikirjaa. Sellaisia ei vain ole, koska kurdien asema on mikä on. Toisekseen KAIKKI muut kurssin osallistujat olivat ammattitulkkeja ja -kääntäjiä ja hallitsivat farsin, paštun, turkin, heprean, arabian ja viisitoista muutakin kieltä. Heillä oli pikkutarkkoja kysymyksiä ja halu edetä rivakasti. - En koskaan mennyt loppukokeeseen.

      Poista
    2. Baski eli euskara.

      Varmasti tämä kielinero tämänkin kielen olisi oppinut, mutta katsoi kai että hyöty kielen oppimisesta jäisi liian vähäiseksi siihen uhrattuun aikaan ja vaivaan nähden. Tuo kieli kun ei ole sukua millekään muulle tunnetulle kielelle.

      Itse tuosta kielestä (tai siihen liittyvästä kulttuurista) tiedän, että lukujärjestys heillä perustuu vigesimaalijärjestelmään, jossa kantaluku on 10n sijasta 20. Eli heidän kantaisänsä ovat sormien lisäksi laskeneet myös varpaansa... heh, ei ihme että kielensäkin ovat rukanneet omanlaisekseen.

      Poista
    3. Ei sukua millekään muulle tunnetulle kielelle… olen tämän tietysti tiennyt ennenkin, mutta taas se herätti uteliaisuuteni. Täytynee viimeinkin hankkia baskin kielioppi.

      Olen usein kertonut, että kun aloin viimeinkin muuan vuosi sitten opetella viroa, havahduin ihmettelemään monia asioita. Ne eivät yleensä liittyneet viroon, vaan suomeen. Että miksi me sanomme näin, miten meillä on tällainen sana, mitä tämä ilmaisumme itse asiassa tarkoittaakaan ja nii edasi.

      Emakeel on nii lähedal, et me ei näe seda.

      Poista
    4. No, arvoisa Tap... äsch, eikun Luukas. Tässä sinulle lyhyt mutta pieni esimerkki (tai analyysi) erään indikatiivin preesensin absolutiivi-ergatiivi-muodosta lauseessa:
      "ikusi g-a-it-u-zte" ( = he ovat nähneet meidät )

      missä

      g ilmaisee absolutiivin olevan ensimmäisen persoonan monikossa : me
      a on preesensin tunnus
      it ilmaisee absolutiivin monikollisuuden
      u on apuverbin tunnus
      zte kertoo, että ergatiivi on kolmannen persoonan monikko (z lisätään muotoon tute tuottaen muodon tuzte)


      Niin, tot-ta-kai se juuri noin on! Eikä toisella lailla.

      Poista
    5. Tuo oli siis puhdasta baskia? Selvää kuin pläkki.

      Niin, tämä nimimerkkikysymys… blogit ovat erilaisia, ne ovat haltiansa/haltijansa näköisiä, niiden sielu on erilainen… siksi nimimerkinkin voisi valita kuvastamaan blogin sielua sellaisena kuin sen kokee.

      Jos voisin palata ajassa taakse päin, valitsisin tähän toiseen ja kolmanteenkin blogiin eri nimimerkin.

      Poista
    6. Herra varjele, Mikis… kenen kuvan sinä olet napannut nimimerkkisi kuvaksi? Tuohan näyttää enemmän minulta kuin sinulta!

      Poista