08/03/2026

The lazy dog

Olli Lyytikäinen

Taksi kurvasi eteen ja bussinkuljettaja teki äkkijarrutuksen. Koska me O:n kanssa seisoimme, lensimme pidemmän matkaa kuin istujat. En muista, mitä minulle kävi, koska kuulin vain O:n huudon ja näin hänen makaavan selällään käytävän lattialla. "Nyt kävi pahasti, pitää soittaa ambulanssi", sanoi joku minun lähelläni. Minä ajattelin, että O:n pään alla olisi verilammikko ja hän kuolisi ja minun tehtäväni olisi jollain konstilla kantaa hänen ruumiinsa pois bussista. Ehtisinkö Elon ja Islan kanssa Kiasma-teatteriin kuudeksi? 

Varmasti tämä kaikki kesti korkeintaan viisi sekuntia. Sitten kuljettaja pysäytti bussin jalkakäytävän reunaan ja tuli kiskomaan O:ta ylös. Olin sanoa, että älä liikuta O:ta, hän voi halvaantua, mutta en sanonut. O saatiin istuma-asentoon, ja kuljettaja pyysi minun puhelinnumeroni tapaturmailmoitusta varten. Jostain syystä annoin työpuhelimeni numeron. Kuljettaja soitti siihen, puhelin soi bussissa, ja kuljettaja nyökkäsi kuin olisi myönteisesti yllättynyt siitä, että annoin oikean numeron. Ambulanssia ei tilattu. O oli satuttanut selkänsä ja lonkkansa ja aivot olivat hölskähtäneet, mutta ilmeisesti pää ei ollut osunut lattiaan.

En kykene muistamaan, mitä minulle tapahtui. Unohdin itseni kokonaan, kun näin O:n bussin lattialla. En tiedä edes sitä, lensinkö lattialle vai päin pleksejä. Illalla huomasin, että vasemman käteni etusormi oli turvonnut ja kipeä. Olin kai lentänyt sormi edellä jonnekin. 

Järkytyksen hetkellä aivot toimivat oudosti. Muistan, että kun bussi oli pysähtynyt, kiinnitin huomiota siihen, kuinka kauniisti valo lankesi viereisen talon seinään. Omia liikkeitäni ja vuorosanojani en muista lainkaan. 

Olen kissavahtina. O nousi joitakin tunteja sitten taksiin ja lähti kotiin. Rappukäytävän edustalla törmäsin mieheen, joka oli tulossa samaan rappuun. Miehellä oli kukkapaketti kädessään. Hän olisi avannut minulle oven, mutta sanoin, että mene sinä vain, minä tyhjennän ensin kivet kengistäni. Mies vastasi, ettei hänellä mikään kiire ole, joutaa tässä hyvin odottamaan. Kun minä sitten tyhjentelin kenkiäni, kävi ilmi, että olemme molemmat eläneet lapsuutemme Käpylässä. Hän oli minua jonkin verran vanhempi, käynyt kansakouluakin, mutta meillä oli ollut sama opettaja. Tästä riemastuneina aloimme luetella muistamiamme opettajia yhteisestä koulustamme. Samat lapsuudenmaisemat yhdistävät ihmeellisesti. Ylös päästyäni googlasin kukkapakettimiehen nimen. Hän on historioitsija. 

Viikko sitten minä vein Siskolle tulppaaneja. Olin brunssilla etuajassa, ja me muistelimme Siskon kanssa Käpylän pyöräkellarimurhaa 70-luvulla. Se oli tapaus, jonka varmasti jokainen käpyläläinen lapsi muistaa. Sisko leikkeli tulppaaneja, minä asettelin vegaanileikkeleitä lautasille. Minulla ei ole kenenkään kanssa niin paljon yhteistä lapsuutta kuin hänen kanssaan. Siksi me palaamme aina lapsuuteen, kun tapaamme. Siellä meillä vielä oli yhteys.

Opin brunssilla pangrammin: "The quick brown fox jumps over the lazy dog." Englanninkielisen maailman ihmiset voivat testata näppäimistön toimivuutta sen avulla, sillä siinä on jokainen kirjainmerkki. Toki voisi myös painaa jokaista näppäintä vuorollaan ja katsoa, syntyykö dokumenttiin merkkejä. 

20 kommenttia:

  1. Miten O voi? Onko bussiyhtiöstä otettu yhteyttä? Miten SINÄ voit?
    Kuljettaja vaikutti fiksummalta kuin se, jonka kyydissä Poika meni perjantaina kissavahdiksi. Kuski ajoi pysäkin ohi ja pysähtyi lopulta tien laitaan, pimeään. Avasi oven ja Poika astui ulos - putosi polvilleen ojaan! Kuski kaasutti pois.

    Jäällä pinnoitettu hanki raapi jalat verille, toinen jalka turposi - sen verran sattui. Enemmän Poika tietenkin ensin säikähti läppärin puolesta, jos se olisi hajonnut, millä olisi p-aukinen käännöstyötä tehnyt. Vain jalat kärsi ja ilmeisesti kissaterapia auttoi siihenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi, vaarallista on bussimatkailu! Onneksi Pojalle ei käynyt pahemmin.

      O voi jo aika hyvin. Kävin äsken katsomassa häntä. (Olen siis itse vielä kissavahtina.) Säryt olivat vähentyneet. Minulle itselleni ei jäänyt pitkäaikaisia vaurioita. Olin tänään yhteydessä HSL:n asiakaspalveluun ja täytin tapaturmaselostuslomakkeen. Vastaanottovastauksia olen saanut jo kaksi. Tekoäly oli kovasti pahoillaan, että minä (!) olin loukkaantunut. Tapaukseni on nyt kuulemma käsittelyssä ja sen etenemisestä tiedotetaan. Olin ehkä mukava asiakas: toivoin korvausta vain O:n särkyneistä silmälaseista.

      Poista
    2. Toivottavasti asiat HSL:n kanssa sujuvat hyvin ja yhteisymmärryksessä.

      Poista
    3. Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä
      korvausta haen särkyneistä silmälaseista
      mitä sen on väliä että se on käsittelyssä
      ja kuulemma sen etenemisestä tiedotetaan
      eikö riitä että olen mukava asiakas
      sain kymmenen pistettä tekoälyneitsyydestä
      enkä loukkaantunut lainkaan…

      Poista
    4. Jotkut runot ovat kuin kertomuksia. Mikäs siinä. Jotkut runot rönsyilevät niin että tekijäkään ei sille ole mitään mahtanut. Eikä siinäkään mitään. Laululyriikka on luettuna usein epävireistä mutta Kalevalalainen kieli se kamalaa vasta onkin. Mutta olkoon. Agitaatiorunot puhuttelevat, elegiat surettavat, tankat tuuppivat, ja haikuja jos lukee paljon peräkkäin, tulee uniseksi. Runous eroaa proosasta siinä, että se on ”merkityksellä ladattua kieltä”, so. sanoja on syyttä käyttää harkitummin. eli n.s. pelkistetysti. Tässä runossa sen tekijä, M. A. Numminen, on sekä pyrkinyt että päässyt täydellisyyteen. Runo kokonaisuudessaan kuuluu näin:

      "Tosi."


      Lähteet:
      M. A. Nummisen kirjallinen tuotanto 1970 - 2021
      Alko: Casillero del Diablo Devil's Carnaval Red
      Martti Anhava: Ajoissa lopettamisen taito (sivu 9)
      Jean-Paul Sartre: Eksistentialismikin on humpuukia
      Huhupuheita: 1 kpl.

      Poista
    5. Tykkäsin lukion matematiikassa todistustehtävistä. En enää muista, mitä kaikkea piti todistaa, mutta loppuun sai kirjoittaa näin: "Tosi, joten tämän kanssa yhtäpitävä lause on tosi." Ja perään neliömerkki. Näitä ennen ehkä jonnekin ekvivalenssinuolia. Se kaikki oli jotenkin hupaisaa. Taisin minä niinä vuosina vähän M. A. Nummistakin lukea.

      Poista
    6. M. A. Numminen on kirjoittanut itsestään elämänkerran "Kaukana väijyy ystäviä".

      Kirjan nimi on mielestäni hillittömän hieno. Jos ymmärtäisin musiikista edes mitään, pitäisin kyseessä olevaa nimeä kontrapunktisena .

      Poista
    7. Koska olen juntti, en oikeastaan tiedä, mikä on kontrapunkti. Osaan kuitenkin kertoa, että Sakari Issakainen kirjoitti joskus 80-luvun lopussa Vesimiehen fuugan. Sen arvosteluissa puhuttiin kontrapunktisesta rakenteesta. Luin ko. romaanin varmaan minäkin, mutta en muista siitä mitään, vaikka saatoin pitää siitä. Siten pidin ehkä virkani puolesta. Ei minulla tosin mitään virkaa ollut silloinkaan.

      Nuorena, kun tutkin Rekolan runoutta, näin kaikkialla noita ("Kaukana väijyy ystäviä") subjektien ja objektien hämäriä rajapintoja. Kukaan ei ehkä kumminkaan M. A. Nummisesta kirjoittanut esseetä, että tässä on tota Buberin filosofiaa ja ortodoksien ikonikäsitystä. Onneksi en ole enää nuori. Olisi ihan hirveää, jos kylään tunkisi se tyyppi, joka joskus olin.

      Poista
    8. Minä kyllä haluaisin istahtaa kaljalle teini-ikäisen itseni kanssa ja lohduttaa, että älä hätäile, kyllä sinä osaat ja pärjäät maailmassa paremmin kuin uskotkaan. Itse asiassa minulla olikin vähän myöhemmin kaveri, armeijakaveri Ruotsista, joka puhui minulle tuohon tyyliin siellä asuessani - hän jopa vakuutti, että saisin ruotsalaisen vaimonkin!

      En saanut, perhana, en edes suomenruotsalaista, onneksi sentään stadilaisen.

      Poista
    9. Luulen, että minä olin mukavampi olento lapsena kuin nuorena aikuisena. Olisi enemmän yhteistä puhuttavaa viisivuotiaan Teepussin kanssa kuin parikymppisen.

      Minulle ei kukaan liene vakuuttanut, että pärjään maailmassa ja saan miehen. Muistan kyllä vähän alle kolmikymppisenä törmänneeni entiseen luokkakaveriini kadulla. Kun hänelle paljastui, etten ole valmistunut opinnoistani, hän sanoi: "Ohhoh, sinä! Susta ei kyllä olisi uskonut tollasta. Mä olin varma, että sä oot valmistunut jo vuosia sitten." Se tuntui kamalalta.

      Poista
    10. Tykkään teistä Teepussi ja "Luukas". Ihan kovasti. Kuten Meristä ja Pöllöstä. Ja Tove Janssonista.

      Tässä iässä ajattelee, että nuoruus oli sellaista kertakäyttöaikaa ettei silloin ihmetellyt yhtään, jos kämpälle ilmestyi ”ihme tyyppejä”, ei ollenkaan. Enemmän olisi ihmetellyt jos sinne joku yo-merkonomi tai oikeustieteen opiskelija olisi pelmahtanut. Tai viittä vaille teologi. Edes.

      Kerran... satuin silloin olemaan vielä naimisissa... ovikelloamme soitti eräs herrasmies, joka - kun olin aukaisin oven, marssi mitään sanomatta olohuoneemme puolelle ja aukaisi television, asetti tuolin sen eteen ja alkoi katsella. Me, minä ja vaimoni, menimme keittiöön ja aloimme kysellä toisilta kuka hän on, oletimme että toinen meistä tuntee hänet? Mutta kun emme. Ja jos ihmettelette että miksemme me sitten menneet kysymään häneltä itseltään että ”hei, kuka sää oot?”, niin en minä (vieläkään) käsitä, miksemme...? Kai oltiin niin hämillämme... muistan vaan että välillä kävin ovensuusta kurkkimassa, että vieläkö se katsoo sitä TeeVeetä. Kyllä se vaan katso. Puolisen tuntia se katseli, sitten se nousi, heilautti kättään ja lähti, vieläkään mitään puhumatta. Minä ajattelin, että se on varmaan mykkä.

      No, seuraavana päivänä tämä henkilö uudestaan ilmestyi meille ja alkoi puhua pulputa kuin... suihkukaivo, kertoi että on muuttanut asumaan alakerran asuntoon, on kommunisti ja elokuvakerhoihmisiä, ja oli kuullut (pikkulinnuiltako?) meidän olevan vasemmistohenkisiä kulttuuri-ihmisiä, ja eilen kun televisiosta oli tullut hänelle tärkeä ohjelma ”eikä minulla ole televisiota niin ajattelin että..." Niinpä niin, ymmärsin, totta kai silloin mennään naapuriin televisiosta katsomaan se ohjelma, sehän on itsestään selvää, niinhän kaikki tekevät, totta.


      Meistä tuli hyvät ystävät, seikkailtiin (etenkin avioeroni jälkeen) epämääräisiä seikkailuja, kunnes hän myöhemmin vekselivelkojiaan (joista minä tietyllä summalla satuin olemaan yksi) pakeni Ruotsiin. Ja muuttui kokonaan ruotsalaiseksi, vaikka alun perin Paltamon poikia oli. Harmi.

      Poista
    11. Paltamo… voi kristus, olemmekohan me salakaksosia, kun minuakin ovat paltamolaiset kolhineet, enkä tarkoita Eino Leinoa, vaan ensirakkauttani, joka vei sydämeni ja pakeni nousevan auringon maahan.

      Sen jälkeen minäkin pakenin Ruotsiin ja hukutin suruni raamatun lukuun… ja kas kummaa, ihan kuten sanassakin sanotaan, että alussa jumala loi maan, niin tulevan armaani kotipaikka oli Loimaa.

      Poista
    12. No voi pyhä Paltamo 🤣🤣
      Minulla ei ole sinne juuria tai sellaista, olipa joskus 11-15 vuoden iässä kirjeenvaihtokaveri, joka sitten aikuisena naimisiin mentyään lähetti minulle hääkuvansa. En tiedä miksi.
      Melontaharrastus vei minut sinne vuosikymmeniä myöhemmin.
      Halosen Kassun pihalta ihan sinne jonnekin Paltamon "rivieralle" työparini kanssa.
      Nenästäni rupesi tulemaan verta eikä löydetty mitään millä saataisi loppumaan.. No, loppui se aikanaan, mutta siinä vaiheessa kun muuta väkeä + melojia alkoi tulla rannalle, olin sen näköinen kuin olisin saanut turpaani oikein urakalla 🫣😂
      Muuta en paikasta muista kuin valtavat puunjuuret hiekkarannalla.
      Ja sen Einon kodin sitten kun työt oli tehty.

      Poista
    13. Elämäni toiseksisuurin rakkaus on myös Paltamosta. Hän on juuri tuo Sirkka Markkula, farmaseutti, jonka kanssa ’kihlauduin’. Oikeasti hän ei apteekkilainen ole vaan on pianisti ja opettaa mukuloille ja kehityskykyisille aikuisille pianonsoittoa. - Ikävä kyllä myöhemmin mursimme toistemme sydämet, ensin hän ja sitten minä, kuin palan Ylhäisten näkkileipää. Läheisiä ystäviä olemme edelleen silti. Sähköpostittelemme.


      Poista
    14. Minun piti katsoa kartasta, missä on Paltamo. Luulin, että se on pohjoisemmassa. Minun sydämeni paltamolaiset ovat jättäneet rauhaan. Enkä minäkään ole murtanut kenenkään sydäntä. Yhden Jounin elämän kyllä pilasin 90-luvulla, mitä vähän ihmettelin, niin vähäisellä tuttavuudella. Mutta hänkään ei ollut Paltamosta vaan pääkaupunkiseudulta. Hän lauloi puhelinvastaajaani, että jos tahdot tietää, mitä on ikävä, elä kanssani lokakuu. En vissiin tahtonut tietää.

      Kirjeenvaihtoystävistäni ensimmäinen oli sodankyläläinen Tee. Ei hänen nimensä toki Tee ollut, mutta olimme kaimoja. Olimme niin nuoria, että ei meillä ollut paljonkaan sanottavaa, saati tyylikeinoja sen vähänkään sanomiseen. Mutta lapsena tyytyi vähään. Kutsui Sodankylän Tee minua käymään siellä pohjoisessa, vaan enpä ole vieläkään päässyt Sodankylään asti. Joka kesä kyllä hetken harkitsen elokuvajuhlia.

      Poista
    15. Tarkennan Pöllön kuvausta: Kassu Halonen on kotoisin Säräisniemeltä, joka on iso niemi Oulujärvessä ja kuuluu Vaalaan, ja hän asustelee Manamansalossa, joka on iso mystinen saari Oulujärvessä, ja kuulunee Paltamoon, ehkä, en ole ihan varma.

      Tunnen nämä seudut, sillä olen syntynyt Oulujoen varressa, asunut Oulujärven eri puolilla ja sukumme mökkisaari sijaitsee Manamansalon vieressä. Täytyy taas kesällä käydä sielläkin.

      Poista
    16. Kiitos Luukas - kävin tarkistamassa asiaa itsekin, ennen kuin huomasin sinun tarkennuksesi. Jäi vaivaamaan tuo Halosen taiteilijakoti (tai millä nimellä sitä nyt kutsutaankaan) ja se tosiaan oli Manamansalo, jossa ensin olimme ja sieltä melojat meloivat Paltamoon, tarkempaa paikkaa en enää muista, kun olen hävittänyt kaikki "todisteet".
      Karttaa katsoen, "taistelu" paikka taisi olla Paltaniemi ja sieltä sitten jatkettiin Paltamoon - ovatko kuitenkin samaa kuntaa?
      Tästä on jo vuosia enemmän kuin mulla ikää (haha - varsinainen puujalka, joita siihen aikaa veisteltiin enemmän kuin puita kasvoikaan..), en muista kaikkea oikeassa järjestyksessä.

      Poista
    17. Paltamon kuuluisuuksiin lisään vielä Daniel Cajanuksen, joka eli 1700-luvulla, ja oli 247 cm pitkä. Kajaanissa on ravintola nimeltään Pitkä Taneli ja on siellä tullu muutama pitkä otettuakin.

      PS. Niin ja paltamolainen on myös E, jonka kanssa vierailin tänään Ateneumissa Nelimarkkaa ihmettelemästä.

      Poista
  2. minullakin on yhteys paltamoon: kun poikani oli viisivuotias, hän kävi perhepäivähoidossa raililla, joka oli kotoisin paltamosta. raili suhtautui lunkisti ja suurpiirteisesti turvallisuuteen, hygie­niaan ja sokeriin - lapset saivat syödä nonparelleja juustovoileivän päällä, kiljua köysissä ja riehua puissa. railissa oli paljon summerhill-eetoksen mukaista avointa lapsilähtöisyyttä ja hippihenkeä. ehkä se oli peräisin sieltä paltamosta.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lapseni menivät päiväkotiin, sitten kun menivät, aika vanhoina. Lastenhoitajaa kotiin minun oli hyvin vaikea pyytää. Vanhempani ottivat Ainan ja Elon välillä luokseen pyytämättä, mutta muutaman kerran, kun olisin tarvinnut hoitajaa, heille ei sopinut. Silloin tilasin MLL:stä Aunen.

      Aunella oli selvästi erilainen käsitys lasten kanssa olemisesta kuin minulla. Hän kieltäytyi antamasta Ainalle niitä pastilleja, jotka olin varannut retkiherkuiksi. (Elo oli vielä niin pieni, ettei hän syönyt pastilleja.) Hän söi ne itse. Ja kun Aune meni kauppaan, hän jätti lastenvaunut ja Elon vaunuissa ulos. Tästä olin järkyttynyt. Sellaista en olisi koskaan voinut tehdä. Sen jälkeen en Aunea enää soittanutkaan hoitoapuun.

      Poista