The lazy dog

Olli Lyytikäinen

Taksi kurvasi eteen ja bussinkuljettaja teki äkkijarrutuksen. Koska me O:n kanssa seisoimme, lensimme pidemmän matkaa kuin istujat. En muista, mitä minulle kävi, koska kuulin vain O:n huudon ja näin hänen makaavan selällään käytävän lattialla. "Nyt kävi pahasti, pitää soittaa ambulanssi", sanoi joku minun lähelläni. Minä ajattelin, että O:n pään alla olisi verilammikko ja hän kuolisi ja minun tehtäväni olisi jollain konstilla kantaa hänen ruumiinsa pois bussista. Ehtisinkö Elon ja Islan kanssa Kiasma-teatteriin kuudeksi? 

Varmasti tämä kaikki kesti korkeintaan viisi sekuntia. Sitten kuljettaja pysäytti bussin jalkakäytävän reunaan ja tuli kiskomaan O:ta ylös. Olin sanoa, että älä liikuta O:ta, hän voi halvaantua, mutta en sanonut. O saatiin istuma-asentoon, ja kuljettaja pyysi minun puhelinnumeroni tapaturmailmoitusta varten. Jostain syystä annoin työpuhelimeni numeron. Kuljettaja soitti siihen, puhelin soi bussissa, ja kuljettaja nyökkäsi kuin olisi myönteisesti yllättynyt siitä, että annoin oikean numeron. Ambulanssia ei tilattu. O oli satuttanut selkänsä ja lonkkansa ja aivot olivat hölskähtäneet, mutta ilmeisesti pää ei ollut osunut lattiaan.

En kykene muistamaan, mitä minulle tapahtui. Unohdin itseni kokonaan, kun näin O:n bussin lattialla. En tiedä edes sitä, lensinkö lattialle vai päin pleksejä. Illalla huomasin, että vasemman käteni etusormi oli turvonnut ja kipeä. Olin kai lentänyt sormi edellä jonnekin. 

Järkytyksen hetkellä aivot toimivat oudosti. Muistan, että kun bussi oli pysähtynyt, kiinnitin huomiota siihen, kuinka kauniisti valo lankesi viereisen talon seinään. Omia liikkeitäni ja vuorosanojani en muista lainkaan. 

Olen kissavahtina. O nousi joitakin tunteja sitten taksiin ja lähti kotiin. Rappukäytävän edustalla törmäsin mieheen, joka oli tulossa samaan rappuun. Miehellä oli kukkapaketti kädessään. Hän olisi avannut minulle oven, mutta sanoin, että mene sinä vain, minä tyhjennän ensin kivet kengistäni. Mies vastasi, ettei hänellä mikään kiire ole, joutaa tässä hyvin odottamaan. Kun minä sitten tyhjentelin kenkiäni, kävi ilmi, että olemme molemmat eläneet lapsuutemme Käpylässä. Hän oli minua jonkin verran vanhempi, käynyt kansakouluakin, mutta meillä oli ollut sama opettaja. Tästä riemastuneina aloimme luetella muistamiamme opettajia yhteisestä koulustamme. Samat lapsuudenmaisemat yhdistävät ihmeellisesti. Ylös päästyäni googlasin kukkapakettimiehen nimen. Hän on historioitsija. 

Viikko sitten minä vein Siskolle tulppaaneja. Olin brunssilla etuajassa, ja me muistelimme Siskon kanssa Käpylän pyöräkellarimurhaa 70-luvulla. Se oli tapaus, jonka varmasti jokainen käpyläläinen lapsi muistaa. Sisko leikkeli tulppaaneja, minä asettelin vegaanileikkeleitä lautasille. Minulla ei ole kenenkään kanssa niin paljon yhteistä lapsuutta kuin hänen kanssaan. Siksi me palaamme aina lapsuuteen, kun tapaamme. Siellä meillä vielä oli yhteys.

Opin brunssilla pangrammin: "The quick brown fox jumps over the lazy dog." Englanninkielisen maailman ihmiset voivat testata näppäimistön toimivuutta sen avulla, sillä siinä on jokainen kirjainmerkki. Toki voisi myös painaa jokaista näppäintä vuorollaan ja katsoa, syntyykö dokumenttiin merkkejä.