Arvi

Katselin Instagram-kuvia Arvi Joakim Läntisestä. Useimmissa hän oli ilman paitaa metsässä ja jännitti lihaksensa näyttäviksi. Hänellä oli päässään lippalakki ja leuassa sänkeä. Uusimmissa kuvissa puut olivat lumessa ja maakin oli, mutta Arvin ilme oli sama kuin kesäisemmän metsän kuvissa eikä lippalakkikaan vaihtunut. Hän ei katsonut kameraan. Luulen, että hän on ottanut kuvat itse, seisonut yksin metsässä ja virittänyt kameran laukeamaan hetken päästä, juossut puitten alle, pullistanut hauiksiaan ja kääntänyt katseen pois.

Minä tunsin hänet lapsena. Me juoksimme kilpaa ja miekkailimme maitohorsman varsilla, kun olimme ensin riipineet niistä lehdet irti. Hänen nimensä oli silloin vielä Jaana. Keväisin ja syksyisin hän käytti punaista vakosamettitakkia, jonka hupun hän kiristi tiukasti pään ympärille. Hän juoksi kovempaa kuin kukaan muu. Kun hän meni Kumpulan uimalaan Eija P:n kanssa, Koskelan jengi pysäytti heidät metsäpolulla. Eija sai turpaan, mutta Jaana juoksi pakoon. Myöhemmin hän kilpaili Kalevan kisoissakin.

Minäkin olin joskus Siskon ja Jaanan kanssa Kumpulassa uimassa. Kaikkihan me inhosimme sitä hetkeä, kun piti ottaa alushousut pois ja pukea uimapuku päälle, mutta Jaana inhosi sitä niin paljon, että hän puki uimapuvun jo kotona. Heillä oli oliivinvihreä nahkasohva ja Salora-televisio. En muista, mikä televisio meillä oli, mutta Jaanan perheen television muistan. Jaanan isä istui sohvalla, katsoi televisiota ja joi kaljaa. Heillä oli pieni koti, keittokomeron ikkunasta näki kalliolle, jota laskettiin talvella pulkalla ja pyllyllä. Koulureppuunsa Jaana pani pieniä muovieläimiä, jotta se olisi painavampi.

Jaanan kanssa oli jotenkin erilaista kuin tyttöjen kanssa yleensä. Kun me leikimme Lilliä ja Lulua, Jaana oli Lauri. Sisko oli Lulu ja minä Lilli, ja välillä Lauri kävi treffeillä Lulun ja välillä Lillin kanssa. Lilli ja Lulu asuivat suurella kivellä Karjalatalon metsässä ja Lauri asui pihlajan alla. Treffit olivat sellaiset, että Laurin kanssa sai kävellä vähän aikaa kahden maitohorsmien katveessa. Sitten oli taas aika palata kotiin kivelle.

Kerran Lilli oli Laurin kanssa treffeillä. He seisahtuivat hetkeksi pihlajan alle. Lauri katsoi Lilliä silmiin. Sitten hän äkkiä suuteli. Huulet koskivat huulia nopeasti, ja saman tien hetki oli ohi. Lilli ei osannut sanoa mitään eikä Laurikaan. Lulu ei ollut nähnyt mitään. Lillin alavatsassa tuntui kummaa pistelyä.

En koskaan kertonut tuosta hetkestä Siskolle. Emme me Jaanan kanssakaan palanneet siihen. Halusin ajatella, että se suudelma kuului roolileikkiin. Roolit oli pidettävä irti arkitodellisuuden ihmisistä.

Oikeastaan se oli minun ensimmäinen suudelmani, kenties tunteikkaampi kuin monet seuraavista.

Eilen Käpygrillissä Anita sanoi, että Jaanan isä oli kuollut jo 90-luvulla. Jaana korjasi sukupuolensa vasta sen jälkeen, kun äitikin oli kuollut. Hänestä tuli Arvi. Siihen taisi loppua hänen uransa juoksijana. Kun kävelin kissojen luokse kuusikujaa pitkin, muistin, miltä hänen äitinsä näytti papiljottihuivi päässä, kun tuli rapun eteen huutamaan Jaanaa syömään. Instagramiinsa Arvi on painanut sydämen jokaisena äitienpäivänä.

Ehkä hän vastaisi minulle, jos lähettäisin hänelle yksityisviestin. Kyllä hän ainakin minut muistaisi, vaikka ei vastaisikaan.