Myyntikojuja oli paljon. Markkinat kiemurtelivat aina sinne asti, missä eräitä vuosia sitten kävin hakemassa koronarokotukseni. Omaa piikkiään jonottavat ihmiset pysyttelivät silloin metrien etäisyydellä toisistaan. Nyt olisi ollut tarjolla lettuja, muikkuja, Kivikylän makkaroita, kevätkääryleitä, housuja ja kiristämättömiä sukkia, korvakoruja, onnenpyörää. Ostin kreikkalaisen fetapiirakan. Seisoin aurinkoläikässä ja söin sen.
Paluujunassa ajattelin, että lapsuuskavereille rakentaa ehkä erilaista tarinaa siitä, millaiseksi tuli ja miten, erilaista kuin muille. Arvin olen tavannut viimeksi 43 vuotta sitten. Siksi on ensin muistettava, mikä oli silloin, löydettävä piste A. Sitten voi alkaa vetää punaista merkkilankaa kohti pistettä B.
Olemme kirjoitelleet Arvin kanssa viime päivinä paljon. Huhtikuussa näemme ja Sisko ja Anitakin tulevat mukaan. Häkellyttävästi minä olen ollut aktiivinen tämän tapaamisen järjestämisessä. Muistan, millaisia me kukin olimme, mutta en kykene näkemään sitä, miten me kommunikoimme lapsena. Tahtoisin ajatella, että minä olin mukava ja joustava olento, mutta pelkään olleeni kavala vallankäyttäjä. Minä olin kaveriporukan nuorin. Sanoin O:lle, että saatoin olla lapsena kauhea manipuloija. "Ei yllätä yhtään", vastasi O.
Arvin Instagramissa oli sitaatti, josta muistin, että hän kuunteli lapsena Tapio Rautavaaraa. En edes tiedä, oliko Rautavaaran kuunteleminen 70-luvulla harvinaista vai tyypillistä lapsille. Arvi puhui Volmari Iso-Hollosta ja Harri Holkerista ja lausui tamppauspaikalla Korttipakkaa. Kun me löysimme roskiksesta kirsikkasuklaata, Arvi oli ainoa, joka uskalsi maistaa sitä. Me muut olimme varmoja, että suklaassa on rotanmyrkkyä ja Arvi alkaa pian oksentaa verta.
Markkinoilta palattuani katsoin kloonausvideon. Sain tietää, että mammuttia yritetään kloonata. Ymmärtääkseni tarkoituksena ei ole herättää henkiin villamammuttia ihan sellaisena kuin se muinoin oli vaan yhdistää sen ominaisuuksia norsun kanssa. Ehkä hybridieläin kestäisi tätä maailmaa paremmin kuin mammutti ja norsu. Jospa niitä kuljetetaan arktisille alueille tallomaan geenimanipuloiduilla jaloillaan ikiroutaa, jotta ilmastonmuutos vähän hidastuu. Sitä en käsitä, kuinka mammutin jäätyneistä ja vaurioituneista jäänteistä onnistutaan saamaan DNA:ta siinä muodossa, että siitä kyetään synnyttämään jotakin elävää.
Volmari Iso-Hollo… Arvi taitaakin olla mies minun makuuni. Kysehän on Berliinin 1936 olympialaisten 10 tuhannen metrin juoksusta, jossa suomipojat nappasivat kolmoisvoiton (Salminen, Askola, Iso-Hollo) ja neljäs oli japsi Murakoso. Holkeri ei kyllä kuulu tähän joukkoon, sen sijaa Rautavaara korttipakkoineen kuuluu… hänhän nappasi keihään kultamitalin Lontoosta 1948.
VastaaPoista43 vuotta sitten… alan ymmärtää mummoani, joka päivitteli että yhä nuoremmat ihmiset ovat jo satavanhoja. Mutta ei se mitään.
Olen samaa mieltä Harri Holkerista: hän ei kuulu joukkoon. Mutta ehkä Arvilla ei lapsena ollut kovin tarkkaa käsitystä Holkerin poliittisista kannoista. Olihan hän sellainen aika hymytön mies, Holkeri siis.
PoistaMinä olen tajunnut olevani vanha, kun saan tämän tästä kutsuntoja seulontoihin. Nyt pitäisi rinnat seuloa. Ja vasta todettiin, ettei minulla ole kohdunkaulan syöpää. En ehkä halua tietää, mitä kaikkia syöpiä minussa on. Taidan jättää rinnat seulomatta.
Eräs vanha journalisti ennen kuolemaansa kertoi joistain käräjistä 1970 luvulla, jossa oli osallisensa Pikku Neiti Porvoolainen, ja Holkeri.
PoistaHolkeri oli kuulemma raju ja agressiivinen panomies. Näin kerrottiin niissä käräjissä, joista lehdistö ei kuulemma sitten kirjoittanut mitään.
Holkerin ajan poliitikoista monen ura olisi voinut näyttää toiselta, jos metoo# olisi ollut jo silloin. Mutta siis Holkerikin, tuo kuivan vakauden ruumiillistuma!
PoistaMinulla on muuten kahtalainen suhtautuminen metoo#-juttuihin. Yhtäältä ällistelen sitä, miten nopeasti ja käsitettä kyseenalaistamatta miehiin lätkäistään "panomiehen" ja "ahdistelijan" leima. Aika monen panoiehen päätä minäkin olen silittänyt, ja samalta ne ovat tuntuneet kuin muittenkin.
Ja sitten kuitenkin jokin osa minussa on vahingoniloinen jokaisen #metoo-paljastuksen jälkeen. Että hähhähhää, jäipä kiinni sekin. Sen täytyy olla jotenkin henkilökohtaista.
Ennen vanhaankin poliitikkojen paheet tunnettiin, mutta metoota ei. Takavuosien hulivileistä tulee mieleen Leskisen Väiski, peli- ja panomies jumalan armosta. Miksei Kekkonenkin.
PoistaMutta mitä pitää ajatella siitä, että naiset tuntuvat tässä suhteessa pääsevän vähemmällä? Eipä tule äkkiä mieleen yhtäkään kohunaista politiikan saralta… nuorta Kuusisen Herttaa lukuunottamatta, mutta silloin palataan jo kauas ajassa.
Kuitenkin jokaisen naisvaltaisella alalla työskennelleen luulisi tietävän, etteivät naisetkaan ihan niin siveellisiä pyhimyksiä ole kuin nykymetoon pyörteissä luulisi.
omassa 70-luvun nuoruudessani metoo-tilanteesta lähdettiin vähin äänin. vaikenemista pidettiin helpoimpana keinona. mukana oli myös tottumista; totuttiin siihen että miehillä oli tuttavalliset sormet tai petivetoisia ehdotuksia. totuttiin vihjailuihin ja sovinistiseen vitsailuun. paljon riippui siitäkin, minkä koki ahdisteluksi.
VastaaPoistatunnistan kahtalaisen suhtautumisesi metoohon. ahdistaa, jos ahdistelijan leimat lähtevät lapasesta. toisaalta saan suurta nautintoa, kun oikea törkymöykky joutuu vastuuseen. sekin auttaa, jos mies oppii jotakin. katson rikossarjaa, jossa sovinistipoliisin pariksi pistetään totinen feministipoliisi, jonka kokema seksuaalinen häirintä avaa sovinistipoliisin silmät. hän löytää feministin itsestään - ainakin hetkeksi.
meri
Osa siitä kahtalaisesta suhtautumisesta lienee kehittynyt siitäkin, että meitähän opetettiin pitämään imartelevana sitä, kun saa miehiltä fyysistä huomiota. Ei ole kurja unohdettu seinäkäppänä vaan himoa herättävä ihanuus. Ja tuttavallissormisia miehiä nimiteltiin piilomyönteisillä sanoilla (ks. esim. Luukkaan "hulivili" tuolla yllä).
PoistaEikä se sitten niin suurenmoiselta tuntunutkaan, kun pääsi himoa herättäväksi ihanuudeksi hulivilin sormien alle. Mutta oli sentään jotenkin noteerattu. Sai tarinoita, joista puhua. Ei ollut niin yksin kuin oli.
Nykyiset alle kolmikymppiset ovat kasvaneet toisenlaiseen asenneilmastoon. Huomaan, että heidän myötään minunkin asenteeni pikkuhiljaa muuttuvat.
Hulivileistä puheen ollen hyppäänkin nyt syvään päätyyn - eli kertokaapa onko perää siinä yleisessä uskomuksessa, että nimenomaan eteläisten seutujen maahanmuuttajamiehet olisivat aika aktiivisia ja rohkeita tekemään tuttavuutta suomalaisnaisten kanssa, jopa ihan häiritsevässä määrin?
PoistaUlkomaalaiset ovat ainakin median mukaan yliedustettuina raiskaustilastoissa.
Jos nyt yritän muistaa, millaiset miehet ovat pyrkineet tekemään lähempää tuttavuutta minun ruumiini kanssa, eipä tule alkuun mieleen kuin kännisiä tai krapulaisia kantasuomalaisia. Yksi selvin päin ollut yritti tarttua minusta kiinni sairaalassa, kun olin töissä. Syväsuomalainen hänkin, siististi pukeutunut omainen, joka oli tullut katsomaan äitiään. Ja eräs mies jahtasi minua tyhjässä luentosalissa. Hän puhui muistaakseni suomea aksentilla, joten hänet voinee laskea miesryhmään, joka sinua kiinnostaa. Muitten maahanmuuttajataustaisten tai sellaiseksi olettamieni kanssa olen kosketellut ihan yhteisymmärryksessä.
PoistaEhkä olen liian vanha, jotta kokemukseni olisivat sellaisia kuin toivot. Kantasuomipojat johtavat epätoivotuissa lähentelyissä suunnilleen 50 - 3.
Noista kolmesta yksi oli Israelista, toinen Intiasta. Kelpaavatko ne sinulle "eteläisiksi seuduiksi"? Kolmannen kotimaata en tiedä. Epäilen Ranskaa.
PoistaTunnustan, että halusin nähdä miten reagoit tällaiseen epäsopivaan aiheeseen. Oletit siis minun toivovan, että ulkomaalaiset miehet olisivat ahdistelleet sinua?
PoistaNo, arvaan kyllä miksi. Tilastoillehan emme voi mitään, mutta kokemuksia on erilaisia - joten voihan olla niinkin, että halusin kuulla ”puolueettoman” näkemyksen asiasta, josta aika paljon taas kohkataan.
Lainausmerkit siksi, ettei meistä kukaan ole ihan puolueeton. Kallistumme mielellämme omalle kannallemme.
muistan vuoden -73 interrail-matkalta kaksi ulkomaalaistaustaista kokemusta. toinen tapahtui portugalilaisessa yöjunassa, toinen kreikkalaisessa hostellissa. ensimmäisessä tapauksessa heräsin siihen, kun miehen käsi tunnusteli takamustani. toisessa tapauksessa hostellin työntekijä tyrkkäsi kätensä mekon alle. mieshormoneihin erikoistunut ystäväni oli etukäteen varoitellut näistä, mutta silti ne yllättivät ja saivat miettimään muun muassa sitä, oliko kyse biologisesta ominaisuudesta vai opitusta käyttäytymismallista.
VastaaPoistasamalla matkalla tapasin englantilaisen johnin ja hollantilaisen arjon. john oli mukana leedsin gay liberation frontissa ja arjo opiskeli groningenin yliopistossa historiaa. heidän lempeytensä ja sielukkuutensa oli hyvää vastapainoa aggressiivisille mieshormoneille. molemmilla on ollut tärkeä rooli elämässäni sen kesän jälkeenkin.
meri
korjaus: mieshormoneilla ei siis ole ollut tärkeää roolia, mutta johnilla ja arjolla on....
VastaaPoistameri
Miehiä henkeen ja vereen puolustavana, ei siis hitustakaan feministinä nuori Pöllö oli kai tosiaan varsinainen pöllö. Ja on sitä kai edelleenkin, koska ei vaan ymmärrä.
VastaaPoistaOlen ollut sekä mies- että naisvaltaisilla aloilla töissä ja molemmissa paikoissa naiset on olleet niitä pahimpia, aivan turhaa olisi ollut mennä esimiehelle mitään metoo#:ta vinkumaan.
Näitä olen pohtinut:
- miksi miehet ei saa "tytötellä" yli 18-vuotiaita (no en tiedä ikärajaa), mutta esim. 55-vuotiaat naiset voi viettää "tyttöjen iltaa"???
- ketkä arvostelevat tyttöjen/naisten ulkonäköä?
- ajatukseni menivät sekaisin, mutta viimeiseksi: mikähän vika minussa on, kun kukaan ei ole koskaan huudellut perääni ilkeyksiä tai arvostellut ulkonäköäni/ulkoista olemustani yms.? (Ja kyllä, aihetta varmaan olisi 😂😂😂 - en ole sokea ja omistamme peilin)
Minä en koskaan viettäisi "tyttöjen" iltaa. Se kuulostaa siltä, että meikkaillaan yhdessä ja juodaan siideriä. En hallitse kumpaakaan. Minua voi vapaasti tytötellä, mutta luultavasti en erityisesti pidä ihmisestä, joka tekee niin. Harvoin haluan tulla sukupuolitetuksi tai iältäni nuorennetuksi. Tulee tunne, että tytöttelijä ei näe minua.
PoistaEn usko, että sukupuoli ratkaisee sitä, kuinka paljon on taipuvainen arvostelemaan muitten ulkonäköä. Yleensähän nämä arviointijutut ovat sosiaalisia tapahtumia: puhutaan ryhmässä tai kaverien kesken. Koulumaailmassa saa hyvän käsityksen siitä, miten ja milloin ulkonäköseikkoja arvioidaan. Niiden ääneen lausuttujen arvioiden kautta rakennetaan myös jollain kierolla tavalla yhteenkuuluvuutta.
Minä en pidä ulkonäön kehumisestakaan. Ainakin nuorena tuli aina ikävä aavistus, että tuolla repliikillä tuo yrittää ostaa jotain.
"Tyttöjen ilta" ei ole minunkaan juttu, tulee huono olo jo pelkästä ajatuksesta, siellä tuollaistahan se olisi kuin kuvailit.
PoistaViihdyn kotona ja muutaman kerran vuodessa tapaan vanhan ystäväporukan, jonka kanssa silloin aikoinaan "tyttöiltiin" - paitsi että siideri oli rehellisen tiukkaa 😜 eikä vaihdeltu meikkivinkkejä.
On muutama mies vanhan harrastuksen puitteista, jotka tytöttelee ja vieläkin vuosien jälkeen kuulen "mitäs meidän tytöt" tms. Tunnen heidät niin hyvin, että tiedän tytöttelyn heiltä tarkoittavan useampaakin asiaa: aikanaan sitä, että luottivat taitoihimme ja tietoihimme, olemme aina olleet heille tärkeitä ja arvostuksesta.
Tänä päivänä tuntematon tytöttelijä voi saada takaisin pojittelua, riippuen missä ja miten asia on esitetty.
Tuo ulkonäön arvostelu; olisi pitänyt tarkentaa kommentissani sitä, että tarkoitin julkista arvostelua. En kiellä, etteikö täällä Mursun kanssa kahden taivasteltaisi eri toten julkkiksia, mutta eipä tulisi mielenkään somessa (jossa en ole) arvostella ihmisiä. Heidän ulkonäköään, vaatteitaan, lapsiaan, kotiaan - ylipäätään mitään. Tai huudella kadulla.
Minäkään en pidä ulkonäön kehumisesta. Johtunee nuoruuden aikaisesta huonosta itsetunnosta (jonka nyt ymmärrän olleen aiheetonta, mutta kun oli niin oli, minkäs sille voi). Meidän suvun naisista voisi käyttää kuvausta lyhyitä ja reheviä enkä koskaan ole pitänyt siitä, kun joku - toki ystävällisyyttään ja kehuakseen - huomauttaa, että "oi, sä olet pudottanut painoa". No kiva, sä et siis huomannut musta viimeksi kuin mun painoni... Tuntuu typerältä, mutta 😲
Edesmennyt enoni, joka oli omanlaisensa, sentään oli reilu ja rehellinen: "Pöllö, sä olet tainnut lihoa" 😂😂 Hänelle ei voinut suuttua - eikä hän ollut edes väärässä.
Minun lapsuudessani joka sukutapaamisessa koko joukko ihmisiä kommentoi toistensa laihtumisia ja lihomisia. Minusta se oli ja on edelleen äärimmäisen vastenmielistä. Entisenä syömishäiriöisenä olen yliherkkä tälle aiheelle. Kun näytän luokassani elokuvaa ja joku erehtyy sanomaan jotain ikävää näyttelijän ulkonäöstä, katkaisen leffan saman tien.
PoistaKirjoitan taas itsestäni, pahoittelut.
PoistaAsuinpaikkamme ja Riesani estää minua liikkumasta yksin kotipihaa & postilaatikkoa kauemmas. Mursu ON kuin mursu ja monen kymmenen vuoden työ on aiheuttanut vaivaa jos toistakin. Minusta on hänen asiansa miten hän elää kropassaan - siis laihduttaako vai ei. Hän ei valita.
Ns. ystäväni usuttaa minua lenkkeilemään ja tekemään sitä ja tätä ja tota. Kun selitän ties kuinka monetta kertaa, että kun se ei onnistu. "Sen Mursun olisi kyllä hyvä pudottaa sitä painoa, niin ne polvet kestäisi sitä kävelyä ja voisi sitten lähteä sun kanssa lenkkeilemään".
PitäISI sanoa tiukemmin, mutta kun olen liian kiltti, mumisen puhelimeen ja hups, linja katkes...virta loppui.
Kun ei kuulu hänelle Mursun paino ja koko eikä mikään muukaan. En kerro meidän kuulumisia hänelle siksi, että pitäisi arvostella ja antaa ohjeita vaan... Olen kai ymmärtänyt ystävyyden väärin 🤷♀️🤷♀️
Minusta itsestä kirjoittaminen on parasta kirjoittamista. Kaikki muu on hämäystä, projisointia tai viisastelua.
Poista"Hyvää tarkoittavat" ihmiset, jotka ottavat oikeuden kommentoida toisen ruumista, elämäntapaa ja valintoja, ovat pyllystä. Sellainen kommentointi on suunnilleen sama kuin pakarasta puristelisi. Yksityiseen alueeseen kajoamista. Keskuskuoppaan sellaiset!
Tahdoimme tai emme niin aikamme lapsia olemme, oman aikamme käsityksiin kahlittuja, kun on tämä ”yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine” (vrt. Erik Allardt). Kuorossa määkiviä laumaeläimiä olemme, kylläpäs vaan, ainakin me tavalliset ihmiset, jotka emme taistele ”tutkainta” vastaan (vrt. Jeesuksen sanoja Saulille "Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan".) Niinpä tunnustan että totta kai olen välillä kertonut ns. setämäisiä vitsejä jotka tähän maailmanaikaan suhteutettuna ovat kaikkea muuta kuin ”hauskoja”, ja joista ylpeä ei voi olla... mutta väitän, pitemmittä puheitta, etten pahaa niillä oo tarkottanut enkä halunu ketään loukata enkä oo ikinä ketään toista väkisin hypistellyt panemisesta ny puhumattakaan koska ei oo kivaa jos toisella ei oo kivaa vaikka itellä oliskin... voihan tomusokeri.
VastaaPoistaPs. En osaa sanoa mikä minusta suututtavinta on, ehkä epäoikeudenmukaisuus? On se missä muodossa tahansa niin en siedä sitä. Koko poliittinen vakaumukseni perustuu tasa-arvoisemman maailman aikaansaamiseksi, siksi. – Tällä hetkellä elämme julmaa ja vaarallista aikaa, ihmisten tekemää, eikä siitä meitä pelasta Jahveiksi tai Allaheiksi kutsutut Satuolennot, ei, olkoot kuinka kaikkivaltiaita tahansa, vitut ovat. Kukkua kaikki.
En osaisi suhtautua luontevasti ihmisiin joiden kanssa en ole ollut tekemisissä vuosikausiin, -kymmeniin. Tai ainakin ajattelen niin. Kuvitten miten painajaismaista olisi joutua esim. 43n vuoden jälkeen luokkakokoukseen, jossa vielä (jostain syystä) elossa olevat ihmiset lepertelisivät toisilleen että "voi voi kun sinä et ole muuttunut yhtään, sama hehkeä Irma olet" yms. ja ajattelisivat samalla vahingoniloisina että "onpas tuostakin tullut aikamoinen pullukka vaikka onkin jo noin ryppyinen", tms. No, saatan olla vain ennakkoluuloinen ja pelokas introvertti, mutta haluan muistaa ihmiset sellaisina kuin heidät aikoinaan tapasin, ja kuvitella heille itse elämänkerta, mukaville mukava ja roistomaisille vähemmän mukava, niin ettei heidän tarvitse tulle mitään mulle selitteleen.
VastaaPoistaMinä en ole vielä tavannut Arvia, mutta pian tapaan. Odotan sitä. Olemme kirjoitelleet joka päivä. Minusta on sangen kiinnostavaa jutustella hänen kanssaan. On yhteiset kokemukset lapsena, mutta lapsuutta seuranneista elämänvaiheista emme toisiltamme tiedä vielä paljonkaan. Lapsena oli aika vähän sanoja puhua mistään koti- ja tunnejutuista mitään. Nyt me katselemme lapsuuttamme vähän kuin yhteistä elokuvaa, joka katkeilee ja kuva on muutenkin rakeinen. Mutta silti se elokuva on yhteinen.
PoistaKunnioitettavan hienoa tämä teidän tapaaminen. - Kadehtisin jos osaisin kadehtia.
PoistaMikis; itse aiheeseen puuttumatta, kuulutko sinäkin niihin harvoihin, jotka eivät oikeasti osaa kadehtia?
VastaaPoistaVastaan rehellisesti: kyllä.
PoistaKadehtiminen kun on kai (olettaisin?) sitä, että haluaisi olla joku toinen kuin mitä on, höh, enkä minä halua muuttua miksikään muuksi. Tiedän vajaavaisuuteni paremmin kuin kukaan teistä, mutta olen oppinut ymmärtämään ja diggaamaan virheellisyyttäni, koska ne ovat minä.
Ps. Tietysti sitä toivoisi olevansa terveempi kuin esim. mitä tällä haavaa on, plus muuta sellaista, mutta kadehtiminenko minut terveemmäksi (plus muuksi sellaiseksi) tekisi, höh, ei varmasti. Hölmömmäksi vain tekisi.
Helppohan Mikiksen on olla muita kadehtimatta, helkkari, rento rehvakkaan korea äijä, joka on menestynyt kaikessa meille miehille tärkeässä - taiteessa, urheilussa, naisissa - ja karannut vielä nuorena merille, jeesus!!!
PoistaMinä haaveilin nuorena juuri sellaisesta elämästä, jonka Mikis on elänyt. Mutta kävi kuin Junnun laulussa eli kunnanvirastossa tuli kynä kädessä elämänsä kakku istuttua… tai ei nyt ihan kunnanvirastossa, mutta konttorissa kuitenkin.
Olihan siinäkin omat hyvät puolensa, eipä silti, ja hyvän vaimonkin sain. Pitää minut kurissa, kun haaveilen kulkurielämästä.
Tätä joskus mietin: Miksi sinä, Luukas, puhut aina vaimostasi kuin jostakusta vitsin tai vanhan suomalaiskomedian vaimohahmosta? Et anna hänelle muita ominaisuuksia kuin tuon "pitää minut kurissa". Se on outoa. Esimerkiksi E:lle annat paljon enemmän vivahteita.
PoistaEhkä vaimo on sinulle niin tärkeä, että hänen ominaisuutensa eivät kuulu meille.
Mikiksen näen edelleen eri tavalla kuin sinä (puheissasi). En pitäisi sinun esittelemästäsi Mikiksestä. Omasta Mikiksestäni pidän.
Yllätyin vähän kommentistasi, mutta onhan siinä kai perää.
PoistaMikiksen suhteen omasta mielestäni vain jatkan hänen viljelemäänsä merimiestyyliä - eikä mukana ole kyllä minkäänlaista pilkkaa. Myös minä pidän oikeasta Mikiksestä, olemme tavanneet. Hän teki sen, mistä moni nuori kundi haaveilee, minäkin, enkä omalla kohdallani tarkoita merille lähtöä.
Vaimoani tietysti suojelen, enhän ole ymmärtääkseni kertonut hänestä oikein mitään - mutta se kuva jonka hänestä annan, on ehkä sinänsä oikea. Hän on vahvatahtoinen ihminen.
Mutta, mutta… onko antamasi kuva O:sta sitten oikea, aika hupaisalta hahmolta hänkin vaikuttaa?
Niin… en haluaisi ärsyttää sinua, sillä minähän olen aina pitänyt siitä kuvasta, jonka olen sinusta saanut. Tuskinpa sekään on ihan oikea, mutta kaunis se on.
Ei minun ärsyttämistäni pidä varoa. Pidän provosoinnista.
PoistaSiitä minulla ei kyllä ole mitään käsitystä, millä lailla hupaisan hahmon olen O:sta rakentanut. Kuvittelen puhuvani hänestä aika vähän (O:n nimellä), mutta saatan olla väärässä. Uskoakseni siteeraan häntä silloin tällöin. Hänen puheessaan on niin hyvin kirjoitettuja repliikkejä, kuin suoraan näytelmästä.
Voi Luukas - haaveita ja unelmia pitää olla aina, niistä ei pidä koskaan luopua.
VastaaPoistaKun sain Riesan loppuelämän "ystäväksi", olin katkera ja kierin itsesäälissä monta kuukautta: olen pilannut oman ja läheisteni elämän. Haaveet kaatui, unelmat särkyi.
Mursu potki perseelle, ja kun siskontyttö syntyi, ensimmäinen uusi haave jota kohti suuntasin, oli päästä katsomaan kiukkuista kapaloon käärittyä toukkaa joka näytti keskaria 😅
En osaa kadehtia ketään enkä mitään, ihan kaikkeen en kai olisi pystynyt mutta teoriassa: olisinhan minäkin...
Jatka haaveilua, Luukas ☺️
Kiitos Pöllöseni, haaveilua en osaisikaan enää edes lopettaa, enkä kyllä haluakaan. Ei niin pientä haaveen rippusta, ettei se ilahduttaisi.
Poista