Juhlaväkeä

John Tenniel

Huomenna on ns. grillibileet. Ne pidetään Helmin pihalla. Äiti ja minä ostamme aamulla perunoita, herkkusieniä ja kasviksia, ajamme junalla Oulunkylään ja kävelemme asemalta Helmille. Helmi on ehkä jo raahannut grillin takapihalle, mikäli on onnistunut siinä rollaattoria työntäen. Sitten täytämme herkkusienet ja pilkomme kasvikset, ja Elokin tulee piipahtamaan, sillä hän on minua taitavampi tekemään tietokoneella kaikkea sitä, mitä Helmi haluaa tehtävän. Ehkä Elo ottaa Islan mukaan. He pulppuavat nuoruutta, tapahtumia ja tarinoita ihmeellisistä sattumuksista Veronassa, ja Helmi, äiti ja minä imemme sitä kaikkea sisäämme. Hetken tuntuu kuin olisimme itse käyneet jossain.

Sunnuntaina olisi grillausta Siskon pihalla. Sinne en mene. Se grillaus järjestetään Amerikan sukulaisten kunniaksi. En ole tavannut heitä koskaan enkä tapaa nytkään. En näe yhtään syytä, miksi minun pitäisi grillata tuntemattomien kanssa, kun hädin tuskin tiedän, mitkä heidän etunimensä ovat ja mitä sukua Harold tai Donald on minulle. Mutta Elo menee sinnekin, koska haluaa tavata amerikkalaisen elokuvaprofessorin, ja Aina suostuu mukaan, koska on kohtelias ja asuu lähellä. Sisko on suuri sukuihminen ja juhlamyönteisempi kuin minä. Hän ottaa grillipihdeistä riuskasti kiinni ja verkostoituu.

Katsoin eilen videopätkää, jossa Jaakko Kolmonen ja joku henkiinjäämiskursseja pitävä eräopas grillasivat kyytä. Kyyn pää leikattiin pois, nahka nyljettiin, liha pistettiin paloiksi ja työnnettiin grilliin. Kun lihanpalat paistuessaan käppyröityivät, ne käännettiin, että tulisi vastakäppyröitä. Jaakko Kolmonen päivitteli sitä, miten vähän lihaa suomalaisissa käärmeissä on, toista olisi etelän käärmeiden kanssa. Eräopas sanoi, että kyyssä on eniten lihaa syyskuussa, kun se alkaa valmistautua talvea varten.

Lapsena haaveilin puutarhajuhlista. Puihin olisi kiinnitetty monenvärisiä paperilyhtyjä, ja ne hehkuisivat pimenevässä illassa, sillä juhlat eivät olisi kesällä vaan syksyllä, kun omenat jo kypsyvät ja ilma on kirpeä. Nyt en enää täysin tavoita sitä, mitä taivaallisen ihanaa näin paperilyhdyissä. Meillä ei ollut sellaisia, siitä se kai johtui. Parhaat juhlat ovat ne, joihin ei koskaan pääse.

Aikuisiällä juhlakiinnostukseni on kohdistunut lähinnä Hurstin joulujuhlaan. En ole ollut siellä. Ehkä kymmenen kertaa olen ajatellut mennä sinne töihin. Saatan romantisoida tapahtumaa. Luultavasti siellä ei ole niin lämmintä tunnelmaa kuin kuvittelen eivätkä kaikki ole kaurismäkeläisiä kauniita juoppoja. 

Syksyllä on Ainan ja Alinan häät. Aina jo kysyi minulta, voinko tulla silloin kahdeksi yöksi asumaan kissojen luokse. Heidän pitää kammata, meikata, pukeutua ja hermoilla sillä lailla rauhassa, ettei tarvitse siivoilla kissankakkoja laatikosta. Minä puen kolttuni nopeasti, eikä ole niin väliksi, vaikka siinä olisi vähän kissankarvoja. Kaasot kuulemma luulevat joka tapauksessa minua hipiksi. 

Sanoin äidille, että vaikeimpia sinulle ovat varmaan kaikki juhlapäivät, ne päivät, joihin te yhdessä valmistauduitte. Äiti sanoi, että hänen pitää nyt elää kaikki vuodenajat läpi, ennen kuin hän tottuu ja ymmärtää olevansa yksin. Minä aloin tutkia Booking.comista meille joulutaloa, niin suurta, että äitikin mahtuisi nukkumaan siellä yhden yön.