Hametum

Kymmenen tai viisitoista vuotta sitten isä ja äiti tekivät elämänsä ensimmäisen interrailmatkan. He kävivät Espanjassa asti. Saksasta he ostivat Hametum-voidetta ja toivat minullekin yhden tuubin. Se auttaa mihin tahansa, äiti sanoi. Ympäryspahvissa lukee "Wund- und Heilsalbe". Monet vuodet se seisoi käyttämättömänä keittiön kattilahyllykön ylähyllyllä. Tänä kesänä olen sivellyt Hametumia hyttysenpuremiin. Kai kuitenkin ymmärrät, että voiteet vanhenevat, sanoi O, enkä muista, mitä vastasin, mutta sivelin sitä myös siihen säären kohtaan, josta olin repinyt ruven pois liian aikaisin. Ehkä tämä tuubi ei ole enää interrailtuliainen vaan uudempi samanlainen. Isä ja äiti pitivät huolta, että tästä asunnosta Hametum ei päässyt loppumaan.

Lapsena leikimme Siskon kanssa pienillä muovielämillä. Emme leikkineet millä tahansa yleisleijonilla ja yleislehmillä vaan vain sellaisilla, jotka olivat tiettyjä fiktiivisiä hahmoja: Aku Ankka, Aristokattien pikku Marie, Kermit-sammakko Muppeteista, Asterix, Repe-sorsa. Kutsuimme niitä ököteiksi. Meillä oli enemmän kuin viisisataa ököttiä, sillä ostimme niitä miltei aina, kun saimme omaa rahaa. Niillä oli kaupungit, työt, kotien rajat, jotka tehtiin tusseilla tai muilla pitkillä ja kapeilla esineillä, kansallislaulu, kihlauksia, häitä ja sairaala. Aika ajoin ököttimaailmassa nousi esiin piinaavia ongelmia, jotka meidän oli ratkaistava. Esimerkiksi lihantuotanto oli vaikea asia. Halusimme, että ököttiperheissämme syötäisiin lihaa, koska meidänkin perheessämme syötiin, mutta emme halunneet, että yksikään eläin kuolisi. Lopulta päätimme, että ököttimaailmassa karjaelämistä saatiin kätevästi ikilihaa. Jos lehmästä leikkasi varovasti vähän lapaa pois, uusi liha kasvoi välittömästi tilalle. Eikä lehmää edes sattunut, sillä leikkausmenetelmät olivat niin hienot. Lehmä luovutti lihojaan oikein mielellään elintarviketeollisuuden käyttöön.

Myös avioliitot aiheuttivat ongelmia. Jonkin aikaa leikimme, että Herttuatar meni naimisiin Veli Kanin kanssa, mutta sitten minua alkoi kaduttaa. Herttuatar muuttui ikään kuin vähemmän kauniiksi ja monin tavoin epäkiinnostavaksi, jos oli naimisissa. Siksi avioliitto oli peruttava. Tietenkään emme kannattaneet avioeroa, koska meidän perheessämme ei erottu ja siksi eroperheet olivat onnettomia. Niinpä avioliitto oli mitätöitävä toisella tapaa. Emme voineet sopia, että eivät nämä olleetkaan naimisissa, koska olimme jo leikkineet avioliittoasian. Ja minkä leikkii, se muuttuu todeksi. Meidän oli päätettävä, että kyse olikin ollut Herttuattaren unesta.

Herttuatar oli minun ököttini, minun lempiököttini. Se ei ollut Disneyn elokuvan valkoinen hienostoarkistokatti, vaikka nimi olikin siltä kissalta lainattu, vaan violetti, siro ja salaperäisesti hymyilevä kissa. Se soitti pianoa ja opetti Kissanminttukujan koulussa. Se osasi kaiken eikä tehnyt milloinkaan mitään typerää. Unia avioliitostaan se näki aika monta kertaa. Lopulta hyväksyin ajatuksen, että Herttuatar muuttui Veli Kanin vaimoksi. Vuosien myötä suostuin jopa rumaan sukunimeen. Herttuatar Puputti sai lopulta lapsiakin. 

Kun Fatima pureskeli Herttuattaren tyttären Marien pään tohjoksi, olin surun murtama. Mistään ei löytynyt samalaista söpöä mustaa pikku kissaa korvaamaan turmeltua. Lopulta Sisko ehdotti, että tekisimme toffeenvärisestä pulleasta oravasta uuden Marien. Nieleskellen hyväksyin tämän. Vaadin kuitenkin ehdoksi, että Marie olisi edelleen musta ja ihastuttava, vaikka sen osaa esittikin veikeä orava. Sopimus ihanuudesta oli tärkein, sillä sen jälkeen Marie oli muuttumaton.