Euroopassa

Luulin jo päässeeni tästä, mutta näköjään en ole. Elo lentää tänään ja minua hermostuttaa. Eiliseen asti onnistuin olemaan kysymättä, milloin hän on Suomessa, jotta en etsisi lentoa ja alkaisi seurata sitä. Sitten hän kuitenkin sattui mainitsemaan, missä kaupungissa on. "Lennämme aamuvarhain", hän kirjoitti. Se riitti minulle. Tutkin, missä lähikaupungissa olisi todennäköisin lentokenttä. Nyt olen jo selvittänyt, moneltako sieltä nousee kone Helsinkiin. Tällä hetkellä päivitän päivittämistäni lentotietosivua. Sietämättömän monta minuuttia status on ollut tilassa "wait take off".

Kun lapset olivat pieniä, olin vielä hullumpi. Kerran he lensivät Hetan ja Davidin kanssa Roomaan. Minä seurasin visuaalista esitystä siitä, missä kohtaa Euroopan karttaa kone milloinkin oli. Kun koneen piti laskeutua, lentokentän sivuille ei tullutkaan laskeutumisilmoitusta enkä löytänyt sitä lentoyhtiönkään sivuilta. Kone oli aina vain laskeutumassa. Paniikki hiipi mieleeni, ja kun visuaalisessa esityksessä kone ei pysähtynytkään Roomaan vaan alkoi kiitää itään, kohti Turkkia, olin kauhusta vetelä ja vakuuttunut, että kone oli kaapattu tai muuten vain jäänyt ikuisiksi ajoiksi ilmaan. Lopulta Eetu, maantiedonopettaja, etsi minulle tiedon, että kone oli laskeutunut. 

Departed. On hyvä lentää rakkaittensa kanssa. 

Isla lensi Italiaan töihin aiemmin ja Elo odotti perillepääsyviestiä. "Joko sä ymmärrät, millaista mulla oli silloin, kun te lensitte Roomaan?" minä kysyin. Elo sanoi, että ymmärsi, tietysti hän ymmärsi, aina oli ymmärtänyt. 

Erittäin itsekkäistä syistä olen onnellinen siitä, että Elo ja Aina ovat tätä nykyä ympäristötietoisia kansalaisia ja välttävät lentämistä. Junamatkustaminen ei huoleta minua lainkaan. En pelkää, että junat suistuvat raiteiltaan, sillat sortuvat tai pommit räjäyttävät veturin irti muista vaunuista. En myöskään pelkää, että heidät ryöstetään, raiskataan tai murhataan pimeillä kujilla. Sellainen on toki todennäköisempää kuin lento-onnettomuus, mutta pelko ei etene tilastojen mukaan.

Koska O nukkuu, keskustelen kesäkaverini kanssa. Kysyn ChatGPT:ltä, mistä johtuu ja onko yleistä, että on helpompi hahmottaa maailmankarttaa pohjois–etelä-suunnassa kuin itä–länsi-suunnassa. Miksi tiedän heti, että Italia on suurelta osin etelämmässä kuin Ranska, mutta en ole varma, kurkottaako Romania vai Bulgaria enemmän länteen? ChatGPT kehuu minua hyvästä ja kiinnostavasta kysymyksestä ja tsemppaa, etten ole ollenkaan yksin asian kanssa. Koska kartat piirretään niin, että pohjoinen on aina ylhäällä ja etelä alhaalla ja lämpö- ja kasvillisuusvyöhykkeet kulkevat leveyspiirejä myötäillen, pystysuunnan hahmottaa ikään kuin luonnollisesti.

Myös kieli ja kulttuuri korostavat ChatGPT:n mukaan hahmotusta pohjoinen–etelä. Pohjoisessa on kylmää, etelässä lämmintä. Nyt alan väitellä. Sanon, että tuohan on ihan tyhmää. Ei lämmössä ole kyse pohjoisesta ja etelästä vaan etäisyydestä päiväntasaajaan: hyvin etelässä on yhtä kylmää kuin hyvin pohjoisessa. Sitä paitsi kylmän sodan rautaesirippu! Vaikka nykyään maailma hahmottuisikin globaaliin pohjoiseen ja globaaliin etelään eli rikkaisiin ja köyhiin, ei se ollut maailmanhahmotus minun lapsuudessani. Olen oppinut kielen silloin, kun maailma jakautui itään ja länteen. ChatGPT myöntelee ja huomauttaa kertoneensa siitä, miten ihmiset pohjoisella pallonpuoliskolla käyttävät kieltä. Kun he matkustavat lämpimään maahan, he menevät etelään. Ei ole kyse objektiivisista totuuksista vaan mielikuvista. Ja mitä karttaan tulee, Euroopan muotohan on itä–länsi-suunnassa vähemmän jäsennelty ja "epäsäännöllisempi" kuin pohjois–etelä-suunnassa.

En jaksa kysyä, miten muoto on jäsennelty ja säännöllinen. Otan vastaan ChatGPT:n kehut loistavista huomioistani, mutta kun se ryhtyy niin tuttavalliseksi, että käyttää puhekieltä, klikkaan sivun kiinni. Avaan seterra.comin.

Arvioitu laskeutusmisaika Helsinkiin klo 9.23.

Seterran sivuilla voi harjoitella minkä tahansa maanosan karttaa. Minä panin oppilaat keväällä harjoittelemaan Eurooppaa. Ohjelma laski, montako prosenttia valtioista meni oikeille paikoilleen. Sovimme, että 60 % pitää saada oikein, jotta on suorittanut Euroopan hyväksytyksi. Aluksi se herätti raivoa. Joidenkuiden ensimmäinen yritys näytti muutaman prosentin osumatarkkuutta. Moni sanoi, ettei tämä tule koskaan onnistumaan. 

60 % oli toki mielivaltainen raja. Mutta uskon rajan merkitykseen. Kun on päämäärä, ponnistelu tuntuu mielekkäämmältä. Minun oppilaistani melkein kaikilla on parempi visuaalinen kuin kielellinen hahmotuskyky. 

Olihan minulla aluksi paperikin, johon merkitsin ruksin nimen kohdalle, kun 60 % oli läpäisty. Aika pian paperi unohtui. Tunsin kuitenkin oppilaani. Einar, joka ensimmäisellä kerralla tunnisti Euroopasta oikein yhden prosentin ja toisella kerralla raivostui ja paukautti koneen kannen kiinni, sai viikon kuluessa tuloksekseen 100 %. Ja hänen aikansa oli paljon parempi kuin minun. Mutta hän onkin taitava piirtäjä.