Elo kävi hakemassa kitaransa, vahvistimensa ja kolmannen laitteen, jonka nimeä en tiedä mutta jolla tehdään luuppeja. Minä olin kantanut ne tänne valmistujaisjuhlasta. Parvekkeella oli valkoinen ämpäri täynnä kukkia, joita ystävät olivat tuoneet Elolle. Hän napsi nyt kukkia irti varsistaan ja kysyi, miten kasveja oikeastaan prässätään. Emme osanneet antaa viisaita ohjeita, joten Elo vain litisteli kukkia ja irtoterälehtiä tietosanakirjojen sivujen väliin ja pani painon päälle. Tuonne ne unohtunevat hyllyyn seuraaviksi kuukausiksi. Saatoin Elon Überiin.
Olen kuunnellut No Bluesia ja ajatellut kuoleman personifikaatioita. Black Cadillacin viettelevä naishahmo on aika perinteinen kuolema. José Saramagon Oikukkaan kuoleman Tuoni on lempihahmojani. Romaanin alussa kuolema menee epäkuntoon tai lakkoon eikä kukaan enää kuole. Siitä syntyy tietysti kaaosta yhteiskuntaan. Tuoni palaa onneksi tehtäväänsä mutta organisoi sen uudella tavalla. Hän lähettää kuolevaisille violetteja kirjeitä. Sellaisen saatuaan kuolee seitsemän päivän kuluttua. Tuoni on naispuolinen ja kaunis, niin kuin kuolema kaunokirjallisuudessa yleensä on. Muuan sellisti ei kuitenkaan saa Tuonen lähettämää violettia kirjettä, ja Tuoni lähtee itse tutkimaan, missä on vika. Siitä kehkeytyy rakkaustarina.
Viimeisenä iltanaan isä näki naisia, jotka vilkuttelivat hänelle ikkunan takaa. Kyllä hän itse vielä ymmärsi, että se oli näky, mutta ehkä siinä vaiheessa ei ole enää tarpeellista tehdä eroa lääkehoureiden ja todellisuuden välille. Äiti kysyi, millaisia ne naiset ovat, eivät kai pelottavia. Ei, eivät he olleet pelottavia. Naiset nauroivat ystävällisesti ikkunan takana.
Jonakin jouluna keskustelimme Ainan ja Elon kanssa kuoleman kuvallistamisesta. Elo tahtoi tietää, onko kuolema meistä enemmän nukahtamista vai heräämistä. Minä olen elänyt kristinuskon metaforiikan vaikutusalueella ja olen nukahtamiskuvan kannalla. Heräämiskuvaan tarvittaisiin kenties ripaus buddhalaisuutta, hindulaisuutta tai mystisiä perinteitä.
Lehti kolahti jo postiluukusta. Unirytmi alkaa kääntyä kesään. Tämä oli hyvä päivä. Sain imuroitua ja vaihdettua lakanat. Pyykkiin menivät ne tummakukkaiset pussilakanat, jotka äiti ja isä toivat tänne viime jouluna tai vähän ennen. Me itse menimme muualle joulua viettämään, pussilakanat jäivät kotiin odottamaan. Ne ovat kauniit lakanat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti