Prioriteetteja

Testasin Hesarissa, olenko samanlainen kuin muut. Osin olin. Vaikeinta oli vastata, pitäisikö joitakin ihmisryhmiä priorisoida hoidossa toisten ohi. Ikäperusteen hyväksyn. Varmaan sitä jo tehdään, eikä sitä voine erottaa lääketieteellisestä perusteesta. Olin paikalla, kun lääkäri sanoi isälle, että nuoremmille voidaan tehdä kantasolusiirtoja, mutta hoidot itsessään ovat erittäin rankkoja eikä niitä suositella tuonikäisille. Emme me ihmetelleet sitä. Viikon kuluttua isä teki päätöksen, että aktiiviset hoidot lopetetaan. Elämää ei ole mielekästä pidentää tilanteessa, jossa se kuitenkin päättyy hyvin pian. Elvytyskysymykseen hän oli vastannut jo vuosia aiemmin tekemässään hoitotahdossa, että lääkäri päättäköön tilanteen mukaan.

Kun Aina ja Elo olivat pieniä, olin heidän päiväkotinsa vanhempainillassa. Päiväkodin johtaja kysyi, olisiko meillä vanhemmilla toiveita siitä, mitä toiminnassa voisi parantaa tai havaintoja siitä, mikä toimi nyt hyvin. Sanoin, että enhän minä oikeastaan tiedä, millaista teidän arkenne on. Minulla voi olla kuvitelmia, mutta tuskin ne vastaavat sitä, mitä todellisuus täällä päiväkodissa on. Siksi on vaikea ehdottaa mitään. Johtaja oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi, että onpa mukavaa, kun tuo asia sanotaan ääneen. Näkemyksiä on niin paljon, mutta toisinaan ne ovat kovin etäällä arjesta.

Kauppamatkalla näin vielä yhden vaaliteltan. Demari syötti äänestäjäkunnalle lörtsyjä. En ole koskaan pysähtynyt keskustelemaan ehdokkaiden kanssa. Mitä minä heille sanoisin? Voisin toki tivata heiltä näkemyksiä peruskoulun arkikäytännöistä, mutta niitä tuskin kovin moni tuntisi yksityiskohtaisesti. Sen tähden olisi kohteliaampaa puhua jostakin yleisemmästä. Kenties tiedustelisin, mitä mieltä ehdokas on kaupunginosani kirsikkapuutilanteesta, pitäisikö kevättä kaunistavia puita saada lisää ja paljonko niihin voisi budjetoida. Ehdokas vastaisi, että budjetista on vaikea sanoa mitään tässä vaiheessa mutta kaupunginvaltuusto päättää kyllä maisemasuunnittelusta. Hän ohjaisi minua tekemään kuntalaisaloitteen, jos lisäkirsikat ovat minulle tärkeä asia. 

Äänestin kuntavaaleissa koulunkäynninohjaajaa. Lisätiedoista ilmeni, että hän on "totaaliyksinhuoltaja". Jäin miettimään, miten totaaliyksinhuoltaja poikkeaa yksinhuoltajasta. Ehkä hän on surullinen ja heikko verkostoitumaan naapuripiireihin. Hän kyllä hymyili niin reippaasti, että epäilen verkostoitumistaitoja vähintään kelvollisiksi.

Tilasin Digi- ja väestötietovirastosta elossaolotodistuksen. "Henkilö on elossa" -informaatio maksoi 14 euroa. Varmaan joku on laskenut, että kun otetaan viraston ylläpitokulut ja virkailijoiden palkat, 14 euroa on sopiva hinta elossaolotodistukselle. Printtasin sen kahtena kappaleena ja vein toisen äidille. Huomenna menen hänen kanssaan kävelemään Veräjämäkeen. Siellä Lea muinoin asui. Heillä oli ulko-ovessa kapeat ja korkeat ikkunaruudut. Lasi oli paksua ja koristeellista, ja minä ajattelin, että sellaista on vain rikkailla ihmisillä. Eihän sellaisen lasin läpi sisälle näe, mutta sisältä näkee, seisooko oven edessä Haneken Funny Gamesin valkoasuinen kaksikko.

Silloin tällöin käy mielessä etsiä Lean yhteystiedot ja kirjoittaa hänelle. Etsiminen ei olisi vaikeatakaan. Pohjoisen ylilääkärillä on varmaan sähköposti. Olen nähnyt hänet viimeksi kesällä 1997. Hän istui sohvallani silloisen poikaystävänsä kanssa. Minulla oli sylissä Aina, ja vaikka yhteisistä tanssivuosista ei ollut pitkäkään aika, meillä oli Lean kanssa jo eri elämät. En osaa kuvitella, millainen ihminen hänestä on tullut ja ketä hän äänestää.