Eräitä vuosia sitten minulla oli tapana katsoa Youtubesta videota, jossa venäläiset lapset laulavat ja tanssivat sirkusareenalla. Laulu on Дорогой длинною (suomeksi Oi niitä aikoja). Hämmentäväksi esityksen tekee se, että kaikki ovat hyvin nuoria. Vanhin poika on ehkä 16-vuotias, ja laulun edetessä esiintyjät vain nuorenevat. Nuorimman laulajan arvioisin suunnilleen viisivuotiaaksi. Pojat laulavat ja tytöt tanssivat ja lähettelevät lentosuukkoja yleisölle. Käsittääkseni suomennos noudattelee alkuperäisen venäjänkielisen kappaleen tarinasisältöä. "Oi niitä aikoja", laulavat lapset ja kaipaavat kadonnutta maailmaa. Sydämellään he kyllä laulavat. En ole varma, onko esitys enemmän hellyttävä vai kammottava. Muistan hymyilleeni, kun näin sen ensimmäisen kerran. Koska palasin siihen uudestaan ja uudestaan, se tavalla tai toisella vetosi minuun.
Tänään luin Wikipediasta, että Päiväntasaajan Guinean presidentti järjesti jouluna 1969 stadionilla joukkoampumisen niille, joiden väitettiin suunnitelleen vallankaappausta. Teloituksen taustalla soi Mary Hopkinin hitiksi tekemä Those Were the Days. Anekdootti ei varmaan kaikilta osin pidä paikkaansa. Toisaalta on helppo kuvitella maailma, jossa tapahtuu juuri noin. Teloitettaville lienee ollut yhdentekevää, mikä on kuoleman taustamusiikki.
Lasten tiedekysymyksissä joku halusi tietää, mitä ajatukset tosiasiassa ovat ja miten ne syntyvät. Toinen kysyi, mihin taivas loppuu. Kumpikaan ei saanut yksiselitteistä vastausta. Muutakin kysyttiin, mutta ne loikin yli. Roihuvuoren kirsikkapuiston turmeltuneet puut luin ja ajattelin, miten hirveää olisi olla se urakoitsija, joka pilasi "helsinkiläisille rakkaat" puut. En ole milloinkaan käynyt Roihuvuoren kirsikankukkia katsomassa. Monesti olen aikonut käydä, mutta kun aikomus kestää, kukinta on jo ohi. Oman pihan puusta tiedän, että hehkein kauneus ei kestä viikkoakaan.
Kävin isän ja äidin luona. Katsoimme Siskon häävideota kesältä 1994. Kukaan ei enää tiennyt kuvaajaa. Ei hän ainakaan ammattilainen ollut. Kuva pomppi ja enimmäkseen ei näkynyt oikein ketään, mutta aika näkyi. Naisten kampauksista saattoi arvata vuosikymmenen. Minulla oli siilipituinen niskatukka. Sisko ja Mikko näyttivät hätkähdyttävän nuorilta, lähes lapsilta. Äiti oli samanikäinen kuin minä nyt. Isä liikkui vielä kuin nuori. He pitivät molemmat puheen hääparille. Äiti muisti, että harjoitteli puhetta ääneen, kun kulki maalla metsässä. Hänen puheestaan en olisi muistanut mitään. Isän puheesta ei videolta paljon kuulunut, mutta siitä muistin odottaa kohtaa, jossa hän sanoo, että Sisko ja Mikko ovat taistelupari.
Sen taisteluparin yhteistyö ei kestänyt kovin monta vuotta. Siinä me istuimme keittiönpöydän ääressä ja katsoimme huonosti kuvattua videota rakkaudesta, joka ei onnistunut. "Voi, äiti", sanoi isä, kun näki videolla oman äitinsä, joka häissä oli jo 90-vuotias. Mummi eli vielä melkein kymmenen vuotta niiden häiden jälkeen.
Isä meni lepäämään vierailuni aikana. Hän on laihtunut muutamassa viikossa aika tavalla. Ruoka ei maistu eikä pysy sisällä.
Menin äidin mukaan apteekkiin. Hän osti isälle Rennietä, ja minä luin pakkauksista ääneen, mitä makuja oli: minttua, appelsiinia, lakritsaa, piparminttua. Äiti valitsi isälle piparmintun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti