Aika nukkua

Perjantaina

Vähän ennen siltaa harmaapartainen mies kulki kadun poikki, huitoi käsillään ja huusi: "Iloista kevättä, SDP!" Toivotus kuulosti aggressiiviselta. Voi olla, että minä edustin hänelle SDP:tä. En kuitenkaan vastannut tervehdykseen. Yritin muistaa Aino Räsäsen Helena-sarjan kirjojen nimiä. Ei niissä ehkä ollut "Iloista kevättä, Helena", mutta saattaisi olla hauskaa, jos SDP:stä tekisi vastaavan sarjan:

Soita minulle, SDP!

... ja SDP soittaa

Pää pystyyn, SDP!

SDP kuuntelee

SDP ei tottele

Lähden ensi viikolla 9.-luokkalaisteni kanssa Lahden moottoripyörämuseoon. "Älkää unohtako lihamukeja", sanoi Erkki. Moottoripyörät ja lihamukit ovat molemmat kaukana ydinymmärrysalueeltani, mutta mitäpä en tekisi oppilaitteni tähden. He ovat kirjoitelleet päättäjäispäiväpuheitaan. Nämä ovat sillä lailla hyviä päiviä kuin viimeiset päivät ovat. Tiedetään jo, että kohta ei enää nähdä ja elämä notkahtaa eteenpäin, ja tahdotaan siksi olla kivoja ja keskittyä oleellisiin asioihin. Olen kehottanut oppilaita varautumaan siihen, että en ehkä itke kevätjuhlassa. Harvoin itken silloin, kun jotakin merkittävää tapahtuu. Itken viikkoa ennen tai kaksi kuukautta jälkikäteen mutta en silloin, kun itkua odotetaan.

Huomenna menen hoitamaan pariksi tunniksi Unia. Äiti kysyi, jännittääkö minua. Ei jännitä. Vauvat nyt ovat vauvoja. Jos Uni ymmärtää olla kätkytkuolematta, kaikki menee mainiosti. Ehkä pääsen lukemaan hänelle Tiitiäisen satupuuta. Siitä saattaisi aika monta runoa mennä ulkomuistista. "Jansmakko Erikois" oli joskus bravuurini. Olen lasten kanssa paljon parempi kuin aikuisten kanssa.

Unin hoitamisen jälkeen kiiruhdan O:n kanssa Rastilaan. Asumme leirintäalueen perhemökissä, syömme kartanossa ja katsomme merta. Lapset liepukkeineen tulevat ja äiti tulee. 

Sunnuntaina

Rakensin Unille muovipalikoista torneja, jotka hän hihkuen tuhosi. Mirva oli kirjoittanut kolme paperia ohjeita Unin päiväohjelmasta. Vilkaisin ensimmäistä paperia. Siinä ohjeistettiin, että nukutettaessa Uni pannaan unipussiin, työnnetään tutti suuhun, lasketaan varovasti pinnasänkyyn, annetaan pehmopupu kainaloon ja sanotaan: "Aika nukkua. Kauniita unia." Ellei uni tule, voi silittää selkää. En saanut unipussin vetoketjua kiinni enkä lausunut toivotuksia oikeilla sanoilla, mutta Uni nukahti helposti. Kymmenen minuutin välein kävin kurkistamassa, vieläkö hän hengittää. Merkitsin tunnollisesti nukahtamisajan Mirvan tekemään taulukkoon. Jääkaapinoven kalenterista luin, mitä uusia mausteita ja kasviksia Uni oli maistellut minäkin päivänä. Ehkä neuvolat jakavat nykyään taulukointiohjeita. Minulla ei ole vähäistäkään aavistusta siitä, milloin Aina ja Elo maistoivat ensi kertaa fenkolia.

Iltapäivällä olin jo Rastilassa. Siellä oli hiljaista. Meri ja taivas olivat lähes samaa sinistä, ja kymmenen minuutin välein sen sinisen halkaisi siltaa pitkin kulkeva oranssi metro. Alkukesän heleänvihreillä nurmikoilla oli muutamia hanhia ja paljon hanhenkakkaa. Me heittelimme vähäkakkaisimmassa kohdassa mölkkypulikkaa ja nauroimme, sillä se oli onnellinen ilta ja ruoka oli ollut herkullista. Pelin jälkeen minä palautin mölkyn respaan ja halasin Ainan, Alinan, Elon ja Islan, jotka lähtivät yöksi koteihinsa nukkumaan. Metsänrajassa juoksi peura.